Wake me up when it’s all over
Kai se olisi aika palata langoille. On varmaan turhaa mainita, että viimeiset viikot Balilla vilahtivat ohi vilauksessa ja niistä otettiin irti kaikki mahdollinen niin hyvässä kuin pahassa. Viikonloppu reissuja, sukellusta, vain hieman bileitä paljon kavereita, lopputenttejä hyvää ja pahaa ruokaa, loppu seremonioita, pari suomen vierailijaa ja pari äksidenttiä.
Keskiviikkona 29.4. (eli vappuna, eli jätä huomiotta aktiivinen kirjoittelutahtini) oli tarkoitus lähteä viimein Lembonganin saarelle joka on Balilta puolen tunnin venematkan päässä kököttävä saari jonka takana on pienempi saari Nusa Ceningan. Vaan eipä lähdettykään, kun koulumatkalla repäisin ja tulin liikenneympyrässä auton kolaamaksi, kun virheellisesti koin tarpeelliseksi ryhmittyä mikä on tietysti tyhmää koska kuka täällä nyt sellaista tekee. Sairaalasta soittelin sitten Annikalle, että josko nyt pitäisi kuitenkin siirtää lähtö seuraavaan päivään. Seuraavana aamuna lähdettiin sitten lähes kaikki raajat tallella innokkaana viikonloppu retkeilemään. Niin sanotusti lomalta lomalle kuten täällä ilmaisua on totuttu käyttämään.
Annikan ja Susien lisäksi myöhemmin retkikuntaamme liittyivät Anniina, Annaliina, Katriina ja Aksu. Majoituimme jossakin Nusa Ceninganin perukoilla johon ajaminen ei tuntunut varmalta touhulta alkuunkaan. Tien kunnollisista syistä oletin retkemme uumoilevan vielä toista sairaalareissua samalle viikolle, mutta jotenkin tältä vältyttiin! Ohjelmaan kuului yleistä hengailua, tytöillä surffausta, itsellä sukellusta, kauniita paikkoja ja chillailua. Löydettiin oivallinen yöpymispaikka booking.comista melko pilkalliseen hintaan, koska heillä oli tapahtunut jokin ”hinnoitteluvirhe” ja paikan olisi pitänyt olla noin kolme (3) kertaa kalliimpi. Harmi vain että osa seurueestamme itseni mukaan lukien joutui vaihtamaan seuraavana päivänä toiseen paikkaan, koska olimme varanneet alkuun vain yhden yön ja seuraavana päivänä hinnoitteluvirhe ei enää ollut voimassa. Suraavassa kuvakatsaus viikonloppuun;
Day 1
Kaiken karvaiset kaverit.
Oli ihan alakertaa ja yläkertaa.
Vappendaali
Day 2
Rankkaa oli.
Day 3
I know what I’m doing.
Day 4
Viidakkovekarat
Ja se siitä sitten. Sunnuntai, kaikkien ilonpilaajien äiti, koitti ja piti palata takaisin Balielämään.
Uusi kouluviikko ei tuonut mukanaan juurikaan uusia kujeita, mutta koulun ulkopuolella tapahtumaa kyllä riitti. Kävimme tuutorimme järjestämässä Beach clean up day -”tapahtumassa”, johon aktiivisesta AE porukasta mukaan oli ennen meitä saapunut yksi henkilö. Ja itsekin Annikan ja Susien kanssa tulimme noin 3-4 tuntia myöhässä. Tarkoitus oli tuoda mukanaan omat eväät ja sarongit joiden päällä nukkuminen onnistuisi makoisasti rannalla niille jotka halusivat. Ranta sijaitsi Uluwatussa Balin eteläkärjessä ja sinne pelkästään laskeutuminen oli aika työn ja tuskan takana, mutta näkymät olivat sen arvoisia. Homman nimi oli kerätä meren rannalle huuhtomaa roskaa, jota löytyi sitten aivan joka sorttia. Mieleen tuli kuitenkin väistämättä lausahdus ”tee työtä jolla on tarkoitus”. Seuraavana päivänä ne uudet kertakäyttöastiat ja muovikassit tekisivät taas uuden invaasion. Suurin ihmislauma saapui kuitenkin jo pimeän tultua kun alkoi olla ruoka-aika ja hommat hoidettu. Aika näppärään väliin sattui yöksi kumminkin täysikuu, kun notskilla kukin paisteli mitä milloinkin makkarasta maissiin kaikki omia eväitä. Aksu yritti myös insinöörien avustuksella pystyttää riippukeinuaan ei-mihinkään, mutta vähän kun kaivoi kuoppaa hiekkaan niin kyllä se melkein riippui. Sitten kun suurin osa possesta olikin yällä jo nukahtanut lähdettiin explooraamaan rantaa ja löydettiin neljän hengen kokoonpanollamme juuri neljälle hengelle sopiva ”bungalovi” parin sadan metrin päästä. Pistettiin omat nuotiot pystyyn ja nukuttiin yömme mukavasti. Aamulla rannalta 20min ylös kipuaminen oli aika rapsakkaa kun tiesi, että tässä pitäisi vielä kouluun raahautua hirveessä soikkelissa.
Seuraavan viikon hulinassa sattui myös yksi ikävä leijannaru onnettomuus. 80km/h skootterilla ajaessa voin kertoa että siima vähän kirpaisee.
Balikyläilylle saapui myös kaverini Mira jonka kanssa vietimme hassua aikaa. Kaikenlaisia uusia tuttavuuksia ilmestyi samalle viikolle kuten Kanadalaispoppoo ja sen semmoista.
Tätä ei tähän laitettu värieron vuoksi vaan siksi, että se sattui olemaan ainoa yhteiskuva Miran kanssa.
Sitten koitti ne vihoviimeiset kouluviikot kun kotitenttejä sun muita suttupapereita väännettiin hikihatussa. Ajattelin, että olisipas kiva jos nyt tekisin nämä kouluhommat tästä poies alta, kun on viimenen viikonloppu tulossa, ettei sitten tarvii ressata ja koko perjantai päivän niitä pakersin. No se on totta, että ei paljon kouluhommat sen jälkeen ressannut, mutta ei kyllä niin paljon ollut tekemistäkään kun kaikki muut tykitti kirjoitushommia menemään sitten loppu viikonlopun. Tässä kuva siitä miltä näyttää, kun kaiken tekee kerran elämässään ajoissa valmiiksi;
Loppukokeitten jälkeen keskiviikkona vietettiin koulutuksemme päätösseremoniaa. Tunnelma oli kun ala-asteen kevätjuhlassa ja hyvä kun ei suvivirttä laulettu. Tyttöjen kanssa riennettiin paikalle taksilla ja vielä enemmän kiidettiin takaisin, sillä vaihtariporukkamme viimeisen illan jatkopaikkana oli meidän villamme. Ja mitkä ne olisivatkaan sellaiset villabileet joita ei ilkeä siivoojatäti lopettaisi katkaisemalla kaikki sähköt.
Viimeinen päivä tätä yliopistoa
Kyllä kai sielä jotain opiskeltiinkin.
Meidän villan ykkösmuijat.
Aand these are the two i hang out with..
Huomaa kuvasta huokuva älykkyys.
Ja tätä resispossea kutsutaan siis myös nimellä yologang. Don’t ask why. (Eikä tässä vielä kaikki! sillä kaksi tärkeää kalustoon kuuluvaa henkilöä Marissaa ja Jonia ei erinäisistä syistä kuvissa asti nähty)
Vimeisenä Bali-iltana sain vieraakseni vielä kaksi kauan ja vielä hiukan kauemmin odotettua henkilöä Suomesta. Niina ja Karoliina pääsivät kaikenlaisten passikömmähdysten jälkeen, jotka nimeltämainitsematon taho nimeltä Suomen Poliisi aiheutti, kohteeseen jossa vietimme kokonaiset 12h samalla mantereella kunnes itse täytyi jatkaa matkaa kohti Bangkokin vilinää. Vaikka yöunet jäivät vähiin ei aamulla harmittanut.
Tässä kohtaa pitäisi varmaankin sanoa jotakin älykästä ja yhteenvetoisaa kevään mittaisesta kokemuksestani. Yritin moneen otteeseen koota ajatuksia ja saada kokemukset ja tapahtumat selviin lauseisiin, mutta selvät lauseet eivät koskaan ole kuuluneet vahvuuksiini eikä varsinkaan nyt. Oman diagnoosini mukaan, vaatii jonkin verran aikaa ja etäisyyttä selvittää mites tässä nyt oikein näin kävi. Katriinan sanoin; ”nii, että mimmone homma?” Niin monta unelmaa toteutettu ja niin paljon asioita joista ei ollut vielä tajunnut edes unelmoida. Mutta kuten aina, nälkä kasvaa syödessä, eikä varmasti jää viimeiseksi reissuksi. Balista tuli itselle koti, kaukana kotoa ja sen rentoa menoa, kummallisuuksia, vikoja, täydellisiä rantoja ja höpöjuttuja tulee varmasti ikävä. Vaikka ei kyllä ihan vielä.
Alussa Suomalaisten suuri määrä koulutusohjelmassa ärsytti, mutta lopussa asiaa ei tullut enää edes ajatelleeksi. Joka ikistä ystävää tulee ikävä kansallisuudesta riippumatta. Hyvästejä ainakin helpotti se, että syksyllä tavataan saman valtion rajojen sisäpuolella. Puolen vuoden sisällä on tullut ainakin opittua sen verran, että hyvästejä en hallitse. Mutta hallitsen jo jonkinverran tulista ruokaa! Ja vasemman puoleisen liikenteen, mikä on plussaa, sillä jatkoin lauantaina matkaa Bangkokia, josta tuli ”pehmeä lasku” tähän uuteen todellisuuteen, joka Thaimaassa alkaa. Kolme kuukautta täällä ja syksyllä nähdään Suomi!
P.S. Merille kiitos ja anteeksi postauksen otsikosta!