Kyseinen lausahdushan on raamatullista alkuperää, ensimmäisen Mooseksen kirjan kolmannesta luvusta eli syntiinlankeemuskertomuksesta. Mätsää nyt ihan täydellisesti tähän tämän hetkiseen olotilaan, vaikka varsinaisesta arkikielen synnytyksestä tässä kohtaa minulla ei vielä ole kokemusta. Sen sijaan minulla on kokemusta avautumisvaiheesta (en tiedä, onko tämä sitä passiivista latenssivaihetta vai kenties jo aktiivista vaihetta, koska tunnusmerkkejä löytyy kyllä molemmista) ihan urakalla, joista nyt pitäen mieleni taka-alalla ajatuksen supistuksista positiivisena kipuna ajattelin avautua.

En ollut tuntenut supistuksen supistusta koko raskauden aikana, kunnes sitten 41+3 yöllä heräsin kipeisiin supistuksiin, jotka tulivat säännöllisesti alle kymmenen minuutin välein. Koska en saanut nukuttua, nousin intoa puhkuen kärvistelemään valveille. Tässä vaiheessa otin supistukset vastaan ilolla ajatellen, että kenties jo aamulla pääsisimme lähtemään synnärille ja kenties jo päivällä sitten meillä olisi lapsi sylissä. Aamupäivällä viimein supistukset kyllä tihenivät ja tulivat alle viiden minuutin välein. Tässä vaiheessa olin jo kypsä lähtemään, ja soitin synnytyspäivystykseen varoittaakseni tulostani. Sieltä todettiin, että mikään kiire ei vielä ole ja että supistukset voivat vielä lakata, mutta tule jos siltä tuntuu. Tästä rohkaistuneena päätin odotella vielä hetken yrittäen levätä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että supistukset harvenivat tullen silti alle kymmenen minuutin välein. Epätoivoisena lueskelin netistä, kuinka kauan tuo avautumisvaihe yleensä kestää. Keskimäärin korkeintaan 12 tuntia, siellä sanottiin. Siihen laitoin toivoni, kunnes toivoa ei enää ollut.

Illalla ollessani silmittömän väsynyt valvottuani edellisen yön sain vihdoin hieman nukuttua torkahdellen hetkeksi aina vain jatkuvien supistusten välissä. Olin ihan varma, että pääsisin synnyttämään viimeistään seuraavana yönä, sen verran napakoita supistukset olivat vielä illalla. Olin jälleen väärässä, sillä vaikka yöllä toki supisteli, jossain vaiheessa supistuksia tuli yhä harvemmin ja lopulta nukuin verrattain hyvin koko yön.

Tänä aamuna supistukset lähtivät tihenemään yöllisestä, jolloin aloin taas miettiä, että ehkä vielä tänään saan lapsen syliini. Tähän mennessä olen luopunut moisesta haihattelusta ajatellen, että saatan hyvinkin kärvistellä näiden alle kymmenen minuutin välein tulevien supistusten seurassa vielä monta monta päivää. Onneksi kuitenkin pääsen huomenna yliaikakontrolliin, jossa synnytystä saatetaan hyvinkin jollain keinoin edistää, kuulemma kun kerran on jo näinkin kauan supistellut. 

Periaatteessa olen sitä mieltä, että keho tietää mitä tekee ja tälläkin ikuisuuden kestävällä supistelulla on tarkoituksensa. Haluan mahdollisimman luonnollisen synnytyksen niissä puitteissa, kun se on järkevää. Totuus on kuitenkin, että olen tässä vaiheessa niin kyllästynyt kärvistelemään säännöllisten supistusten kynsissä, että otan pienen avun vastaan riemusta kiljuen. Toivon tietenkin, että synnyttäisin luonnostaan jo ennen huomista, mutta jos huomenna päädytään jonkinlaiseen käynnistykseen, en todellakaan estele.

Alan tietää, mitä on kärsimättömyys. Laskettu aika on nyt ohitettu viikolla, eikä synnytys ole alkaakseen. Olen hyvin tietoinen siitä, että tämä on täysin normaalia ja että synnytys voi alkaa oikeastaan millä sekunnilla hyvänsä, mutta olen silti alkanut pelätä raskauden menevän virallisesti yliajalle ja käynnistykseen. Käynnistyksen suhteen olen onnistunut pelottelemaan itseäni lukemalla kokemuksia, joiden mukaan synnytyksen luonnollinen käynnistyminen olisi vain niin paljon kivempi juttu, että soisin omanikin käynnistyvän ihan luonnostaan. 🙂 Oikeastihan varmaan jokainen käynnistyskokemuskin on yksilöllinen, niin kuin kaikki synnytyskokemukset yleensäkin. Miksi siis pelkäisin? Pääasia että vauvalla on kaikki hyvin, oli hän sitten vielä vatsassani tai ei.

Perinteiset kotikonstit synnytyksen käynnistymiseen hoituu meillä aika luonnostaan, enkä kyllä usko niillä olevan yhtään mitään vaikutusta syntymän hetkeen. Olen edelleenkin ihan hyvissä voimin ja pystyn lenkkeilemään ja touhuamaan kuten ennenkin, enkä ole siltikään tuntenut supistuksen supistusta. Viime päivinä on kyllä jomotellut ja juilinut jollakin tapaa enemmän kuin ennen, mitä voisi pitää jo jonkinlaisena edistyksen merkkinä!

Taitaa lapsukaisemme isäukko olla vielä allekirjoittanuttakin kärsimättömämpi tapaamaan jälkikasvunsa. Minun korvaani se kuulostaa lähinnä isyysloman kaipuulta ja katkeruudelta leppoisaa mammalomailua kohtaan. Ei auta, vaikka Vauvan odotus -oppaassa todetaan loppuraskauden olevan työtä 24 h. 😀 Ei se taida kohdallani ihan niin rankkaa olla. Tosiasiassa tuleva isä taitaa olla kärsimätön, koska haluaisi jo kovasti päästä tutustumaan lapseemme ja luomaan häneen suhteen eri keinoin kuin se nyt on mahdollista. Itse olen ihan varma, että lapsi kyllä tuntee isänsä jo nyt paremmin kuin hän kuvittelee. Isän ääni pitkän päivän päätteeksi saa mahamylläriin sen verran liikettä.

Jään odottelemaan viikon kulumista ja yliaikaiskontrollia sopivassa sekamelskassa toivon ja jännityksen tunteita. Jospa tällä viikolla saataisiin tämäkin vauva jo maailmaan!