Lomakuplassa lillumista

Istun koneella ja käytän aikaani turhuuksiin, vaikka pitäisi olla tehokas – mennä suihkuun, imuroida, käydä kaupassa. Eteisen lattialla lojuu puoliksi tyhjennetty matkalaukku, joka pitäisi kohta pakata uudelleen. Kiire onneksi väheni parilla tunnilla, kun lähtöaikaa tarkistaessani huomasin ostaneeni vahingossa lipun myöhempään junaan kuin alunperin aioin.

Olen koko aamun ollut kuulevinani jostain Toffon äänen, vaikka hyvin tiedän sen olevan sadankolmenkymmenen kilometrin päässä hoidossa, jotta minun reissailuni olisi aavistuksen helpompaa. (Hassua, miten voimakkaasti kissan poissaolon huomaa – tuntuu kuin kodista puuttuisi pala.)

Pyykkikone pyörii jo kolmatta kertaa vuorokauden sisään. Keittiön lattia on vieläkin vähän tahmea perjantaina kaatuneesta kokiksesta. Viimeviikkoisten vieraiden lakanat ovat pesemättä. Kaikesta huomaa, etten ole ollut kotona vähään aikaan.

Vaikka en kokenutkaan olevani loman tarpeessa, niin aika hyvää tämä silti tekee. Kun voi nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, katsoa Gleetä vaikka koko päivän, pidentää reissua parilla yöllä jos siltä tuntuu. Käydä veljen tai J:n kanssa kalassa, pelata lautapelejä ja ristiseiskaa, syödä jäätelöä vähän joka välissä, opetella tekemään pirtanauhaa, lähteä festareille. Parasta tässä on se, josta olen jo aiemminkin maininnut: vapaa-aika tuntuu oikeasti vapaa-ajalta, kun ei ole enää työtön. Voi parhautta.