Pienet toiveet toteutuu
Aika yleistä on että multa kysytään ollaanko rakennettu/aletaanko rakentaa omakotitaloa kun kerron että ollaan muuttamassa Kuusamoon. Tottuminen ajatukseen, ettei meillä tarvii olla omakotitaloa ollaksemme onnellisia, on vieny multa aika paljon aikaa ja jostain syystä mulla on vähän aina hävettäny myöntää että ei kun rivariin muutettiin.
Tässä kun nyt 1,5kk ollaan ehditty meidän uudessa kodissa enemmän ja vähemmän asua (mies enemmän ja me muut sitte vähemmän), oon hoksannu että tämä koti on meille just epätäydellisyydessään täydellinen. Tällä hetkellä. Miksi pitäis hävetä sitä, että haaveena oli rinnetontti mutta tasainen piha, kaks makkaria ja takka? Se että haaveilin pääseväni juomaan aamuteetä katsellen metsää ja jopa se hullulta tuntunut unelma, että tämä kaikki ois veden lähellä? Että ois turvallinen ympäristö, jossa kissa sais ulkoilla ilman että tarvii pelätä tuleeko se enää kotiin.
Tiijättekö, me saatiin ne kaikki! Ja kyllä, tää koti on järven vieressä oleva rivarin pääty. Meijän tupakeittiön iiisoissa ikkunoissa ei pidetä verhoja kiinni juuri ikinä, mies voi kulkea talvella moottorikelkalla töihin ja iltapäivällä ajaa takas suoraan omalle takapihalle. Kesällä aijon hankkia riipputuolin takaterassille. Mökille ajaa alle tunnissa.
Vielä 1,5kk puserrus tässä kaaoottisessa elämän vaiheessa ja sitten siirtyy kirjat virallisesti samaan osoitteeseen! Toisessa kotona ei enää oo juuri muita huonekaluja kuin sängyt ja tytön koulupöytä. Ruokailu tapahtuu tyhjässä olohuoneessa retkeillen vilttien päällä 😀 Tällä viikolla koulussa ajetaan mönkijällä ja traktorilla, eilen ajelttiin perheen kans päivä kelkoilla, kissa nukkuu sylissä ja aurinko paistaa.