Maailmassa monta

Perjantaina heräsin aikaisin ja raahauduin viimeiseen työnhakuvalmennukseen tietämättä, mitä muuta päivä vielä toisi tullessaan. Noh, sehän toi ei-niin-vakavissaan esitetyn kutsun lähteä Ivaloon viikonlopuksi ja linja-auton, joka minut sinne vei. Niinamurunen tarvitsi kipeästi lapsenvahtia lauantaille ja minä, maailman epäspontaanein ihminen, hyppäsin muutaman tunnin varoitusajalla bussin kyytiin ja lähdin. Myöhemmin kävi ilmi, että minua ei olisi välttämättä tarvittukaan (hehheh vaan), mutta eipä kyllä silti kaduta yhtään. Oli meinaan parhautta, niin kuin aina. ♥

Muutoin viime päivät ovat kuluneet hyvin pitkälti ihmetellessä erinäisiä asioita. Muun muassa:

– ihmisiä, joiden mielestä tammikuu on aina automaattisesti paska kuukausi.

– ihmisiä, jotka unohtavat maalaisjärjen käytön tilanteissa, joissa sille todellakin olisi tarvetta.

– ihmisiä, jotka kirkkain silmin väittävät mukavalle linja-autokuskille maksaneensa matkansa jo, vaikka juuri tulivat kyytiin.

– ihmisiä, jotka kommentoivat Päivi Räsäsen auto-onnettomuudesta kertovaa uutista jotenkin näin: sitä saa mitä tilaa, ihan oikein sille, olis ees halvaantunu, olispa ollu rekka, olispa vaan kuollu pois. (MITÄ?!?!?!?)

Ja no sitten olen miettinyt sellaistakin juttua, että miksi on niin vaikeaa ostaa tavaroita, jotka helpottaisivat elämää, mutta joita ilmankin periaatteessa pärjäisi. Siis esim. tietyt siivousvälineet. Maanantaina siivoilin kämppää, ja ajattelin että pitääpä vaihteeksi luututa lattiat. Kaapista löytyi vain vanhanaikainen lankamoppi, joka ei ole mikään maailman paras laminaattilattian putsaamiseen, joten ei muuta kuin rätti käteen ja konttaamaan. Myöhemmin kaupassa hipelöin sellaista monitoimimoppia ja mietin varmaan kymmenen minuuttia kannattaako minun ostaa sellaista – kun onnistui kerta ilmankin. Periaatteessa ihan hyvä kyseenalaistaa omia kulutusvalintojaan, mutta siis että… moppi. Oivoi. (Ja kyllä, ostin sen.)

Eikös pyörikin jännittäviä juttuja mielessä. Hehhee.