Kullan kallis

Tultiin eilen kotiin reilun kahden viikon ja yli tuhannen kilometrin reissulta. Vaikka kunnon talvi vaihtuikin loppumatkasta johonkin ihan muuhun ja jo eteisessä oli vastassa kummallinen vierauden haju, niin en voi edes sanoin kuvailla kuinka ihanalta tuntui olla kotona. Huokaista helpotuksesta, kun matkalaukkuelämä on taas ohitse. Heittää likaiset vaatteet pyykkin ja laittaa muut matkassa olleet tavarat omille paikoilleen. Olla ihan vaan hiljaa vähän aikaa. Nukkua omassa sängyssä. Oi että kun aamulla aamupäivällä oli ihana herätä ilman niskajumia, josta tuli reissun aikana enemmän jokapäiväinen sääntö kuin poikkeus. Kehnot tyynyt, patjat ja vuodesohvat eivät tunnu pidemmällä tähtäimellä kovinkaan hyvältä…

Älkää käsittäkö väärin, lomakin oli oikein mukava ja oli ihanaa nähdä rakkaita pitkästä aikaa. Viettää joulua ja ottaa uusi vuosi vastaan parhaassa mahdollisessa seurassa, pelata ristiseiskaa, lautapelejä ja SingStaria, nauraa, jutella, syödä hyvin (paljon), touhuilla parin ihanan taaperon kanssa, käydä hiihtämässä ja elokuvissa, saunoa ja mitä kaikkea vielä. Hymyilyttää kun vain ajattelenkin. 🙂 Mutta onhan se raskastakin, olla jonkun muun nurkissa pyörimässä pari päivää ja sitten taas vaihtaa paikkaa. Niin, että kyllä nyt oli jo aikakin palata takaisin omiin kuvioihin.

Hassua, tuntui että minulla olisi ollut blogiin vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta jotenkin ei nyt synny yhtään tämän enempää tekstiä. Taidan mennä nollailemaan Criminal Mindsin pariin, ja yritän paremmalla onnella huomenissa. Kenties saisin lopultakin aikaiseksi sen murrepostauksen, jonka tekemisestä olen tässä jo aika monta päivää haaveillut. Jälkijunassa oleminen on parasta!