syksy saapuu jaapalalle
Tanaan vaunulenkilla huomasin syksyn saapuneen. Vauva K.n uinuessa rauhassa katselin alkavaa syksya. Ruskeita lehtia nurmella ja kirjavia kesaleskien seurana viela puussa, tihkusade, utuinen rauhaton meri, turistien vaheneva mutta yha keskustassa 66°nordur vetimissaan vellova joukko, kumisaappaiden latina. Syksyisin elaman tahti rauhoittuu ja mina usein mietin kulunutta vuotta ja sen tapahtumia. Mita tuli tehtya ja mita jai tekematta. En olisi villeissa kuvitelmissanikaan osannut arvata miten paljon menneeseen talveen, kevaaseen ja kesaan mahtuisi. Uuden aidin arki on ollut pullollaan ihmeellisia asiota.
Noin vuosi sitten kavimme alkusyksysta viimeista kertaa mokilla ennen Vauva K.n syntymaa. Masuni oli pullollaan vauvaa ja koko viikon satoi. Pysyttelimme visusti sisatiloissa. Luin ja kirjoitin paivakirjaa. Nain unta etta pieni tyttö vilkutteli mahastani isovanhemmilleen ja etta han naytti ihan minulta (kuten Vauva K. syntyessaan nayttikin). Mokilla piti myos kirjoittaa sita yhakin kesken olevaa liiketoimintasuunnitelmaa, paino sanalla piti. Mokilla tulee yleensa ulkoiltua ja kaveltya paljon, tuolla reissulla kavelin paivittain kasvimaalle noutamaan porkkanoita, mieheni pesi ne purossa mukana ollessaan, ainoa suuri mielitekoni olivat porkkanat.
Kavimme myos tuolla reissulla Vik i Myrdalissa ihmettelemassa vellovaa merta. Palaan iltaisin tuolle rannalle, kuvitelmissani kauniina kesaisena paivana, vaalean puuvillaisen aurinkoteltan varjoon. Vauva K.ta alkaa mukavasti ramasta kun ajattelen meren kayntia ja lintujen liitelya aallokon ylla. Nyt Vauva K. harjoittelee kavelemista tukea vasten ja iloitsee lahestulkoon kaikesta. Oi uuden elaman tuhansia iloja ja ihmetyksia!
Hieman myohemmin syksylla kavimme viela þingvellirin kansallispuistossa ihailemassa syksyn variloistoa ja maistamassa mustikoita. Poimimisesta ei olisi tullut mitaan, mutta maistiaiset saatiin. Sinnekin pitaisi taas palata, ampareiden kera ja Vauva K. selassa. Luonto tekee hyvaa, rauhoittaa ja lataa akkuja, ja mika parasta, luonto on ilmaista. Pysahdyimme myos moikkaamaan heppoja, niita taalla on kaikkialla ja ne on aina yhta ihania, yksi hepoista halusi mukaan, vaan ei ollut suzukissa tilaa uudelle ystavalle. Sekin oli mukava reissu.
Syksy on myos pullollaan melankoliaa. Melankolia on pohjoinen kasite, vain nailla leveyspiireilla karsitaan syysmasennuksesta. Rahatilanteen ollessa tiukkaakin tiukempi ja arkihuolien painaessa pitaa pitaa erityista huolta siita etta muistaa iloita arjen pienimmistakin hyvista asioista. Ei pida antaa masennuspeikolle edes pikkurillia. Luulen etta Vauva K. pitaa siita kylla huolen, miten niin pieneen ihmiseen mahtuukin niin jarkalemaisen paljon riemua?
