Heavenly Day Spa

IMG_0284_Fotor.jpg

Sain kavereilta lahjakortin Helsinki Day Spahan ja kävin käyttämässä sen nyt muutama päivä sitten. Olen käynyt tuolla kerran aiemmin keskellä joulukiireitä, kun meillä oli työpaikan virkistyspäivä ja tiesin jo etukäteen mitä odottaa. Koska odottamaan tuonne kannattaa mennä! Itse hoitoja mielekkäämmäksi koen lähes tuon odotusaulassa hengailun. Musiikki on ihanan rauhoittavaa, miljöö uskomattoman kaunis ja tarjolla on pähkinöitä, yrttiteetä, vettä ja alkoholitonta kuohuviiniä. Itselleni ehkä parasta rentoutusta on lukea jotakin kivaa muotilehteä ja vain möllötellä tuolla tuolilla. 

IMG_0266_Fotor.jpg

Varasin ajan 60 minuutin kasvohoitoon. Kerroin kosmetologille, että ihoni on melko herkkä ja hän teki hyvin lempeän kasvohoidon Dermaheal-sarjan tuotteilla. Palvelu oli todella hyvää ja hoidosta jäi rentoutunut ja levännyt olo. Iho tuntui kosteutetulta ja melko öljyiseltä hoidon jälkeen, mutta se varmasti teki oikein hyvää. Ainakin lähipäivinä tuntuu, kuin ihoni olisi ollut todella hyvässä kunnossa ja sellainen sameus on tipotiessään. Halpaa lystiähän tuolla käyminen ei ole, mutta lahjaideana aivan mainio ja varsinkin rentouttavaa hetkeä kaipaavalle erinomainen kokemus.

IMG_0271_Fotor.jpg

IMG_0277_Fotor.jpg

IMG_0281_Fotor.jpg

IMG_0254_Fotor.jpg

IMG_0283_Fotor.jpg

Sellainen visiitti taivaaseen ihan tavallisena keskiviikkoiltana! Onko teillä suositella muita kauneushoitoloita Helsingissä?

Kauneus Terveys Iho

Erään harakan tunnustuksia: statement korvikset

 

IMG_0110_Fotor.jpg

Oli Miamin reissun viimeiset päivät käsillä. Harhailin semipaniikissa Sawgrass Mills -ostoskeskuksessa ja mietin, mitä vielä voisin haluta. Kerrankos sitä Jenkeissä ollaan, nyt olisi vielä kiva hankkia jotain… Siinä vaiheessa oli kuitenkin ehditty koluta sen seitsemän liikettä mallia Century 21, Forever 21, Victorias 21 ja mitä näitä nyt oli. Jalat oli aivan muussina, koska nuo outletit on aivan järjettömän suuria ja niissä vierähtää helposti tunteja ja tunteja. Harhailin lopputohinoissa Macy’s -tavaratalon koruosastolla ja äkkäsin valtavat korvakoruvalikoimat. 

Siinä mielentilassa, lomalla ja hyvällä tuulella alkoi tosi paljon tehdä mieli jotain kimaltavaa ja – no, erilaista. Ruotsin Ellessäkin luki ”Tänk stort, tänk större, tänk statement”. Och det gjorde jag.

Tämmöiset glitterikaverit se meidän Miamiin lennähtänyt harakka nappasi mukaan, vaikkakin toki kassan kautta. Mitäs tykkäätte? Dallas vai ihan cool? Ehkä nää on aina mulla muistona ajasta, kun musta melkein tuli floridalainen eläkeläinen ja hurahdin kimaltaviin strassikorviksiin.

Muoti Ostokset Trendit