Parisuhde, tuo ihmisen mahdollisuus kasvaa tai kutistaa itsensä. Oon pohtinu aihetta taas hirveesti, kohta kaksi kuukautta elelty Tn kans taas saman katon alla, välissä oli 1,5 vuotta jotka asuttiin eri osoitteissa. Siinä ajassa ehtii tottua hyvinkin kaikenlaisiin asioihin, mitä voi tehdä (tai jättää tekemättä) kun saa itse päättää kaikesta.

Näinkin lyhyessä ajassa on kuitenkin voimistunut tunne, että erossa asuminen oli juurikin se asia mitä me tarvittiin, se juttu joka pelasti meijät. Ennen minä kutistin itteeni, koitin tehä itestäni semmosta kun ajattelin että T minun haluais olevan, siinä onnistumatta luonnollisesti. Nykyään teen taas asioita samallai kun nuorempana; välillä lähen reissuun enkä osaa sanoa lähtiessä millon tuun takas, ostan lentolipun Lontooseen enkä tiiä missä majoitun, päätän että ens kesänä me lähetään tytön kanssa Kreikkaan, haen watercross-kuskiksi vaikken oo ikinä ajanu vesikelkalla. Ja T antaa mun mennä, koska seki saa tehä ja mennä niin paljon kun haluaa ja töiltään pystyy. Lapsen ja kissojen hoitojutut kyllä saa luovittua, tai tarvittaessa joustetaan ja jätetään jotain väliin. Musta tuntuu että oon vapaa, saan mennä mihin sydän vie, en jää mistään paitsi siksi että oon parisuhteessa.

Mulla on kaks parasta kaveria, toinen on menossa naimisiin ja toinen valinnu jo pitempään sinkkuelämän. Mun oli hirveen vaikee ymmärtää tämän sinkkuuden valinnutta aluksi, mutta pikkuhiljaa ajan kans oon alkanu tajuta miksi se joillekkin sopii. Tai siis kenelle sinkkuelämä ei sopis? Mutta ihailen siis sitä asennetta, ettei se oo taakka vaan mahdollisuus! Miksei sitten parisuhde vois olla ennemminkin se mahdollisuus kuin välttämätön paha mihin nyt joskus sattu hyppäämään mukaan? (Ja jos se siltä taakalta tuntuu niin pitäskö asialle tehä jotain!?) Minusta tämän hetkinen tilanne meillä kotona on se paras mahollinen mitä voi olla, mahdollisuuksia täynnä. Uskon että tähän on vahvasti vaikuttanu just erossa asuminen, kun tämä yhteiselo on valinta jonka tekee joka päivä ilolla.

Monet on kirjotellu viime aikoina ”uuden ajan parisuhteista”, omani on ainaki niin monien mutkien kautta testattu että oon samaa mieltä jokaisen parisuhteen olevan omanlainen, menevän omalla kaavalla ja toisten kaavoja on ihan turha paheksua. Vaikka hauskaahan se kieltämättä on päivitellä että miten ne nuoki nyt tuolleen ja eikä se tuokaa pariskunta tiiä ollakko vai ei 😀 Ei se aina oo niin heleppoo tai varsinkaa yksinkertasta! Aina se mahottomalta meiningiltä näyttävä juttu ei ookkaan tuhoon tuomittu idea, vaan yhteistyöllä siitä voi rakentua jotain tosi kaunista, vähän semmonen ruma ankanpoikanen-tarina. Ja välillä se erossa asuminen voi oikeesti olla erittäin hyvä juttu, ratkasu josta ei pitäs kantaa häpeää kun ”ei onnistu yhteiselo”. 

Me ollaan viikonlopuksi lähössä ukon kans kattoo Ivaloon vesirossia ja olemaan pitkästä aikaa kahestaan! Ei olla tapeltu kolmeen viikkoon ja tälleen viien vuojenki jäläkeen tykätään toisista hulluna, kirjaimellisesti. Muutenki kaikki on hirveen hyvin. <3