Mietiskelin viime vuoden lopulla, mitä toivoisin tälle vuodelle. Yksi toiveista oli se, että ainaisen pohtimisen sijaan saisin tehdä enemmän. Että uskaltaisin astua paikkoihin ja tilanteisiin, jotka vähän pelottavat ja kutkuttavat, että päivissäni olisi enemmän väriä.

Nyt kun löysin ensimmäistä kertaa yli viikkoon sopivan hetken kirjoittaa tänne, minua huvittaa. Tammikuu on hiljaisen ja hitaan syksyn jälkeen ollut varsin kiireinen ja täysi, täynnä uusia ihmisia ja asioita ja tekemistä. Tällä viikolla tajusin, että tämähän on varsin kivaa, tämä jonkin tekeminen, käveleminen ympäri kaupunkia, istuminen luentosaleissa, tutkielman aiheen pohtiminen, espanjan alkeet, nauru opiskelutoverien kanssa. Päivilläni on rytmi, ehkä ajoittain uuvuttava sellainen, mutta rytmi kuitenkin; tunnit eivät vain vello eteenpäin.

Viime postauksen jälkeen olen ymmärtänyt ja huomannut muun muassa sen, että

joskus täytyy pysähtyä, laittaa silmät kiinni ja hengittää uusi ilma sisään ja kaikki raskas ulos

breikkibattle siskon kanssa on varsin hyvä idea (etenkin kun kummankin noin kolmen liikkeen kokoiset taidot ovat kymmenen vuoden takaa)

kun ei mahdu hetero- tai cisnormiin, saa yhä osakseen epäasiallista uutisointia ja kommentointia

espanja voi hyvinkin olla maailman kaunein kieli

on kovin virkistävää viettää aikaa uusien ihmisten kanssa

olenkin rohkeampi kuin luulin ja

minussa asustaa jonkinlainen rauha, jonka en soisi katoavan

Nyt minua kutsuvat suihku ja uni, seuraavaan kertaan!

(Kuva täältä.)