Lomalla on tullut mietittyä kaikenlaista ja yksi teema, johon olen ajatuksissani usein palannut on hetkessä elämisen taito ja taidottomuus. Kävelin eilen Kaivarissa nähtyäni paria kaveria Birgitassa ja ollessani itse tietysti erityisen läsnä hetkessä (kännykkä varmaankin niinkin kaukana kuin käsilaukussa), observoin seuraavaa:

-Kaksi kaverusta, jotka molemmat snäppäilivät tunnelmallisesta kesäillasta ja veneistä videoita, toisilleen puhumatta.

– Noin viisikymppinen isä, joka raahasi valtavaa järkkärikameraa. Noin 18-vuotias tytär täydessä studiomeikissä ja valkoisessa kesämekossa polvia myötä vedessä sukimassa pitkää tukkaansa kuvaa varten. Hommaa tehtiin vakavin naamoin tietysti.

-Lapsi puoliksi vedessä, äiti makaamassa mahallaan rannassa ammattilaisen ottein kuvaamassa täydellisen tyyntä vedenpintaa ja tytärtään.

Nyt en todellakaan tuomitse tätä. Kuvailen itse myös kaikenlaista mm. blogiini ja pyydän kavereitani nappaamaan hetkistä kuvia, kuten vaikkapa kuvan tuossa ylhäällä. Melko usein ja varsinkin näinä äärimmäisen upeina kesäiltoina halu tarttua kameraan on suuri. Joka kerta jotakin ihanaa/tunnelmallista/kaunista/yllättävää ja ylipäätään tunteita herättävää nähdessään tekee mieli kaivaa se kamera tai kännykkä esiin. Siitä on tullut kuin uusi refleksi, jota en todellakaan muista nuorempana kokeneeni. Silloinkin kuitenkin uskokaa tai älkää oli hienoja kesäiltoja, kauniita maisemia ja hyviä hetkiä. Mutta silloin katselin niitä silmilläni, aivoni rekisteröivät ne ja tallensivat muistiin ilman kännykkää siinä välissä. Ja aivojen muistikapasiteetti on ihmisellä muuten aika valtava, eikä sieltä tarvitse aktiivisesti deletoida mitään mahduttaakseen uutta. Kukaan muu ei kuvia nähnyt jälkeenpäin, mutta oliko sille tarvetta? Niistä kerrottiin ehkä suullisesti tai sitten vaan todettiin että on se Suomen kesä vaan ihana. Nyt muuten kuulostaa että olisin ollut nuori joskus suullisen perimätiedon alkuaikoina, kun kylien tarinankertojat ja itkijänaiset levittivät tietoja naapurikylien tapahtumista. Mutta you get the point. 

Otetaan kauniita, mielettömän teknologian meille suomia kuvia ja videoita, mutta muistetaan myös silloin tällöin vaan olla. Katsoa taivasta ja hengittää syvään. Kerätä niitä muistoja ja olla läsnä toisillemme.