Back in business
Maaliskuussa kun jäin pois töistä päätin että lähen töihin takasin vasta syksyllä, nyt on syksy ja maanantaina alkaa työt. Jos kiinnostaa miksi halusin olla työttömänä (/kotiäitinä) niin voin kertoa.
1. Kukaan työnantaja ei halua valmiiksi lähes burnoutissa olevaa työntekijää. Kukaan lähes burnoutinen ei ole hyvä työntekijä. Piti ottaa aikaa palautua ja hoitaa ittensä kuntoon.
2. Lapsikin tarvii lomaa ja kun äitillä on mahdollisuus antaa lapselle elämänsä eka kunnon kesäloma niin en halua edes tuntea sitä äitiä joka pitäis lapsen siitä huolimatta tarhassa.
3. Vihasin omaa työtä, vihasin sitä että työnkuva on istua toimistossa yksin ja näpyttää tietokonetta, vihasin puhelimessa tapahtuvaa asiakaspalvelua, vihasin itteeni kun vihasin omaa työtä ja vihasin minkälaiseksi se työ minut teki myös kotona. (Yks työkaveri, ennen ensimmäisiä työporukan iltarientoja, oli sitä mieltä että oon niin vihasen olonen akka ettei muka uskalla pyytää ees kahvitauolle mukaan, hyvä jos uskaltaa huomenet toivottaa. Sittemmin olemme ystävystyneet.)
Päätin heti alkuvuodesta että toimisto ei tule olemaan enää se paikka mihin palaan, ainakaan täysiaikaisesti ja pelkästään. Halusin ihmiskontaktia, puhua naamatusten tyypeille ketä en ehkä oo ikinä ennen tavannu enkä ehkä tuu ikinä enää tapaamaan. Toivoin että työaika ei ole 8-16 oravanpyörää. Päätin että seuraavassa työssä mää hymyilen ihmisille ja jaksan olla ilonen. Halusin jottain ihan erilaista kun ennen, en tosin tienny yhtään mitä se vois olla…
Randomilla hain ja pääsin työkokeiluun kirpputorille! Pääsen 100% varmuudella näkemään päivittäin tyyppejä ketä en oo ennen tavannu, miettimään nähdäänkö enää ikinä uudestaan? Mulla on edelleen tyttären kanssa hitaat aamut, kun herätään samaan aikaan kun mies lähtee töihin ja syödään tunti aamupalaa. Alkuviikko on aina ”aamuvuoroa” ja ke-pe iltaa, eli meidän perheen arki muljahtaa aikalailla kun mies on velvoitettu hakemaan muksu tarhasta ja laittamaan ruokaa kotona.
Ootan parilta seuraavalta kuukaudelta aika paljon ja mua aikalailla jänskättää! Toivon että opitaan ja muistetaan taas enemmän arvostaa miehen kans toisia, ja sitä panosta minkä kumpikin laittaa arjen pyöritykseen. Ootan, että opin päästää irti kotona itelleni kehittämästä roolista, missä kukaan ei pärjää jos en oo paikalla. Ootan että lapsen kanssa vietetään aika laadukkaammin, kun sitä yhteistä aikaa on vähemmän. Töissä haluan saada ja antaa valtavan määrän hymyjä ja iloisia hetkiä. Mutta ennen kaikkea ootan mihin tämä seikkailu mut johtaa, kun uskalsin haluta parempaa!