Yksi vuosi, kymmenen kuukautta ja kymmenen päivää myöhemmin
Tänä blogittomana aikana olen viettänyt kaksi kuukauden mittaista kesälomaa, jolloin olen unohtanut hetkeksi kaikki arkiset murheet. Syönyt aika paljon jäätelöä ja katsonut aika monta jaksoa Grimmiä, valvonut pitkään ja nukkunut vielä pidempään. Istunut autossa ja nähnyt monta uutta paikkaa Seinäjoelta Kajaaniin ja Joensuusta Utsjoelle, hoilannut täysiä Pohjois-Karjalaa Ilosaareen ajellessa ja Boom Kahia Karigasniementiellä ukulelen säestyksellä. Ollut haltioituneena eturivissä Apulannan, Maija Vilkkumaan, Mew’n, Pariisin Kevään, Vesalan ja Scandinavian Music Groupin keikoilla, biisistä riippuen bailannut, laulanut mukana, fiilistellyt silmät kiinni tai antanut kyyneleiden valua. Olen kävellyt monta sataa kilometriä Pokémonien perässä maailman parhaimman tyypin kanssa, riemuinnut, kun Dratini-karkkeja oli lopultakin tarpeeksi tai kun Pidgeysta tulikin Ditto, nauranut että on meilläkin harrastukset. Viettänyt aikaa rakkaiden pienten (ja isompienkin) ihmisten kanssa, rakentanut pikkulegoista leipomoita ja jäätelökioskeja, etsinyt aarteita leikisti olohuoneesta ja oikeasti metallinpaljastimella raunioituneen seurojentalon pihalta. Ehdottanut, että tehtäiskö se mistä ollaan jo pitkään puhuttu, ja sen seurauksena saanut vasempaan nimettömään sormuksen, jonka onnistuin jo kerran hukkaamaan mansikkamaalle.
Ja nyt suunnittelen ensi kesälle häitä, joista satunnaisen Facebook-hääkirppistarkkailun perusteella tulee maalaisromanttiset; minä kun luulin vain haluavani kivalta näyttäviä asioita. Olen lukenut liian monta kommenttia, joissa jonkun mielestä tämä maalaisromanttisuus on ehdoton ei omissa juhlissa ja tulee sellainen olo, etten minäkään voi sellaista haluta. Sittenhän kaikki luulevat, että haluan sitä vain siksi koska niin haluaa joka toinen muukin morsian, vaikka oikeasti minä nyt vaan satun tykkäämään maanläheisyydestä, yksinkertaisuudesta, harsokukista ja sen sellaisesta. Mutta koska meitä on tässä kaksi ja en minä itsekään mikään yksiulotteinen ihminen ole, niin haluaisin juhliimme myös mustavalkoista rokkimeininkiä ja jotain värikästä, ehkä origamin jos toisenkin ja mitähän vielä. Ehkä siitä juuri silloin tulee omanlainen tyyli, jonka ei tarvitse sopia minkään valmiin otsikon alle.
Näiden kepeiden kesäpäivien ja häähumun rinnalle on mahtunut myös monenmonta arkisen harmaata, välillä aika mustaakin päivää. Varsinkin vuosi 2016 oli sellainen, etten muista siitä juuri muuta kuin sen, että se oli kamala. Tuli uusi työnkuva ja liian monta liian isoa muutosta liian nopealla aikataululla, oli liian suuri vastuu ja siihen nähden riittämättömät taidot ja vähäinen tuki. Oli jatkuva epävarmuus, riittämättömyyden tunne, keskittymiskyvyttömyys, aika monet itkut ja unettomat aamuyöt. Työasiat pyörivät mielessä silloinkin kun ei todellakaan olisi pitänyt, olin henkisesti aivan loppu, fyysisesti joko ylikierroksilla käyvä hermokimppu tai niin väsynyt, etten jaksanut tehdä muuta kuin yrittää selviytyä seuraavaan päivään. Stoppi tuli kaksi päivää ennen joululoman alkua, kun influenssa iski (ja vietin suurimman osan joulusta yksin kotona). Tämä vuosi onkin ollut paljon paljon parempi, joskaan ei täydellinen vieläkään. Siihen ei ehkä auta muu kuin uran vaihto, mutta ei siitä sen enempää nyt.
Mitäs vielä.
Noh, tämän tajusin eilen: olen ehkä hieman tiedostamatta yrittänyt alkaa olla sellainen ihminen kuin haluan olla. Kuulostaa yksinkertaiselta, ja sitä se onkin, mutta ei ole aiemmin ihan onnistunut. Esimerkki: olen sellainen tyyppi, joka on aina katsellut ihaillen, ehkä jopa vähän kateellisena ihmisten tyylejä festareilla ja katukuvassa ajatellen voi kun minäkin voisin näyttää tuolta. Jossain vaiheessa päässä naksahti: SINÄ VOIT NÄYTTÄÄ SILTÄ SENKIN TOOPE, SENKUS NÄYTÄT. Ja niin olen tehnyt. Tämä sama pätee myös uusiin harrastuksiin – vuosikausia olen halunnut kokeilla kuorolaulua ja alkaa tanssia, mutta en oo uskaltanu tai saanu aikaseksi ku mitä jos se ei ookaan kivaa tai jos oonki ihan huono. Noh, viime syksynä liityin kuoroon, ensi kuussa alkaa street-tanssi. Nyt mietin vain miksi en ole tajunnut tätä aiemmin.
Sellainen kevyt ajatusoksennus tähän väliin. Nyt menen paistamaan lättyjä, koska haluan ja koska voin. En tiedä milloin seuraavan kerran palaan tänne; toivottavasti pian, sillä minulla on ollut ikävä kirjoittamista. Ja edelliseen kappaleeseen viitaten: ei se oo ku kirjottaa.
