Ensimmäinen neuvolakäynti on nyt ohitse. Olen edelleen ollut oireeton raskauteni suhteen. Rutiininomaisesti hoitaja käski antamaan virtsanäytteen ja salaa tuikkasi siihen raskaustestin. Positiivista näytti edelleen. Se onkin eri asia, mitä siitä voi päätellä, ja miten paljon tähän raskauteen voi luottaa.

Niin mä sille hoitajallekin sanoin, että aika varovaisin mielin tässä ollaan. Kolmen vuoden yrittämisen jälkeen raskaus tuntuu aika absurdilta ja epätodelliselta, varsinkin ilman minkäänlaisia oireita. Hieman mua jännittää, mitä siellä ekassa ultrassa sitten löytyy, löytyykö mitään. Mä uskoin niin vahvasti jo, että me ei ikinä saada lasta. Mä uskon enemmän tuulimuniin, kohdunulkoisiin raskauksiin, keskenmenoihin ja kohtukuolemiin kuin siihen, että kaikki vois mennä hyvin.

Voi, jos pessimisti ei pettyisi. Mutta kyllähän se pettyy, jos sen ikävät kuvitelmat käy toteen. Kyllä pessimistikin toivoa osaa.