Kun aloin miettia mista rakkaasta RKV ilmiosta kirjoittaisin seuraavaksi, mieleeni tuli yksi asia tai paikka yli muiden. Oikeastaan myos syy sille miksi olen yha talla saarella. Tai epasuorasti ainakin, tapasin nimittain mieheni Sirkuksessa. Enka tarkoita siis mitaan telttahuvittelua vaan legendaarista baaria Reykjavikin keskustassa, joka lakkasi olemasta 2008. Sirkus suljettiin koska paikalle piti rakentaa ostoskeskus. No, nousukauden kaannyttya lamaksi ostoskeskusta ei koskaan tullutkaan ja jokin aika sitten rakennuksessa avasi ovensa macTuotteisiin erikoistunut yritys.

Lohdullista ehka on, etta Sirkus pakattiin sen suljettua ovensa isoon sailioon ja siella se nytkin makaa. Kerran Sirkus on avattu uudelleen, taideprojektina Lontoossa ja sitten pakattu takaisin tuohon metalliseen sailytyslaatikkoonsa ja makaa nyt siina kaikessa hiljaisuudessa. Sirkuksen omistajan Siggan poika avasi uuden Sirkuksen Faarsaarille.

Hassua kylla kaipaan Sirkusta toisinaan kuin hyvaa ystavaa, vihalla ja rakkaudella. Vuosipaivanamme harmittaa joka vuosi kun ei voida menna Sirkukseen kaljalle enaa. Baareja tulee ja menee, mutta tassa oli jotain erityista. Laitan tahan kuvia mita loysin, ystavia, tuttuja ja tuntemattomia, keikkoja (Jimi Tenorkin taitaa tuolla vilahtaa), kirppareita, jonotusta, vessoja, ..Kyllahan minakin joissain kuvissa olen, sielta vaan tiiraamaan. Sirkuksessa tapahtui paljon mutta ehka hyvakin on etta monet noista muistoista ovat ajan saatossa haalenneet, unohtuneet tai niita ei muistanut alunperinkaan. Sen muistan kuin eilisen kun mieheni astui Sirkuksen ovesta sisaan, tiesin valittomasti etta kohtalon ovi kavi.

ps. tanaan imuroin