Tutustuminen Haruki Murakamin novelli-minään

”I find writing novels a challenge, writing stories a joy. If writing novels is like planting a forest, then writing short stories is more like planting a garden.” – Murakami

Olin aiemmin lukenut Haruki Murakamilta vain romaaneja, nyt testasin, millaisia ovat miehen novellit. Blind Willow, Sleeping Woman sisältää 24 tarinaa, jotka on kirjoitettu vuosina 1980–2005, eli kokoelma antaa hyvän yleiskuvan Murakamin kevyemmästä ”novellipuolesta”. Tarinoita lukiessa tuntuikin ajoittain, että kirjailija on päässyt vähän irrottelemaan. 

Novellissa Poor Aunt päähenkilön olalle asettuu asumaan köyhä täti, jota tuttavat karsastavat. The Rise and Fall of Sharpie Cakes kertoo nimensä mukaisesti brändättyjen kakkujen noususta ja tuhosta. Absurdin kieli poskessa -tarinoinnin vastapainona monessa novellissa on vallalla Murakamille tutut vakavat teemat: yksinäisyys ja menetys. Niistä erityisen paljon pidin lapsuuden traumaa käsittelevästä ja aidon ahdistavasta The Seventh Man’istä. 

Koska Murakamin romaaneissa päähenkilöt tuppaavat olemaan miehiä, oli kiinnostavaa lukea novelleja, joissa tarina kerrotaan naisen näkökulmasta. The Ice Man’issä nainen rakastuu hiihtokeskuksessa tapaamaansa jäämieheen, ja Hanalei Bay’ssä surffaripoikansa menettänyt äiti käy surutyötä läpi. Parissa novellissa sen sijaan minä-muotoinen päähenkilö onkin Murakami itse, kuten sattumien merkitystä pohtivassa Chance Traveler’issä.

Koin hämmentävän déjà vu’n lukiessani novellia Firefly, kunnes tajusin, mistä tunne johtui. Murakami on pitänyt tarinaa niin otollisena, että hän kirjoitti sille myöhemmin jatkon, alkua sen kummemmin muuttamatta. Tuloksena oli kirjailijan läpimurtoromaani Norwegian Wood vuodelta 1987.