Kymmenen viikkoa laskettuun aikaan

Nyt on meneillään 30. raskausviikko, joka ihan pian vaihtuu jo pykälän eteenpäin. Enää siis kymmenisen viikkoa laskettuun aikaan! Sepäs ei olekaan enää mikään mahdottoman pitkä aika. Ihan pikkiriikkisen olen jo saanut ensimakua siitä, mitä viimeinen kolmannes oman voinnin kannalta saattaa tarkoittaa. Nyt on kukkarosta karisteltu turhat säästöt ja vauvalle hankittu jo milloin mitäkin suurimmaksi osaksi tarpeellista ja ehkä jotain mukatarpeellistakin, joista kaikki on perusteltu pitkillä puheenvuoroilla toinen toisillemme ja milloin kellekin.

Vatsa tuntuu ajoittain niin valtavalta, ja on kuin se kasvaisi kohisten. Toisaalta se on raskausvatsaksi loppujen lopuksi aika pikkiriikkinen verrattuna siihen, mitä kuvittelin sen tässä vaiheella olevan. Oletan sen kasvavan tässä kymmenessä viikossa niihin suurenmoisiin mittoihin (hurjaa!), mutta olen alkanut myös ihmetellä, mahtaako minulle sellaista suurta ja pinkeää raskausvatsaa kasvaakaan. 😀 Kannan kyllä tämänkin vatsapallon ylpeydellä ja rakastan kehoani tällä hetkellä ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Toisaalta tuntuu (kovasti liioitellen) siltä, että sisäelimet tulevat kohta kurkustakin ulos ja keuhkot ovat niin lysyssä, että pelkkä olemassaolo hengästyttää. Liitoskivut vaivaavat, jos en liiku ja jos liikun liikaa, ja tasapainoa näiden välillä on hankala pitää: pää kun kyllä veisi, mutta kroppa ei anna. Tyyppi siellä vatsassa kyllä liikkuu edelleen minunkin edestä, mikä parhaimpina hetkinä keskellä yötä jopa hieman harmittaa allekirjoittanutta.

Vauvanvaatteita olemme haalineet lähinnä kirpputoreilta, joista kyllä löytää hyväkuntoisiakin vaatteita hyvin pieneen hintaan, vaikka asian suhteen ei paljon vaivaa näkisikään. Lemppareitani ovat lastenvaatekirpputorit, joissa hylly hyllyn perään on mistä valita. Välillä pitää hillitä itseä, ettei intoutuisi ostamaan vaatteita vielä vuoden päähän kuitenkaan, vaikka ne kuinka hienoja löytöjä olisivatkin. Myös sitterin ostimme käytettynä nettikirpparilta, mutta vaunut ja turvakaukalon uusina. Hämmentyneinä siitä, mihin kaikkeen vastasyntynyt voi yllättäen tukehtua, ostimme pikkuisellemme myös söpön peittokapalon, jonka suojissa kuvittelemme kaverin koisivan kotoisasti ja superturvallisesti. Lisäksi olen neulonut villasukkia, ensilapasia ja tällä hetkellä vilttiä, ja tulevat isovanhemmat ovat ilahduttaneet meiltä itse neulotuilla villavaippakuorilla, söpöillä ja värikkäillä lastenvaatteilla ja muilla tarvikkeilla innostuneisuudessaan kohtuuttoman anteliaina, josta olemme kiitollisia. Syntymättömällä lapsellamme alkaa olla enemmän vaatteita kuin itselläni ja muutenkin aika paljon materiaa kokoonsa ja toimintakykyynsä nähden. 😀 Että tervetuloa maailmaan vaan sitten kun siihen olet kaikinpuolin valmis, täällä jo odotellaan! 🙂