Kaksikymmentäneljä

(Olen pahoillani tästä Minion-villityksestäni. Kyllä se joskus loppuu.)

Aloitin syntymäpäiväni hienosti heittämällä lipat suihkun jälkeen märällä lattialla. Positiivista tässä on se, että liukastuminen tapahtui kylppärin ulkopuolella sisätilojen sijaan, enkä näin ollen esim. lyönyt päätäni lavuaariin ja saanut aivotärähdystä – selvisin lievällä verenvuodatuksella ja turvonneella polvella. Noh, kerrankin tiedän, mistä mustelmat ovat peräisin.

Muuten tuntuu aika kivalta. Olen vanhenemisen kunniaksi kuoriutunut esiin normaalin kotiunivormuni (kalsarit, t-paita ja villasukat) alta ja pukeutunut. Jopa sipaissut meikkiä naamaan. Ja laittanut hajuvettä. Rasti seinään hei! Kuuntelen täysillä PMMP:tä, Apulantaa ja Pariisin Kevättä sisältävää HULLU FANI -nimistä soittolistaa ja laulan mukana niin kovaa kuin keuhkoista lähtee. Anteeksi naapurit. Kohta tiskaan ja siivoan, sitten alan kuorruttaa överikaloripommiverisuonentukkija Kinder-piirakkaa, jossa on niin paljon voita ja sokeria, että ihan ällöttää. Joku fiksumpi olisi ehkä saattanut tehdä puolet pienemmän annoksen; pellillinen on lievää liioittelua, kun syöjiä on tasan kaksi. (Ei meille mitään vieraita ole kutsuttu.) Jos onnistun pysymään hengissä ruoka-aikaan asti, niin tarkoituksena olisi tehdä tonnikala-simpukka-ananas-paprika-punasipulipitsaa. Synttärit, mikä ihana tekosyy pistää ranttaliksi keskellä viikkoa.

Voin myös kertoa, että en ole tämän uuden iän myötä yhtään sen fiksumpi tai kypsempi kuin ennenkään. Yritin ottaa nättiä jeejeesynttärit-kuvaa tänne blogiin, mutta kuinkas sitten kävikään:

MINÄ SE VAAN KAUNISTUN VUOSI VUODELTA.