Rakkaani, sinusta on tullut pullukka.

Oon aina ajatellu etten oo semmonen elämäntapamuuttuja ennenjajälkeen-kuvineen, mutta eilen löysin itteni ottamassa niitä ”ennen”-kuvia sitten kuitenki. Viimenen vuosi menny niin totaalisesti henkistä puolta tasapainottaessa, että tähän on tultu.

Hauskaa huomata että ite on voinu ohjeistaa muita liikkumaan ja syömään enemmän (riittävästi!), sitten kuuntelet kun sulle pidetään samaa luentoa siitä että ruokaa pitäis syödä useammin ja missä sun ruokavaliosta on kasvikset? Liikuntapuolen puuttumisen tiesin kyllä, siksihän minä sen PT:n hommasin. Tajusin että kun olin töissä, söin 5-6 krt/pv, koska kahvitauioille olin varannu evästä ja lounasaika oli työpäivän kohokohta. Kotona saatan unohtaa syödä välipalat JA lounaan, koska haahuilen epämääräisesti ympäriinsä tai sitten keskityn johonkin omaan juttuun niin täysillä. Hoksaan sitten puoliviideltä iltapäivällä että perhe kotiutuu kohta ja niillä on varmaan nälkä.

Ensimmäinen tavoite itellä on nyt lisätä ne kasvikset ja vihannekset ruokaan, muistaa syyä myös kotona ja kasvattaa annoksia. Ensin lisäsin normi aamupalaan omenan, kesti varmaan puolituntia pitempään se aamupalan syöminen. Marjoista tykkään, mutta meijän pakastin on ollu täynnä viime syksynä miehen kotiin raahaamia sorsia, mettoja ja pyitä. Eilen ostin 5kg mansikkaa ja päätin että ne on vaan mahuttava, pakastin inventaariossa löysin rasian vuoden 2013 mansikkaa ja ison lootan mustikoita… sitten poistin kaikki avatut tai avaamattomat pussit juttuja joita meillä ei ilmeisesti ikinä aijota käyttää kun ne siellä on jo kolme vuotta vuoroaan ootellu. Ongelmana mulla on nyt se että yks lokero on puolillaan jätskiä, pitääkö ne nyt syyä sieltä pois vai ootanko että ne häviää sieltä itekseen jonkun toisen elimistöön?!

Ensimmäiset kuus viikkoa menee treenejen osalta harjotteluun että liikun taas säännöllisesti ja teen semmosia juttuja mitä oon satunnaisesti tehny muutenki. Lenkkeilyä, sykkeen nostatusta, kahvakuulan kans riehumista ja pyöräilyä. Syksymmällä katellaan sitten salihommia, sinne onki kyllä aika ikivä ollut, mutta tiiän ettei motivaatio riitä heilumaan sisällä kun vihdoin alko tulla lämpimämmät kelitki.

Mun personal trainer Satu on aivan mahtava mimmi, Satu on myös kampaaja. Kuinka parasta, se pitää kokonaisvaltaisesti musta nyt huolta! Oon turvautunu Satuun ennenki, kun selän kanssa on tullu ongelmia ja lääkäri pistäny kokonaan liikuntakieltoon. Ollaan tutustuttu kun kummankin taival PT:ksi on yleensäkkin alkanu, ei tarvi kaikkea selittää kun toinen on muutenki tietonen elämän kulusta. Satun kesätreenitkin on ollu tosi mahtavia, hauskaa on aina siihen asti kun treenit alkaa, sitten lähinnä itkettää ja miettii miksi taas tulin tänne?! Kun sanotaan heipat niin voi autossa järkytyksestä selvittyä taas onnitella itteensä että selvisit hengissä! Haha, mutta aivan naurettavvaa kuinka huonossa kunnossa sitä ihminen onkaa! 

Ootan kyllä innolla mitä saan aikaseksi kun on kunnon piiskuri kattomassa perään, tästä se matka taas alkaa!