Mietin tässä lähestyvän syntymäpäivän kynnyksellä omaa elämääni ja sen jättämiä merkkejä. Niin niitä henkisiä kuin fyysisiäkin.

Jokainen eletty vuosi jättää valtavasti muistoja mieleen, alkaen lapsuuden leikeistä aina tähän päivään asti. Osa muistoista piirtyy mieleen ikuisiksi ajoiksi, osa jää pieniksi välähdyksiksi jonnekin aivojen sopukoihin. Jotkut muistoista tunkevat esiin, kuin vähiten niitä odotat, jotkut seuraavat aina mukanasi. Osa kummittelee tiedostamattasi alitajunnassasi, mutta kuitenkin ne vaikuttavat tietämättäsi käytökseesi. Joskus saatat alkaa nauraa ääneen muistollesi, joskus kyyneleet kohoavat silmiisi. Muistot ovat merkkejä aivoissasi ja mitä kauemmin elät, sitä enemmän niitä sinne kertyy. 

Minun kehossani on monta kohtaa, joissa muistot näkyvät konkreettisesti fyysisinä merkkeinä. Minulla on iso arpi päässä hiusten alla muistona suuresta onnettomuudesta ja ihan pienenpieni arpi huulessa muistona siitäkin päivästä, kun keksin 7-vuotiaana laskea luistimilla alas jäistä mäkeä. Punertava kohta ihossa poltettuani sen pahasti Balilla. Molemmat ranteeni ovat hiukan vinot kahden eri onnettomuuden jäljiltä. Mutta olen silti oppinut arvostamaan noita merkkejä kehossani, sillä ne kertovat, että olen elänyt. Ja kun elää, jää merkkejä.

Onneksi kaikki merkit kehossani eivät kerro vain negatiivisista asioista.

Minulla on vahvat jalat, sillä kävelen paljon. Olen kävellyt varmasti tuhansia kilometrejä. Pitkin merenrantoja, katuja, metsäteillä… Mutta myös mennäkseni johonkin minun elämäni kannalta tärkeään paikkaan, kuten kouluun, kotiin, yliopistolle, perheen luo, töihin, harrastuksiin… Kehossani näkyy myös ohimeneviä muistoja aivan viime päiviltä. Lohjennut kynsi kotitöistä, rohtunut nenä flunssan jäljiltä… Nekin kertovat tarinaa pienistä muistoista arjesta. 

Kauneimpia merkkejä keholla eletystä elämästä ovat mielestäni kuitenkin pienet naururypyt silmien ympärillä. Ne kertovat siitä, että olen nauttinut elämästäni, olen nauranut usein vedet silmissä. Jos joskus eletyn elämäni surut tai raskaat muistot tunkevat esiin, voin silti peilin edessä muistuttaa itseäni siitä, että olen myös nauranut. Ja tulen nauramaan vielä uudelleen, toivottavasti vielä monena päivänä elämäni aikana.