Väsyneitä yrityksiä ja epäonnistumisia

Yllättävän hankalaa lomalla tuo lapsenteko. Ei sillä, etteikö oltaisi haluttu yrittää, tottakai oltaisiin. Aina ja loputtomiin. Kyllä ne touhut silti vaatisivat potentiaalista tilaa ja yksityisyyttä. Sellaisen tilan ja yksityisyyden sijaan, seksin sijaan, me koluttiin metsiä ja möhötettiin perheen kanssa mökillä. Ei siis tullut mieleen puskissa paneskella, kun miljoonittain verenhimoisia hyttysiä vaani mahdollisuutta upottaa nenänsä lihaan. Ei tullut puskissa paneskeltua, kun suihkuun olisi päässyt vasta muutaman päivän päästä ja vaihtoehtoisilla rannoilla oli yllättäen liikaa yleisöä meille siveille ihmisille.Vielä vähemmän tuli mieleen hässiä perheen mökillä, jossa silmiä ja korvia oli tarpeeksi. Pari pientä tirahdusta yksityisyyttä onnistuimme silti puristamaan, ja siinä on kaikki meidän yrityksemme tältä kuulta.

Kesäloma oli siis myös lomaa lapsenteosta (vastoin lääkärin määräystä). Siksi kummissani odotin myöhäisiä menkkoja viikon. Joka päivä varmana siitä, että kyllä ne huomenna alkavat. Tiukasti kieltäytyen päästämästä toivoa sisään. Kunnes viimein tein raskaustestin, joka näytti täysin kuviteltavissa olevaa haaleammasta hieman haaleampaa plussaa. Ylitse pursuava toivo. Melkein ajattelin, ajattelinkin: se lääkäri oli oikeassa. Ei sitä ikinä tiedä. Hymyä ja naantalin aurinkoa.

Tyyntähän se oli myrskyn edellä. Seuraavana aamuna alkoi nimittäin pöksyihin tihkua ja kolmantena päivänä siitä tulikin sitten verta ja verenkaltaisia asioita kuin kohdussa riehuneen moottorisahamurhaajan jäljiltä. No survivors. Ei kuviteltuja eikä todellisia.

Toinen meistä jaksaa sanoa: ”kyllä me vielä onnistutaan.” En tiedä mihin hän perustaa uskonsa.