Kun ei oo mitään sanottavaa

…niin voi postata täysin randomin kuvan kissasta. Onhan se nyt söpö. Ja katsokaa tuota valoa!

No ei mutta oikeasti. Kuten ehkä on saattanut huomata, niin minua on viime kuukausina vaivannut pahanlaatuinen kirjoitustahmeus. Olen niiiiiin monta kertaa ajatellut, että kylläpä haluttaisi naputella blogiin jotain, mutta kun ei vaan ole mitään mistä kirjoittaa. En tee mitään jännää, en juurikaan tapaa ihmisiä, minulla ei ole mielipiteitä mistään (ja vaikka olisikin niin en tykkää kirjoittaa mielipidepostauksia), päässäni ei tunnu liikkuvan mitään. Ja silloin harvoin, kun on tapahtunut jotain tavallisuudesta poikkeavaa, en ole joko a) osannut kirjoittaa niin kuin olisin halunnut tai b) uskonut, että kenelläkään kiinnostaisi. Tai ehkä ennemminkin sekä – että kuin joko – tai. Haluaisin nimittäin todella kovasti olla parempi kirjoittaja – osata kirjoittaa tavalla, joka inspiroisi muita. Tai edes tekstejä, joihin olisi helppo samaistua. Mutta kun en osaa, niin sitten jätän kokonaan kirjoittamatta (koska ei ketään kuitenkaan kiinnosta huonosti jäsennellyt ajatukset). Mutta miten voi kehittyä paremmaksi, jos ei koskaan kirjoita? Typerä noidankehä, typerä minä.

Koska ihan todella haluaisin päästä tästä lukosta eroon, niin ajattelin nyt kirjoittaa sen kummemmin sensuroimatta tällä hetkellä mielessä pyöriviä juttuja.

1. Nukuin huonosti ja heräsin jo kuudelta, koska kissalla (tässä tapauksessa on pakko kaunistella hieman) oli maha sekaisin ja piti suorittaa erinäisiä siivoustoimenpiteitä. Eipä siinä sitten enää hirveästi väsyttänyt, joten alistuin kohtalooni, pysyin jalkeilla ja join aamuvuoroon nousseen J:n seurana sammiollisen kahvia. Kissan tila on onneksi jo suurin piirtein normalisoitunut, mutta vähän kyllä vieläkin huolettaa.

2. Ilmottauduin marraskuussa mukaan vapaaehtoistyöntekijöiden ohjelmarenkaaseen, ts. käydään muutaman hengen porukoilla soittelemassa erinäisissä kohteissa ja hoidetaan ohjelmapuoli vapaaehtoisten yhteisissä tilaisuuksissa. Viime viikolla oli vuorojenjako, ja tänään mulla on ensimmäinen ”keikka” parin muun tyypin kanssa. Pitäisi mennä säestämään yhteislaulutilaisuuteen, ja ainoa asia, jota tällä hetkellä pystyn ajattelemaan, on mitä hittoa oon menny lupaamaan.

• Fakta 1. En tiedä, mitä tai edes millaisia lauluja olisi tarkoitus soittaa.
• Fakta 2. Olen rämpyttänyt kitaraa tähän asti ihan vaan omaksi iloksi, enkä ole kovin taitava tai monipuolinen.
• Fakta 3. Fakta 2. pitää paikkansa erityisesti silloin, kun pitäisi säestää lauluja, joita en ole soittanut tai, mikä pahinta, edes kuullut aiemmin.

Oon niin pulassa.

3. Ööööööööööööööööö siinä se sitten olikin.

Ehkä tämä tästä taas!