Sunnuntaihöpinää

Pitäisi olla tekemässä jotain järkevää, kuten vaikka pesemässä kastuneen kissanhiekan sotkemaa kylppärinlattiaa tai imuroimassa murusia ruokapöydän alta, mutta tässä minä taas vaan istun. Tuijotan vuorotellen näyttöä ja vuorotellen ikkunan takana leijailevia jättimäisiä lumihiutaleita, ihan niin kuin voisin löytää kirjoitusinspiraation erinäisiä kohteita tuijottamalla. Miksi tämä on näin vaikeaa tänään?

Haluaisin kertoa vaikka mistä. Tiistaisesta vierailustani naapurikaupungissa – työhaastattelusta, hauskasta bussikuskista ja niistä viidestä linja-autoaseman tuulikaapissa istuneesta teinipojasta, jotka räpläsivät älypuhelimiaan identtisissä asennoissaan. Kirjasta, jonka luin kahdessa päivässä. Niinan villeistä ideoista, joista toinen liittyi Juha Tapion keikkaan ja toinen yhteen PMMP:n biisiin yhdistettynä erääseen lähitulevaisuudessa häämöttävään tilaisuuteen (jälkimmäinen sai minulta huomattavasti suuremman kannatuksen). Maailman koukuttavimmasta pelistä, joka tunnetaan myös nimellä 2048. Siitä kuinka ihanalta tuntuu herätä aamuisin maailman parhaimman tyypin vierestä ja kuinka vähän vähemmän ihanaa on herätä aamuyöllä siihen, kun Jaana N. Tampereelta soittaa. Kolmesti. (Soittajan identiteetti selvisi tosin vasta myöhemmin, sillä J:lla ei todellakaan tullut mieleen vastata oudosta numerosta tuleviin puheluihin puoli viideltä aamulla.)

Mutta kun mulla on taas joku ihmeellinen kirjoituskriisi meneillään; toisin sanoen en osaa päättää millä tyylillä haluaisin tätä blogia tehdä. Yhtenä päivänä tekee mieli kirjoittaa humoristisia kuvauksia arkipäivän hassuista sattumuksista, toisena taas kepeitä lauseita kauniista hetkistä ja hempeistä ajatuksista, kolmantena nasevia mielipidekirjoituksia asioista, joista mulla ei oikeastaan edes ole sen kummempia mielipiteitä. Tuntuu jotenkin tyhmältä, ettei blogissani ole yhtenäistä linjaa eikä edes mitään punaisen langan tapaista. Olisi ihan kiva, että tätä esim. lukisi joku, mutta ketä tällainen sinne tänne rönsyilevä, järkevän sisällön puutteesta kärsivä sekasotku jaksaa kiinnostaa… Huoh.

Nojoo. Jos vaikka vaan lakkaan vertaamasta pitkiä iloisia päiväni muiden huippuhyviin blogeihin, ja teen juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Itseänihän varten minä tätä kirjoitan, vai mikä se iänikuinen blogiklisee nyt olikaan. 😀 Ehkä kohta jo helpottaa!