Tavoite: zen 2018

IMG_3220.JPG

Uusi vuosi 2018. Paljettimekko pääsi taas tuulettumaan mahtaviin uudenvuodenbileisiin ja kotiin kömmittiin siinä neljän paikkeilla. Ja siitä lähtikin sitten uusi uljas vuosi käyntiin. 

Uudenvuodenlupaukseni ovat yleensä aina olleet jotakin treenaamiseen tai terveellisesti elämiseen liittyvään. Ne ovat tietenkin erittäin hyviä juttuja ja tärkeitä koko kehon hyvinvoinnille. Olen kuitenkin miettinyt, että tänä vuonna voisin lähteä parantamaan hyvinvointiani myös vähän syvemmältä. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja sisäinen hyvinvointi vaikuttaa ulkoiseen, aivan kuten liikunta ja hyvä ravinto vaikuttavat meihin myös sisäisesti. 

Siksi tietynlainen rauhoittuminen olisi varmasti paikallaan. Olen liian kauan haalinut taukoamatta elämääni matkoja, kokemuksia, bileitä, kavereita ja elänyt aika hektistä elämää. Siksi kävelyt luonnossa, kirjoittaminen ja lukeminen voisivat astua isompaan rooliin elämässäni tänä vuonna. Koska niistä saan voimaa ja inspiraatiota aivan valtavasti. Myös joogan aloittaminen voisi kiinnostaa. 

Onko teillä muilla ollut vastaavanlaisia ajatuksia? Millaisia keinoja käytätte rauhoittumiseen? Olisi kiva kuulla ehdotuksia. 

IMG_3226.JPG

 

 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli

Erdem x HM

IMG_2858_Fotor.jpg

 

Ostiko kukaan mitään ErdemxHM-mallistosta? Itse en ollut tätä mallistoa mitenkään etukäteen fiilistellyt, mutta käväisin osastolla viime viikonloppuna kuitenkin. Ja löytyihän sieltä jotakin kotiinkin vietävää! Itseasiassa palautuksena oli juuri tullut rekkiin malliston t-paita valkoisella pohjalla ja vielä oikeassa koossa. Päätin siis viedä sen (kassan kautta) kotiin parempaan talteen. 

Kukkapaidat mielletään usein kesävaatteiksi, mutta mietin jos tämän laittaisi vaikkapa mustan jakun alle? Se voisi tuoda vähän yllättävää kontrastia asuun. Mustapohjaisena tämä sama toppi löytyi myös, mutta oli jo myyty loppuun kun itse ehdin apajile.

IMG_2860_Fotor.jpg

Tänään en kokenut olevani kovin valokuvauksellisessa moodissa, eli tarjoan nyt nämä henkarikuvat… Mukavaa illanjatkoa! xx

Muoti Ostokset Trendit