Neuvoja menneisyyden itselleni
Jokin aika sitten Muuttolintuja syksyllä -blogin Joanna kirjoitti Kirjeen tulevaisuuden itselleen. Tuo postaus tuli mieleeni tänään, kun yritin keksiä itse jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa, ja ajattelin hieman ottaa mallia ideasta. Mutta sen sijaan että väsäisin virtuaalisen kirjeen tulevaisuuden itselleni, ajattelin vähän neuvoa erästä 14-15 -vuotiasta tyttöstä. Tässä siis teini-ikäisen itseni ajatuksia elämästä – lainattu minun ja erään ystäväni kirjevihosta vuosien takaa – sekä kaikki, mitä nyt haluaisin hänelle sanoa.
—
23.8.2004 Mä oon jauhanu tästä monesti, mutta jauhanpa vieläki lisää… Tuntu tänään taas siltä, et mä en oo sopiva tähän maailmaan. Ois vaan ollu paljon helpompaa (periaatteessa) joskus sillon seiskan alussa ruveta elämään sellasta viina-tupakka-pojat-kaikkimuuv*****n -elämää. Mut ei se tuntuis oikialta… ”Meiänlaisia” (varsinki minun-) on täällä niin vähän, et kukaan ei osaa arvostaa meitä, tai siis ne ei tajua et meki ollaan ihmisiä eikä jotain epämääräsiä olentoja, jokka osaa puhua…
Ensinnäkin haluaisin sanoa sinulle, että älä ikinä lakkaa jauhamasta asioista, jotka vaivaavat sinua. Kerro niistä jollekin, puhu suusi puhtaaksi. Tai jos kun puhuminen on liian vaikeaa, kirjoita. On samantekevää kirjoitatko kirjevihkoon ystävällesi, päiväkirjaan itsellesi vai runosivulle kymmenille tuntemattomille, kunhan kirjoitat. Kannattaa kuitenkin myös opetella puhumaan vaikeista asioista ääneen, se helpottaa elämää huomattavasti.
Kiitos ettet ole alistunut ympäristön paineisiin ja lakannut olemasta uskollinen itsellesi ja omille periaatteillesi. Voin vakuuttaa, että tulet vuosi vuodelta olemaan tyytyväisempi päätökseesi elää omanlaistasi elämää, älä ikinä anna periksi sen suhteen. Ethän kuitenkaan lähitulevaisuudessa tuomitse ystäviäsi toisenlaisten valintojen tekemisestä – se on heidän elämäänsä eivätkä he muutamaan humalaan kuole. 😉 Ja kunhan maltat odottaa riittävän kauan, tulet tapaamaan lisää omanlaisiasi ihmisiä, jotka arvostavat ja rakastavat sinua sellaisena kuin olet. Tulet saamaan monta hyvää ystävää, joiden olemassaolosta et vielä tiedä mitään. Jätä nykyisten koulu”kavereidesi” mielipiteet omaan arvoonsa.
2.9.2004 Mulla taas loppu-öh-motivaatio kaikkien poikien ”yrittämisen” suhteen… Yks hyvä syy: J ja kaikki mitä sen kanssa tapahtu. Toinen hyvä syy: minä. Kaikilla on niin perseestä revitty käsitys musta, et ne pitää mua varmaan jonain paskakasana. Ja oikiassahan ne tavallaan onki. Mitä kiinnostavaa mussa on? Enkä mä osaa ees kunnolla jutella ku joittenki poikien kans (jos niittenkään) ja kaikki muu menee pelkäks sössötyssekamelskaksi… Ja voi härregyyd: mun naama. Se jos mikä karkottaa kaikki pojat pois. Vaikee yrittää olla upea ihminen, ku J sun muut jauhaa koko ajan paskaa, lapsellista sellasta, ja sit sellaset, jotka ei tunne mua, alkaa pitää mua jonain friikkinä.
Et ehkä ole vielä poikien suosiossa, mutta tiedätkö mitä – ei sinun tarvitsekaan. Sen aika koittaa myöhemmin, itseasiassa sitä pikemmin mitä nopeammin unohdat nuo kamalat, paikkansapitämättömät ajatukset itsestäsi. Sinä olet kaunis, viisas ja mielenkiintoinen ihminen, ja ansaitset osaksesi paljon parempaa kohtelua kuin mitä nyt saat. Lupaan, että vielä jonain päivänä tajuat sen itsekin. Usko omiin, ystävällesi suunnattuihin lohduttaviin sanoihin: Sun pitää yrittää ajatella sitä, et oot eläny vasta murto-osan elämästäs. On niin monta vuotta aikaa löytää joku oikeesti ihana mies, joka rakastaa sua. Kohtalo. Destiny. Mikä onkaan. Vaikka sä sanoit ton ”turha sun on sanoa…” -jutun, nii mä sanon sen silti: mitä yksistä teinipojista, jokka ei vielä ymmärrä maailmasta paskaakaan. Niinpä! Sinä löydät tuon ihanan miehen vielä, malta odottaa.
3.2.2005 Tänään. Oli. Niin. Kamala. Päivä. Ne kaikki samat tunteet, mitkä sillon seiskalla oli, alkaa palautua. Men jaksa taaskaan enää ikinä olla vahva. Men ikinä kuulu joukkoon tämmösenä ku mä oon. Vaikka tavallaan haluaisin. — Tiiän. Ne on todella lapsellisia kusipäitä. Tiiän. Nei ansaitte minun arvostusta (eihän?). Mut silti mä romahan niitten jutuista.
15.4.2005 Mikä oikeus muilla on pilata minun päivä? Mikä pakko minun on aina joutua sorretuksi ja aatella, että päivä se on huomennaki? Ja vaikka minä kuinka yritän olla oma itteni, nii ei minua kunnioita ihmisenä paljon kukaan. Minoon vaan kaikille jokapäiväinen itsestäänselvyys, joka on vaan pakko kestää. Son pitemmän päälle niin hemmetin turhauttavaa ja rasittavaa. Eikä kukaan ees yritä ymmärtää.
Ethän luovuta. Älä ikinä luovuta. Tiedän kuinka paljon kaikki ne pahat sanat ja teot sinua satuttavat, mutta älä anna niiden musertaa sinua lopullisesti. Eivät ne kaikki lapselliset kusipäät ole pohjimmiltaan sellaisia kuin luulet, he eivät vain ymmärrä kuinka paljon sinua loukkaavat. Ihan pian yksi heistä tajuaa sen ja teistä tulee ystäviä. Paljon myöhemmin eräs toinen pyytää sinulta anteeksi tyhmiä tekojaan. Uskon, että kaikki muutkin kiusaajasi tekisivät samoin, jos he vain ymmärtäisivät. Anna anteeksi, vaikka he eivät sitä pyytäisikään ja vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta.
14.9.2004 Mä oon ihan samanlainen ku kaikki muut, ihan yhtä itsekäs, ihan yhtä paskanpuhuja, ihan yhtä huono ihminen. Sitä vaan kuvittelee olevansa jotenki parempi, vaikka kaikkihan me ollaan tämmösiä. ”Kun mä katson peiliin, toivon etten se olisi minä. Sillä minun piti olla parempi, olla muuta kuin ne joita vihasin. Sillä minä luulin että oisin enemmän, oisin enemmän kuin mihin minä yletän.” Toi pitää niin paikkaansa.
Olen niin ylpeä siitä, että olet tiedostanut tämän asian jo noin nuorena. Sen, ettet ole täydellinen ja virheetön – ei kukaan meistä ole. Tulet tekemään tulevaisuudessa asioita, joita kadut myöhemmin. Tulet loukkaamaan sinulle rakkaita ja vähemmän rakkaita ihmisiä, tulet tekemään huonoja valintoja ja virheitä, tulet itkemään omaa tyhmyyttäsi. Toivon, että ymmärrät kuitenkin myös sen, että kaikki tämä kuuluu elämään ja ettei se tee sinusta automaattisesti huonoa ihmistä. Muista siis olla armollinen itsellesi ja muille. Älä murehdi tekemiäsi virheitä liian pitkään, pyydä anteeksi, anna anteeksi, älä katkeroidu, ota opiksesi ja jatka matkaa pää pystyssä. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä.
Toistan itseäni, mutta pakko sanoa tämä vielä uudelleen: usko omiin sanoihisi. Kaiken epämääräisen teiniangstisi seassa piilee sellaista viisautta ja kypsyyttä, josta tulet olemaan ylpeä kymmenen vuoden päästä. ;) Siispä vielä lopuksi, omia sanojasi hieman mukaillen:
Sinä olet ainutlaatuinen. Sillä ei välttämättä ole merkitystä maailmankaikkeudelle, mutta monelle ihmiselle on. Sellaisillekin, joita et ole vielä edes tavannut. Ehkä kaikki tuntuu juuri tällä hetkellä turhalta ja merkityksettömältä, mutta yritä jaksaa. Jaksa uskoa elämään. Elämälläsi on tarkoitus, tulet löytämään sen kyllä. Älä luovuta.
Rakkaudella, 23-vuotias sinä.