Ei huvittaisi.

Olen palannut arkeen. Vietin viime viikon Lontoossa ja Portsmouthissa; pääni täyttyi ja tilini tyhjeni. Sain flunssan, jota yritän yhä karkoittaa. Söin ja join mitä mieleni teki (lähinnä etikkasipsejä ja punaviiniä) ja yritin työntää kauemmas ilonpilaajaa nimeltä arki.

Aurinko paistoi bussin ikkunoista läpi aamulla. Minun oli ollut vaikea nousta, tehdä syötävää, löytää vaatteet, rytmi. Lähes torkahdin bussin lämmössä, minä joka en yleensä kykene nukkumaan julkisissa kulkuneuvoissa. On kuin aivoni toimisivat tänään hidastuksella. Aikomukset saavuttavat nivelet, raajat ja lihakset haukotellen.

Ei huvittaisi. Haluaisin olla kissa ja kiertyä kerälle johonkin lämpimään, nukkua ja unohtaa, että sanoja kuten pakko, kiire ja aikataulu edes on. Tiedän, tiedän – voin katsoa noita sanoja toisesta vinkkelistä. Mutta juuri nyt olisi vain kivempaa olla kissa.

Ehkä yritän ottaa kissojen asenteen tähän loman jälkiviikkoon? Tai ainakin niissä tilanteissa, kun eniten ärsyttää, suututtaa, väsyttää tai vähiten huvittaa, ajattelen olevani kissa.

Ajatuskin saa minut tirskahtelemaan, eli ehkä tästä tulee jotain.

(kuvissa minä kuvitteellisesti ennen ja jälkeen tämän postauksen)