10 merkkiä stressistä
Ajattelin kirjoitella teille hiukan, miltä itsestäni on stressaantuneena tuntunut. Tämä on varmasti kovin yksilöllistä, mutta olisi mukava jakaa kokemuksia ja ehkä keinoja sen helpottamiseen. Itse olen stressaantuneessa tilassa kuin jossakin vakuumissa, ja silloin on vaikea kuunnella muiden neuvoja liikunnan ilosta, taukojen pitämisestä, ruokahetkien pyhittämisestä, kännykän sulkemisesta ja niin edelleen… En aina ole kova stressaamaan, mutta toisinaan on vaiheita, jolloin nuo merkit on nähtävillä.
1. Aamuyön heräilyt. Stressi vaikuttaa minulla aina ja väistämättä yöuniin. Nukahdan ihan hyvin, mutta aamuyöllä klo 3.30 tai 4.00 kehoni kertoo, että nyt on muuten aikamoinen hälytystila päällä, ja kannattaa alkaa miettiä jotakin sähköpostiin vastaamista tai muuta maailmaa mullistavaa ongelmaa. Samalla tulee kelailtua myös elämäni to do-lista alusta loppuun, jokainen unohtunut hammaslääkäri, soittoa kaipaava ystävä ja maksamista odottava lasku. Tosi tärkeitä juttuja, joiden takia tosiaan kannattaa heräillä neljän kieppeillä murehtimaan.
2. Niskajumi. Oih tuo ystävämme niska, mitä joudutkaan kestämään. Ensinnäkin tämmöisen pääpallukan, joka huolehtii huolehtimisesta päästyään, sitten myöskin tietokoneen ääressä toimistossa kyyhöttämisen aamusta iltaan, liian usein väsymyksen vuoksi skipatut treenit ja sitten vielä talven viimassa hartioiden jännittämisen. Mulla tuo jumi äityi pari viikkoa sitten lähes migreeniksi, joka ei loppunut millään muulla kun vahvoilla kipulääkkeillä ja pimeällä huoneella.
3. Riittämättömyyden tunne. Kun on kova stressivaihe päällä, tuntuu että kaikki muukin aiheuttaa lisästressiä. Kotityöt, ei näe tarpeeksi perhettä, ei ole aikaa kavereille. Liikunta ei ole samalla tavalla kivaa, vaan jotain pakollista. Muutkin harrastukset vaan kuormittavat, vaikka niiden pitäisi toimia päinvastoin, ja tuoda energiaa ja viedä ajatuksia pois arjesta.
4. Ruokahalun puute. Stressaantuneena mikään ei maistu. Syöminen ei enää samalla tavalla ole kivaa, aterioita ei odota ja ruokakaupassa inspiraatio on pyöreä nolla. Vaikka usein olen ihan luova kokki, en keksi Alepan hyllyiltä mitään syötävää, ja mitään mielitekoja ei oikeastaan ole. Tai sitten tekee mieli jotain omituista, kuten vaikka säilöttyjä punajuuria.
5. Suuta kuivaa. Pahassa paniikissa keho käy aika kovilla kierroksella ja kai sen vedenjuomisenkin unohtaa. Ja tuo tietenkin vaikuttaa myös siihen päänsärkyyn myös.
6. Vatsavaivat. Masu on kyllä aina kovin herkkä juuri stressaavalle elämäntilanteelle. Epäsäännöllinen syöminen tai koneen ääressä hotkittu lounas tietysti haittaa entisestään. Ei kiva.
7. Keskittymiskyky heikkenee. Kun on monta rautaa, (tai toimistomaailmassa ehkä ruutua) tulessa, ei mihinkään kykene täysin keskittymään. Flow-tilasta on turha kuvitella edes, tässä tilanteessa jokainen aisti on valmiina taisteluun. Tuolla soi puhelin, tuolta tulee joku kysymään jotain, tuolta tuli taas kymmenen uutta mailia. Ja Whatsappia, ja tekstiviestiä, ja Skype vilkkuu. On nämä kommunikointivehkeet moninaiset näinä päivinä, jösses.
8. Lisääntynyt kahvinjuonti. Aamuyön heräilyt kostautuvat aina iltapäivästä. Kofeiini auttaa hetkellisesti vaivoihin, mutta ei sitäkään liikaa kannata juoda.
9. Huumori katoaa. Olen yleensä aika leppoisa tyyppi, jolla on hassuja juttuja ja jota on tosi helppo viihdyttää huonommillakin jutuilla. Kun sitten tämä ystävämme stressi keksii tunkea pään sisään, ei enää samalla tavalla nauratakaan. Se on kyllä näistä oireista varmaan se kaikkein kurjin. Kun elämästä tulee yhtäkkiä niin vakavaa ja ankeaa. Näitä vaiheita ei yleensä kestä kovin kauaa, mutta on ne kyllä tosi ikäviä. Nuo keholliset ongelmat vielä kestää, mutta tuo ilonpuute vetää aika hiljaiseksi.
10. Shoppailu kiinnostaa. Tulee sitä kaikenkarvaista toppia kannettua kotiin kaupasta, kun on vähän mieli maassa ja halusi pikkuisen piristystä. Kaikkia erikoisia heräteostoksia tulee tehtyä. Taisin ostaa tuossa tammikuussa nettikaupasta kolme kesämekkoa… Vieläkin kummastuttaa, että mikähän siinäkin oli ajatus takana. Toisaalta tuon itselleni suonkin, koska mikä vaan piristävä juttu voi oikeasti välillä pelastaa päivän. Jos nyt pysyy jossain kohtuuden rajoissa tietysti.
Millaisia tuntoja tämä teissä herätti? Onko kellään samanlaisia kokemuksia ja miten te hoidatte stressaantunutta kehoa ja mieltä? Olisi tosi kiva kuulla, jos teksti herätti teissä joitakin ajatuksia. Itse olen onneksi päässyt jälleen stressivaiheen yli ja nyt alkaa taas hymyilyttää tämä elämä ja varsinkin tuleva kevät.