Usein tuo tunne valtaa mielen. En tiedä johtuuko se tunnollisuudesta, miellyttämisenhalusta, epävarmuudesta vai mistä, mutta aika usein koen olevani jollain tapaa riittämätön. 

Jos töissä on ollut tosi pitkä päivä ja jumppatunnille ei ehtinyt, kokee olevansa laiska. Ei sen takia, että teki ylitöitä ja puursi töissä vaan siksi, että kehosta huolehtiminen jäi välistä.

Jos tapaa kavereita, kokee huonoa omaatuntoa, että ei ehtinyt tavata omia vanhempia. 

Jos käy lenkillä, jää kotityöt tekemättä.

Yhtälö on vaikea, sillä aikaa on kuitenkin meillä kaikilla rajallinen määrä. Pitäisi luoda uraa, pitää huolta sosiaalisesta elämästä, huolehtia parisuhteesta, harrastaa, siivota, maksaa laskuja, treenata, matkustella ja sivistää itseään. Kaikkea ei tietenkään ole pakko tehdä ja uskon, että jos on lapsia tämä lapsettoman arki tuntuu kuin.. noh lastenleikiltä. Sillä jos olen ymmärtänyt oikein, iskevät nuo riittämättömyydentunteet varsinkin pikkulasten vanhempiin ja lujaa. 

Mutta vaikka minulla ei ole lapsia, koen silti itseni joskus riittämättömäksi. Harvoin on hetkiä, että joka ikinen asia elämässä olisi tip top. Aina on jokin selvitettävä asia, lykätty hammaslääkärikäynti, erääntynyt kirjastonkirja, hoitamaton työasia, kipeä niska, soittamaton puhelu… 

Jos keskittyy elämässään erityisen paljon johonkin elämänalueeseen, kärsii siinä pakolla jokin toinen. Uskoisin, että maailman parhailla taidemaalareilla/urheilijoilla/kirjailijoilla tuskin on kaikki yllämainitut asiat täysin mintissä. Jos johonkin asiaan on mieletön palo, jää muut asiat automaattisesti varjoon ja jokin asia on pakko olla hiukan rempallaan. Useinhan sitä lukee taiteilijoista, jotka elävät kaaoksessa tai urheilijoista, joiden on vaikea pitää yllä parisuhteita. Asioiden tasapainotus on vaikea laji ja kun olet hyvä jossain asiassa, voi samalla kärsiä jokin toinen. Samanlaista se on ihan tavallisessakin elämässä. Jos satsaat erityisen paljon vaikkapa työhösi, kärsii siitä usein kotielämä tai harrastukset. 

Koitan ainakin itse ajatella nykyään niin, että koskaan ei tule valmista. Päivät ovat erilaisia ja jokaisena päivänä ei voi antaa sataa prosenttia kaikilla elämänalueilla. Siinä tulee jo fysiikan lait vastaan. Aina voi toki yrittää parhaansa ja hoitaa asioita niin paljon kuin pystyy, mutta itselleen pitää myös antaa armoa ja olla iloinen ja ylpeä asioista joita teit, sen sijaan, että murehtisit asioista, joita et tehnyt. Ehkä se onkin positiivisuuden yksi lähtökohdista. 

Miten te handlaatte riittämättömyyden tunteet? xxx