Sydämet kiertoon

Olen elämäni aikana saanut tutustua lukemattomaan määrään erilaisia leikkejä, harjoituksia ja menetelmiä. Yksi ehdottomista suosikeistani on aina ollut se, jossa (yleensä jonkun leirin tai kurssin päätteeksi) kierrätetään ryhmässä osallistujien nimillä varustettuja aanelosia/pahvisia sydämiä/muita vastaavia, joihin muut ryhmäläiset kirjoittavat sitten vähintään yhden kivan asian/muiston tuosta kyseisestä ihmisestä. (Olen niin ylpeä tästä omasta ammattitaidostani, kun en tiedä yhtäkään nimeä tuolle harjoitukselle…) Tiedätte varmaan mitä tarkoitan? Mulla on tallessa aika monta tämän harjoituksen tuotosta – rippileireiltä, koulusta, Erasmus-vaihdosta ja ties mistä – enkä voisi olla iloisempi siitä, etten ole päätynyt heittämään niitä roskiin.

Ei ole nimittäin olemassa mitään parempaa itsetunnonkohennuskeinoa kuin nuo lappuset. Niinä päivinä, kun peilistä katsoo vastaan maailman tyhmin/surkein/huonoin/nihein/rumin/paskin tyyppi, on ihan parasta kaivaa nuo värikkäät sydämet esiin ja lukea, mitä kaikkea ihanaa itsestä on joskus sanottu. Kaikista parhaimpia juttuja ovat sellaiset, jotka ovat jotenkin yllättäviä. Kun joku kehuu sellaista luonteenpiirrettä tai persoonallista ominaisuutta, johon suurin osa ihmisistä ei ikinä kiinnitä huomiota – silloin tuntuu, että vau, tuo tyyppi on oikeasti nähnyt minut. Toisaalta taas jokaisessa lapussa toistuvat, ehkä itsestäänselviltäkin tuntuvat asiat ovat aika herättelevä kokemus. Jos kerran lähes kymmenen vuoden aikana tosi moni ihminen on sanonut, että olen hymyileväinen ja iloinen, niin ehkä se on sitten ihan totta eikä vain omaa harhakuvitelmaa. Voin kertoa, että myös ammatilliselle itsetunnolle tekee aika hyvää kuulla lukea jonkun sanoneen: sinusta tulee ihan superhyvä siinä mihin alat. Ehkä alan uskoa tuohon itsekin, kun vain tarpeeksi monta kertaa luen sen?

Suosittelen!