Melkein kuin terveen kirjoissa

Kaksi päivää sitten makoilimme rättiväsyneinä työpäiviemme jäljiltä sängyssä keskustellen lapsentekoaktin mahdollisesta suorittamisesta tai suoritsematta jättämisestä. Elettiin niitä päiviä. ”Väsyttää”, totesimme. Oli hetken hiljaisuus. ”Joka kuukausi sieltä yks munasolu kuitenkin irtoo ja sitten joskus ne vaan loppuu kesken”, totesin, jotta sekin tulisi todetuksi. ”Niin, ei kun sitten vaan hommiin”, totesi hän.

Siinä sitten akti suoritettiin, vaikka ei ollut yhtään sellainen olo. Koska pienintäkään mahdollisuutta ei uskalla jättää käyttämättä ja sen takia sitä vaan suorittaa ja toivoo kuukausi kuukauden, vuosi vuoden perään.

Se oli vielä niitä päiviä, kun elimme epätietoisina terveydentilastani. Ei ollut siis motivaatio tahi toivo liian korkealla. Tänään sitten sainkin kuulla verikokeiden tulokset: kilppareiden puolesta kaiken pitäisi olla kunnossa. Jos ei vuoden loppuun mennessä tärppää, niin saamme kai lähetteen hoitoihin.

Tämä on taas niitä aikoja, kun pitäisi iloita. Minulla on tässä näin nyt teoreettisesti ihan normaalit mahdollisuudet raskautua! Mutta ei sitä oikein enää osaa ajatellakaan, että se kotivoimin onnistuisi. Odottaa vaan niitä hoitoja onnellisena siitä, että ehkä tämä projekti nyt viimein johonkin suuntaan edistyy. Taitaa olla tasan vuosi siitä, että ensimmäisen kerran uskallauduin lääkärille asian tiimoilta. Olin kyllä kuvitellut asian etenevän hieman nopeammin.

Vuoden aikana olen oppinut elämään päivä kerrallaan. Olen oppinut olemaan pettymättä joka kerta, kun kuukautiset alkaa ja olemaan ostamatta raskaustestejä ennen kuin kuukautiset ovat vähintään seitsemän päivää myöhässä. Olen uskaltanut ostaa ensi kesäksi itselleni häämekon huolimatta siitä, että raskautuessani minulla ei olisi pienintäkään mahdollisuutta ahtautua siihen. (Hieman jopa pelkään tulevani raskaaksi, koska minä niin kovasti haluaisin astella alttarille juuri se puku päälläni.) Kilpirauhasen vajaatoiminnan takia olen välillä höllännyt toivoa taka-alalle ihan luvan kanssa. Juonut viiniä pelkäämättä, tehnyt suunnitelmia tulevaisuudesta, rakastanut rakkaudesta.

Syysaurinko paistaa silmiin kuin vedotakseen mieleen: tässä mä olen, valo – huomaatko? Hetkittäin näen maailman kauniina.