Missa mun kamera on?

photo_141.jpg

Kuinka usein sita joutuu miettimaan mita viimeksi kuvasi? Kuvaan paljon, eritoten vauvan syntyman jalkeen, mutta jo ennen sita. Minulla on aina ollut hyvin voimakas tunneside kameroitani kohtaan, uusia ja vanhoja, huonoja ja parempia. Kun kamera on hukassa PANIKOIN.

Tunti sitten tajusin miksi en ole ottanut kuvia pariin paivaan, kamera on hukassa! Mihin ihmeeseen se oikein on mennyt (eihan se kamera mihinkaan itsestaan mene, itse sen sinne hukkaan on laittanut, epahuomiossa)? Mita kuvasin viimeksi? Sita perkeleen kivista peltoa tietysti. Juma. Eikai se kamera nyt makaa siella savisessa pellossa sateen ja tuulen armoilla? Eikai tyttareni viimeisimman kuukauden uroteot ole nyt vaan mennytta kamaa? Panikoin ja soitin miehelle, niin teen aina jos panikoin ja mies ei ole kaden ulottuvilla.

Kamera on anoppilassa ruokapöydalla. Mies se vaan ratkaisee paniikkitilanteet hienon positiivisesti ”Kylla se jossain on” ja sitten hetken paasta ”se on Mosossa pöydalla”. Huh helpotusta, ehdin jo pyydella maan tapojen mukaan menninkaisia palauttamaan varastamansa lainaamansa kameran. 

Kameroista ja kuvista puheen ollen Ragnar Axelssonin valokuvakirja ”Last days of the arctic” on hieno kirja. Suosittelen lampimasti kaikille kauniin ystaville.

last_days.jpg

Suhteet Oma elämä Kirjat

Piha kuntoon

Lapsihan nukkui kuin enkeli viime yon, ei herannyt syomaan kuin kaksi kertaa, toisella kerralla nukahdin kesken syoton ja nukuttiin sitten tyton kanssa kylki kyljessa aamuun. Mies oli taas nukahtanut sohvalle bandcampilta tultuaan, ei humalaansa kuten suomen serkut, vaan jotain dokumenttia katsoessaan netissa. Jotain dokumenttia, tiedan kylla mita. Se on jo useamman illan yrittanyt katsoa loppuun jotain NASA dokkaria nimeltaan ”Up to the sky” jos minulta kysytaan ja ”When we left earth” jos kysytaan kenelta tahansa muulta. Kuulemma kovin unettavaa tavaraa — mina en jaksa jakaa mieheni aarimmaista avaruus ja ufo kiinnostusta, joten en tieda itse sanoa. Mina luulen etta sohvalle nukahtaminen on vain tekosyy nukkua yo rauhassa, ilman pikkuisen maitolauluja.

Tanaan jatkuu puutarhan pihan kunnostus. Vuokrasopimuksessa lukee kaksi vuotta, ja se on sitten mielestamme riittavan pitka aika etta pihan viitsii kunnostaa, kaksi kesaa. Asunnon omistajien avioerosta karsinyt piha alkaa pikkuhiljaa herata henkiin. Osa penkeista on kitketty, jotkin pensaat leikottu ja joulukuusi seka terassin virkaa toimittaneet puiset tavaralavat viety kiertoon. Istutin eilen tyton kanssa kolme mansikan tainta isoon avioeroruukkuun. Toivottavasti eron tuska ei tartu taimiini, tytto tykkaa mansikoista.

Perustimme tana vuonna ensimmaista kertaa myos kunnan maalle keittiopuutarhan, eli perunoita tahan mennessa ja pian porkkanoita ja muita juureksia ja salaatteja. Viereisen palstan tyylikkaasti pukeutunut homopari neuvoi etta siella pellolla on niin paljon rikkaruohoja etta kannattaa perustaa kaikki muovin alle piiloon. Tarjosivat myos lainaksi perunoiden istuttamiseen tekemansa kuuden-kolon-puhkojan. Olivat valmistaneet puusta sellaisen kuusisakaraisen perunakolon tekijan, hyvin naytti toimivan! Mina perustin perunamaani vanhakantaisesti ilman muoveja ja kolottimia. Sanoin miehellenikin etta nyt tuntuu hyvalta, niinkuin olisin ”Kalevalassa” kyntamassa pohjolan kivista peltoa. Mies nyokytteli hyvaksyvasti, vaikkei oikeastaan tiennyt mika se sellainen pohjolan kivinen pelto on. Meidan peltohan se on.

Pitaisi vielakin imuroida mutta jos hoidettaisiin tuo piha ensin, tanaan kannetaan talon takaa sementtilaattoja niiden lavojen tilalle. Tai mies kantaa ja mina pasmaan tyton kanssa.

 

 

Suhteet Sisustus Oma elämä Ystävät ja perhe