elämä ei ole vakavaa.

Mulla on holtiton kevätolo. Tili huutaa tyhjyyttään, kesätöitä ei ole, tietokone ei edelleenkään toimi, kandi on ihan vaiheessa jne jne jne mutta sisällä minussa tuntuu oudon kevyeltä.

 

 

Vuosia otin elämän ja itseni kamalan vakavasti, kuljin otsa kurtussa ja hartiat korvissa. (15-vuotiaana kävin hierojalla, jonka mukaan hartiani olivat kuin keski-ikäisen naisen. True story.) Vakavuudesta vapautuminen on tapahtunut asteittain, kuten muutokset usein: ensin tajusin, ettei ole pakko stressata niin kovin (kaikista) kouluarvosanoista, minkä jälkeen olen opetellut stressaamaan vähemmän ihmissuhteista, tulevaisuudesta ja siitä, miten muut minut näkevät. Mutta onhan tämä jatkuvaa opettelemista. Aivan äsken tajusin esimerkiksi sen, että olen koko opiskeluaikani alitajuntaisesti valmistautunut siihen, etten tule koskaan saamaan töitä; juuri nyt koetan päästää tästä mantrasta irti.

Älkää käsittäkö väärin: ei aina voi olla kevyttä. Joskus päivä, viikko tai kuukausi vain on yksinkertaisesti paska. Ei isoihin ja vavahduttaviin elämänmuutoksiin tarvitse suhtautua ajattelen, että kyllä se tästä; kyllä ihmisellä tulee olla aikaa surra ja itkeä, velloa ja olla paikallaan. Omasta elämästäni tunnistan sen, että juuri ne paskat ajat ja mustat päivät ovat vapauttaneet minut olemaan murehtimatta asioista, joille tiedän löytyvän ratkaisun. Toinen tarkennus: kevyesti eläminen ei myöskään tarkoita sitä, että sivuuttaisi muiden pahan olon ja maailman epäoikeudenmukaisuudet. Vaikka itseensä on aika ajoin hyvä kääntyä, emme ole maailmojemme napoja, jotka voisivat vain lillua eteenpäin unohtaen sen, mitä ympärillä tapahtuu.

Pitkään luulin, että stressaaminen on merkki siitä, että on tärkeä; kun on paljon tehtävää ja kiirettä ja stressaavia juttuja, on merkittävä ihminen. Olen valtavan onnellinen siitä, että joku päivä väsyin stressiin ja totesin: ihan sama. On kyllä kurja maailmankatsomus, jos luulee stressillä ja ihmisen arvokkuudella olevan korrelaatiota. Kyllä elämä rullaa eteenpäin, vaikken minä sitä stressillä pitäisikään yllä. Kyllä minun elämäni järjestyy. Olen elossa ja se on ihan kivaa.

 

 

Vähemmän stressihartioita ja lisää tanssiaskeleita päiviinne!