Klassinen kesäkombo: Denim & white

Beauty_kdab_Fotor_Fotor.jpg

Beauty_4enm_Fotor_Fotor.jpg

Ovatpa jälleen säät hellineet meitä, en voi käsittää miten lämmintä on ollut koko viikonlopun. Tämä viikonloppu on sujahtanut ohi kuin siivillä kavereiden kanssa hengaillen. Mikäs se mahtavampaa! Eilen istuin pari tuntia Mattolaiturilla ja sielläkin sai jo oikeasti tosi hyvin väriä jalkoihin. Olen aika tarkka suojakertoimien kanssa kasvojen ja dekolteen alueella, mutta muuten tykkään kyllä saada vähän pientä päivetystä. Vaaleat vaatteetkin näyttävät usein vähän freshimmältä hiukan ruskettuneella iholla.

Juteltiin juuri kaverini kanssa, miten tärkeää joskus lukioikäisenä oli ruskettua ja maattiin auringossa aina kun pystyttiin hyppytunneilla ja koulun jälkeen. Saatoimme jo toukokuussa näyttää siltä, kuin olisimme olleet kolme viikkoa Karibialla. Nykyisin auringonottoon ei ole aikaa eikä oikein innostustakaan samalla tavalla, varsinkin kun tiedostaa auringonoton haittapuolet. Olen muuten löytänyt maailman parhaimman aurinkovoiteen kasvoille monien kokeilujen jälkeen. Voisin kirjoittaa siitä tuotteesta ihan oman postauksen, niin hyvä se on!

 

Beauty_l2zs_Fotor_Fotor.jpg

Beauty_qlch_Fotor_Fotor.jpg

Farkkuhame: Monki / T-paita: H&M / Sandaalit: Aldo / Laukku: Furla / Aurinkolasit & vyö: Gucci

Kesäviikonloppuisin tykkään pukeutua rennon kesäisesti. Tässä yhdistin aika perussetin, eli farkkuhameen ja valkoisen t-paidan. Minusta tuollaisessa yhdistelmässä on jotain ajattoman raikasta ja se toimii vuodesta toiseen. 

Mitenkäs teidän viikonloppu on sujunut? xxx

Muoti Päivän tyyli Trendit

Kukkamekko uudella tavalla

IMG_3682_Fotor_Fotor.jpg

Maagiset alkukesän illat. Kun puiden vastapuhjenneet lehdet ovat vielä herkän vaaleanvihreät, eteerisen kauniit. Kun lintujen orkesteri on kuin tropiikissa ja päivän aikana katukiviin imeytynyt lämpö väreilee vielä hetken ilmassa. Kun hiljalleen laskeutuva aurinko saa koko rantaheinikon hehkumaan. Niinä iltoina haluan kävellä paljain jaloin heinikossa, istua hetken rantalaiturilla. Nauttia tästä hetkestä.

Kesä on täällä nyt. Eletään sitä, hengitetään sitä. Olemme sen ansainneet.

IMG_3672_Fotor.jpg

Mekko: H&M / Toppi: H&M / Aurinkolasit: Gucci

Tämä hame on muuten oikeasti mekko, jonka yläosan vain sidoin vyötäisille. Toimii mielestäni näinkin ja tekee asusta vähän rennomman. Tuo kikka toimii muuten monen mekon kohdalla, jos se vain on tarpeeksi löysä yläosasta. Vyötärölle sidottuna tai neuleen/kauluspaidan kanssa saat mekosta taiottua ihan erilaisen lookin. 

IMG_3649_Fotor.jpg

 

 

Muoti Päivän tyyli Trendit