Vauvahaaveita

Kolme päivää sitten keskustelimme puolisoni kanssa ja päätimme yhdessä, että tänä kesänä aiomme yrittää ensimmäisen kerran lasta <3

Pidän tehtyä päätöstä suhteemme kannalta merkittävänä, ja olen niin onnellinen että voisin itkeä. En olisi tällä hetkellä missään muualla mieluummin, kuin nykyisessä elämäntilanteessani. Kahden kuukauden päästä on ensimmäinen vuosihääpäivämme. Kukapa olisi arvannut kymmenen vuotta sitten, mihin yhteinen matkamme lopulta johtaakaan?

Päätös lapsen yrittämisestä syntyi siitä, kun kävimme keskustelua osallistunko SM-kisajoukkueen koetansseihin kahden viikon päästä vai en. Mikäli osallistuisin ja tulisin valituksi kuten tälläkin kaudella, minun tulisi pystyä sitoutumaan tiukkaan treeniaikatauluun aina seuraavaan toukokuuhun asti. Tällöin ei olisi mahdollisuutta yrittää lasta. Olimme kuitenkin molemmat sitä mieltä, ettemme henkisesti tulisi tämän valmiimmaksi asian kanssa, ja pahimmassa tapauksessa tuhlaisimme vain kallisarvoista aikaa mikäli lykkäisimme asiaa. Toki nytkin jo saattaa olla liian myöhäistä…

Tällä hetkellä oloni on levollinen, mutta samalla hieman malttamaton. Äsken lenkillä ollessani mieleeni nousi melkein kolmen vuoden takainen lupaus, jonka lupasin hiljaa itselleni ystäväni hautajaisissa. Lupasin, että vaikkei hän saanutkaan jatkaa elämäänsä, minä jatkaisin. Minulla oli ajoittain tunne etten pääse eteenpäin, mutta lopulta niin vain kävi. Ajoittain on vieläkin ikävä. Mutta toistaiseksi olen pitänyt lupaukseni. Rakas M – minä tiedän, että sinäkin tiedät sen.

Aion painaa tämän hetken mieleeni ja muistella tätä onnen ja tyyneyden tyyssijaa silloin, jos käy niin ettei lapsi ole tullakseen useista yrityksistä huolimatta ja olo on turhautunut, toivoton ja epävarma. Voi sinä pieni, tulisitpa pian osaksi meidän perhettämme <3