Suunnilleen järjissään

Siinä teille syy pitkähköksi venähtäneeseen kirjoitustaukoon. Kulunut viikko on mennyt angstaillessa (pyydän anteeksi viattomilta sivullisilta) ja itkeskellessä kaikelle mahdolliselle, eivätkä blogihommat ole inspanneet sitten yhtään. Ei sillä, ettenkö angstaamisesta ja itkeskelystä haluaisi puhua julkisesti (juurihan teen niin!), mutta kun en osaa alakuloisena kirjoitella muuta kuin dramaattisia runoja, joissa esim. kerron huhtikuun harmaasta sumusta ja vertaan itseäni kyyneleiden painosta alaspäin taipuneisiin puiden oksiin, niin tuota… hmm. 😀 Ei ehkä ihan sopivaa matskua tänne. Mutta joo, nyt alan taas olla oma itseni ja aurinkokin paistaa, niin eiköhän tämä taas tästä lähde rullailemaan.

Jos nyt ihan vakavasti puhutaan, niin en minä nyt ihan turhan takia ole kyyneleitä vuodattanut. Töitä ei vieläkään ole, vihaan itseäni, kun en ole pystynyt tekemään asian eteen mitään, tunnen olevani hyödytön/saamaton/laiska/epäonnistunut/lusmuilija/siipeilijä/loiseläin/luuseri ja ties mitä kaikkea, ja alkaa oikeasti pikkuhiljaa seinät kaatua päälle. Huoh. Ja aiheesta avautuminen ja valittaminen tuntuu ihan uskomattoman turhalta, kun ainoa, joka tälle tilanteelle voi jotain tehdä, on minä itse. Jotenkin vaan sen edellisen ”et tullut tällä kertaa valituksi” -sähköpostin mukana katosi viimeisetkin motivaation rippeet, kun olin niiiiiin varma siitä, että saan kyseisen työpaikan. Mihin minä muka kelpaan, kun en kelvannut siihenkään, missä olisin ollut tosi hyvä?

Noh, kaikki järjestyy vielä, kyllä minä sen tiedän. Ei tämä tilanne yksinkertaisesti voi jatkua näin ikuisesti, kun mulla on kuitenkin kaikki muut asiat kunnossa. Jossain vaiheessa tänä vuonna on edessä paikkakunnanvaihdos, ja olen varma, että viimeistään siinä vaiheessa tälle mökkihöperöitymiselle tulee stoppi. Tulevaisuus on valoisa, vaikka nyt onkin vähän epätoivoista!

Asiasta toiseen, myös pääsiäinen vaikuttaa näillä näkymin aika valoisalta. Huomenna (tai ylihuomenna) olisi tarkoitus suunnata kohti meikäläisen kotihoodeja viettämään mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua. Paikalle saapuvat myös veli nro 2. ja veli nro 3. perheineen, mikä on aika tosi ihanaa. Odotan innoissani etenkin eilen kaksi vuotta (!) täyttäneen papupataveljentytön näkemistä pitkästä aikaa, ai että. Tarkoituksena olisi myös jossain vaiheessa treffata parin miellyttävän naishenkilön kanssa, voi että odotan sitäkin. Jee jee jee!

(Tajusin juuri, että tämä postaus mukailee aika taitavasti tuota kuvan kaavaa. 1. kappale: hahahah I’m just fine. 2. kappale: no, actually I’m not fine. 3. kappale: …but everything’s gonna be aaalriiiight. 4. kappale: I’M SO HAPPY YAYYY. Vain appelsiinit jäi puuttumaan, heh.)