Mitä ajattelen muiden vauvauutisista

Tahattomasti lapsettomana 25-vuotiaana tuntuu, että vauvauutisia tupsahtelee joka kulmalta joka toinen viikko. Lisäksi jostakin on syntynyt kummallinen mielikuva siitä, että jokainen lapsen saanut pariskunta on saanut vauvansa kuin tilauksesta ensimmäisellä yrittämällä. (Muutama on ylpeydestä pursuten hehkuttanut tätä ilosanomaa, mutta kukaan ei ole sanonut, että olipa työn takana!) Itsestäni on alkanut tuntua, että minulta on mennyt ohi jotain oleellista siitä, miten lapsia tehdään. Tuoko sen haikara kuitenkin, mutta meidän kuistimme ei ole lentoreitin varrella? Tunnen oloni niin huijatuksi. Olisimme voineet harrastaa seksiä ilman kamalaa hormoniehkäisyä ja tyhmiä kortsuja AINA.

Miltä se sitten tuntuu, kun muut saavat lapsia ja itse ei saa? No. Itkettää yleensä kyllä, mutta pystyn minä muiden puolesta onnellinen olemaan. Ei se itku ole suuttumusta siitä, että muiden onni olisi minulta pois. Muiden onni vaan tuo mieleen sen, ettei meillä ole samanlaista onnea, ei ehkä koskaan ole. Siinä itkussa on ripaus kateutta ja roppakaupalla omassa navassa vellovaa surua. Enpä silti (onneksi) ole purskahtanut itkuun kenenkään ilouutisia kuunnellessani kasvotusten, mutta illan tullen sellaiset tunteet pyrkivät väkisinkin silmistä ulos. Vauvakuvat aukaisevat kyynelkanavat yhtälailla. Milloinkahan kaikki suru on vuotanut pois?

Täällä Lilyssa perhe-elämän onni ihan iskee silmille. Eikä se haittaa. Minusta on ihana lukea, miten hyvää huolta te pidätte lapsistanne, miten paljon te heitä rakastatte. Sellaista on vaikeampi ymmärtää, ettei omaa onnea osata arvostaa, ettei saatua lahjaa vaalita, että lasta kaltoin kohdellaan – syntynyttä tai vasta alkunsa saanutta. Se jos mikä tuntuu epäoikeudenmukaiselta, kun itse tekee kaikkensa, että edes tulisi raskaaksi.

Toissapäivänä kaverini kertoi saavansa vauvan. Ensimmäistä kertaa en edes itkenyt itseäni uneen. Tiedättekö miksi? Koska jokainen vauvauutinen on todiste siitä, että ihmeitä tapahtuu. Ehkä siis meillekin vielä joskus. 🙂