maailmantuska sunnuntai

Heippa hei,

Eipa ole tullut pariin paivaan kirjoitettua. Jotenkin koko blogitouhu tuntui vaan niin kamalan pinnalliselta ja turhalta kun avasin Lilyn sivut pariinkin kerttaan sitten viime postauksen. Taitaa olla tama empaatti sisallani, kun pitaa tata kirjoittamista holynpolyna. Ita-Afrikan nalanhata ja Norjan tapahtumat ovat saaneet taman aidin kovin mietteliaalle tuulelle. Tanaan myoskin on matalapainetta ja se vasyttaa ja venyttaa. Eilen sanoinkin miehelle, etta joskus aina on ikava niita loputtoman pitkia krapulapaivia, jolloin ei tehty mitaan, paitsi katsottiin telkkaa, syotiin ja rakastettiin. Verhot kiinni koko paivan. Ei vauva-arkeen mahdu sellaisia paivia ainuttakaan, ei viela ainakaan. Mutta vauva-arkihan on ihanaa myos tietysti, ja onhan niita krapulapaivia totisesti vietetty.

Pienen vasyneen Vauva K.n itku tulvii itkuhalyttimesta tanne olohuoneeseen, isa on laittamassa vauvaa paivaunille. Vauvalla on kova vasy, muttei millaan viitsisi nukkua. Pitaisi ehka vaan lahtea kavelylle Vauva K.n kanssa, karryihin neito nukahtaa aina ilman sen suurempia murinoita. 

Sunnuntait on tallaisia hitaita. Vaikka olen ollut kotona viime syksysta saakka, silti sunnuntait ovat erikoisia. Maanantaisin taasen perinteisesti friikkaan arkiaskareiden tekemattomyytta ja rahatilannetta viikon ostoksia suunnitellessani (joo yritan ainakin, tosi epaspontaania, mutta saastaa hieman).. joten josko nyt nautittaisiin tasta painostavasta, hitaasta, maailman tuskalla ladatusta paivasta ja palataan arkeen sitten huomenissa.

morjes

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta