Mistä kaikki alkoi?

Kello on 42. Järki sanoo että ei se voi olla- mut niin kertoo silmät. Tajuan aika nopeasti että mulla on näköhäiriö- en nää sitä ekaa numeroa joka on 6.Päätä särkee  mutta päätän nousta- näitä migreenejä on nähty satoja aiemminkin. Kahvit tippuu,lapset herää, kotikoulu alkaa- mutta särky ei lopu eikä toisen silmän näkö palaa.

Terkkarista   käskevät tulla näytille. En meinaa päästä rakennukseen sisälle kun en näe ovenkahvaa- se jää näkökentässä vasemmalle jonne en näe. Lääkäri tutkii, sanoo että se on jännityspäänsärkyä mutta lähettää pään kuvaan omaan sairaalaan. Kuvat on ihan kunnossa- mutta mä en. Lääkäri jankkaa että väitänkö edelleen   etten näe- väitän. Saan kielen rullalle, sormen nenään, vaikka mitä. Mutta päähän sattuu enkä näe.

Illalla käskevät lähteä kotiin ja mennä aamulla Meilahteen silmäpolille. Pimeällä parkkipaikalla mietin miten voin olla näin sekaisin,en ymmärrä yhtään mihin suuntaan lähteä kävelemään. Kai se näkö sitten vaikuttaa kaikkeen ,pohdin ja tekstaan kavereille että ei hätää,vika on silmissä ei päässä.

Mies lähtee aamulla kuskiksi Meikkuun, sanoo menevänsä syömään aamupalan Seurasaareen ja tulee sitten hakemaan mut. Menmään syömään kun kerrankin ollaan ilman lapsia kaksin – miten metsään voikaan mennä suunnittelu..

”Mitä helvettiä ne on siellä Porvoossa on ajatelleet? Ei tää vika oo silmässä vaan molemmissa silmissä- tää on homonyymi hemionapia. Sulla on vikaa päässä eikä silmissä” Reipas silmälääkäri toteaa minuuteissa että oon väärässä mestassa ja kohta mä tallustelen  jonkun perässä kohti neurologian päivystystä. Istun useamman tunnin kun ensin mukava hoitaja haastattelee mut ja sen jälkeen lääkäri näyttää mulle kuvia- joista nään ihmeekseni vain puolet sivulla tapahtuvista asioista. Magneettiputkessa  JVG laulaa ikuisesta vapusta ja mä mietin että mitä tässä nyt tapahtuu..