Testattu: Kolmenkympin toisella puolellakin on elämää

En usko, että mihinkään muuhun ikään liittyy niin paljon kriiseilyä, sekavia tunteita, ennakko-odotuksia tai ristiriitaa kuin kolmeenkymmeneen ikävuoteen. 

Miksi? Koska olet nuori, mutta et enää aivan nuori. Olet aikuinen, mutta sinua ei enää lasketa nuoreksi aikuiseksi. Jokaisella meistä on nuorena ollut mielikuva 30-vuotiaasta itsestään menestyvänä ja jo ehkä perheellisenä ihmisenä. Tuo 30v minä oli näissä kuvitelmissa nuoruudelle jo aikapäiviä sitten hyvästit heittänyt henkilö, jolla on paletti hallussa ja värit siinä sävy sävyyn.

Kun tuo pelolla odotettu ja kauan puitu 30 kesää sitten iskee mittariin, olemmeko tosiaan siellä menestyksen aallonharjalla, täydellisen auvoisen onnelisina lipumaan kohti neljääkymppiä ja keski-iän satamaa? Kaveripiirissäni mentiin naimisiin tai kihloihin juuri kolmenkympin korvilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös lapsia alkoi ilmaantua ovista ja ikkunoista. Samoihin aikoihin moni vaihtaa myös uraa tai kouluttautuu uudelleen. Ikä on vain numero, mutta siihen liittyy hyvin paljon muutakin. Odotuksia ja ehkä itse itsellemme asettamia paineita. 

Juuri odotusten uskon aiheuttavan kriiseilyä. Ja tietyllä tapaa myös sen nuoruuden kadottaminen. Toisinaan kaksikymppisten puheesta paistaa läpi, kuin kolmekymmentä ylittäneet olisivat jotenkin vähän säälittäviä heidän mielestään. Että ikä alkaa jo näkyä ja ryppyvoiteita pitäisi hankkia kaappi täyteen. Ehkä itsekin mietin joskus niin, mutta en todellakaan enää. Monesti itsevarma kolmekymppinen voi olla paljon säteilevämpi kuin epävarma nuori. 

Täytin 30 reilu puolisentoista vuotta sitten. Ja minä jos kuka voin sanoa kriiseilleeni… En niinkään rypyistä, mutta elämän rajallisuudesta. Kun 29 tuli täyteen, minun piti ehtiä elää vielä vuosi reppuelämää Australiassa, lopettaa pitkä työsuhde, kokeilla rajojani. Ja kun sitten se eräs lokakuinen päivä Cairnsin paratiisissa täytin 30, en kokenut minkään muuttuneen. Toki olin ottanut elämästäni kaiken irti, nähnyt maailmaa ja elänyt sydämeni pohjasta. Mutta enkö voisi elää niin myös 30 täytettyäni ja pitkään sen jälkeenkin? Se oli ehkä oivallus, joka muutti itseäni. Ja sen jälkeen olen elänyt elämääni aivan samaan tapaan oikeastaan ikääni sen enempää miettimättä. Ainoa ero ehkä on, että nykyään välitän yhä vähemmän muiden mielipiteistä. Ikä tuo varmuutta, se on ihan oikeasti totta. 

Testattu on, kolmenkympin paremmallakin puolellakin on elämää, ja upeaa sellaista!

Kuva: Astrid Mannerkoski