On alkanut näkyä

Hiljalleen se on hiipinyt näkyviin, kasvava vatsa. Neuvolassa todettiin kohtuni olevan eteenpäin kallellaan ja tuumattiin sen kohta pompsahtavan ihan kunnolla näkyville. Itsellä jyskyttää takaraivossa epämiellyttävä tunne totaalisesta plösähtämisestä, mutta neuvolassa todettiin painonnousunkin olevan ihan normaaleissa mitoissa. Kai tähän tottuu.

Olen itku kurkussa lueskennut tarinoita ensimmäisestä vauvavuodesta. Siitä, miten rankkaa se on ylipäänsä ja miten se verottaa parisuhdetta. Kehoitin puolisoakin valmistautumaan henkisesti 20 prosentin onnellisuuden laskuun. Me lupaudutaan kohtapuoliin tukemaan toisiamme hyvinä ja huonoina hetkinä ja olemaan toistemme vierellä, kunnes kuolema erottaa. Vauvavuosi kuulukoon samaan sopimukseen. (Olisi muutenkin epäloogista erota sellaisen ihmeen aiheuttamien seurausten vuoksi, mitä on yhdessä tavoitellut monta vuotta.) Koko vauva-asia on kyllä vielä niin vaikeasti käsitettävä, että en varmasti osaa ajatella puoliakaan niistä muutoksista, mitä se elämäämme on tuomassa.

Olen alkanut tuntea satunnaista muksahtelua vatsassani, jonka olen tulkinnut mielikuvitukseksi. Kaikkialla sanotaan, ettei esikoistaan odottava tunne liikehdintää vielä tässä vaiheessa, mutta kokeneempi saattaa kyllä tuntea. En kyllä ymmärrä, mistä moinen johtuu. Ehkä kokenematonkin tuntee, jos näin neuroottisesti vatsansa tuntemuksia kuulostelee..?

Neuvolaa ehti jo odottaa, ehti jo ihmetellä, vieläköhän veijari mahtaa masussa olla ihan kunnossa. Pikkuisen sydän jyskytti jälleen niin varmana, ettei epäilystä juuri jäänyt. Nyt on enää reilu kuukausi rakenneultraan ja jännityksellä odotamme, mitä hänelle silloin kuuluu. Sitä ennen olisi tiedossa juhannusviikonloppu ja hääviikonloppu ja häämatka, joten eiköhän aika kulu ihan siedettävän nopsaan. 🙂