Uusi alku

Pieni loppupaniikki saatiin vielä ennen Balin maankamaralta poistumista, kun sovittu kuski ei aamulla tullutkaan noutamaan lentokentälle ja siinä sitten tilailin taksia, kun olisi jo hyvän matkaa pitänyt olla matkalla kentälle. Ei siinä kumminkaan sen kummempia ja koneeseen päästiin lopulta ongelmitta. Oli kyllä alunperin tarkoitus katsella ikkunasta kun koneen pyörät irtoaa maasta, mutta sen kummempia muistikuvia ei koko lennosta ole. Lentokoneen penkkiin päästyä olin tummunut samantien ja enempää en tiedä nousuista tai laskuista muuta kuin herätessä olin Thaimaassa ja korvat oli lukossa. 

Bangkok oli positiivinen yllätys, koska enimpien puheitten perusteella kaikki eivät kaupungista tykkää. Vaikka miljoonakaupunki onkin, niin silti ei tarvinnut  joka mutkan takana pelätä niitä oman elämänsä sankareita, jotka Balilla tulevat kiskomaan laukut kaduilla puukon kanssa irti. Indonesian jälkeen Bangkok vaikutti aika puhtaalta ja järjestykselliseltä. Katsokaa nyt vaikka tuota nättiä autoriviä. Kuinka ne on tuolla lailla viivoje väliin jonoon on menneet. Kertakaikkiaan..

Viikonlopun matkaseuraksi lähti Joni, joka vaihtui maanantaina läpsystä Eerikaan, sillä molemmilla oli jatkolento Bangkokista Suomeen. Ihan lempijuttu tölkkiredbullin lisäksi kaupungissa oli valtava weekend market, jossa oli esim. kaikkea (tähän se emoji jolla on sydämet silmissä, sen jälkeen setelitukku jolla on siivet). Ei siis mikään Tampereen vapputori, vaan ihan pieni kaupunginosa täynnä kojuja ja kauppoja. Ikään kuin tavaran ahtaaminen sallittuihin kilorajoihin omalle jatkolennolle Surat Thaniin ei olisi ollut jo tarpeeksi vaikeaa, otin haasteen vastaan!

Tässä kuva henkilöstä, joka löytää tölkkiredbullin typerän hiilihapottoman lääkepulloredbullin sijaan pitkästä, pitkästä aikaa.

Perus hotellinikkunakuva

Sen lisäksi, että markkinoilla oli kaikkea siellä oli myös populaa.

Munakasta viiriäisen tapaan.

Ja sitten oli hän!

Jostain syystä tässä tuli nyt aika paljon näitä ruokakuvia. eikä yhtään niitä vaatekuvia niistä vaatteista mitä siellä oli niiiiin paljon. Ruoka kiinnostaa ja syöminen. Tripadvisorissa oli lista mitä tehdä Bangkokissa kolmessa päivässä. Tehtiin se kahdessa, vaikka ehkä vähän karsittiin tylsät pois. 

Käytiin toteuttamassa Jonin ruokaunelma liukuhihnasushibuffetissa. Hän on tyytyväinen.

Tämä päivä oli kyllä yksi reissun hauskimmista ehkä tosin myös siksi, että sain vihdoin uuden thaikkuliittymän ja netin puhelimeen. 24 tuntia pelkän wifin varassa; you can call me survivor. Seuraavana päivänä olikin sitte vaihto uuteen hostelliin ja Eerikan hulvattomaan seuraan. Päivä kun oltiin kierrelty kaupungissa käteen oli jäänyt ainakin miellyttävä nestehukka ja beauty blender (!!!) Sephorasta. Matkalla takaisin hostellille pohdittiin, että käydäänpä kipaisemassa vaikka viinipullo matkaan jo valmiiksi laadukkaiden juttujen tason alentamiseksi, mutta eikös se nyt satu olemaan se ainoa maanantai, kun ollaan kahdestaan lähdössä Bangkokin iltaan ja on just se buddhapyhäpävä, kun missään ei saa myydä alkoholia. Mutta eipä se haitannut, aika mielenkiintoinen ilta vietettiin joka tapauksessa. Aamulla itsellä oli aikanen herätys seuraavaan kohteeseen ja sanottiin Eerikan kanssa heipat pienessä aamukoomassa ja lähdin kiitämään kohti lentokenttää. 

Surat Thanin lentokentältä Khanomiin löytäminen osoittautui vähän haasteelliseksi ja olin jo luopua toivosta, kun sitten ”englantia” puhuva vanhempi täti-ihminen näki eksyneen turistin ja soitti minibussin nappaamaan mut kyytiin (varmasti vähän liikaa maksoin väliä tämän puhelun takia, koska en itse löytänyt bussipysäkille, mutta ei siinä vaiheessa haitannut) ja vei noin tunnin matkan päähän Khanomiin 7/11 kaupan eteen. Matkasta en sinänsä muista mitään, koska pilkin koko reissun ja viihdytin varmasti paikallisia matkustajia suomalaisen niskan kestävyysnäytöksellä, kun ei se epätasaisen kyydin aiheuttamasta retkastelusta huolimatta mennyt edes poikki. Mutta tätä nyt on jo reenattu. 7/11 kaupalta pääsin Aava resortin kuljettajan kyytiin ja sitten oltiinkin jo turvallisilla vesillä. Olin varautunut pitkään iltapäivään ja käymään läpi kaikkia harjoitteluun liittyviä kuvioita ja asunnon etsintää, mutta sainkin majoittua resortissa siihen asti, että oma kämppä löytyy. Vasta keskiviikolle sovittiin reissu lääkärintarkastukseen ja muut juoksevat asiat, joten sain sitten tiistaina vain vähän pyöriä ympyrää ja nukkua loppupäivän ja sitten nukkua päikkärit ja sitten nukkua vielä koko yön. En tiedä mistä moinen väsymysaalto, mutta onhan tässä ny ollu kaekenlaista. 

Lääkärintarkastus keskiviikkona oli sinänsä mielenkiintoinen, sillä mennessäni huoneeseen iskettiin vaan piikit suoneen ja putelit täyteen. Sen jälkeen röntgeniin ja sen jälkeen lääkärille, joka sanoi kaikki ok. Ja tämä kaikki thaiksi, vaikka melkoisen hyvää englantiakin puhuvalta lääkäriltä kysyin, että ”niin mitäs tässä ny testattiin?” niin ikään kuin kuulostaakseen ammattimaisemmalta hän vaimensi ääntään ja puhui sellaisella nopeudella, pettä pikkuoravakin höristäisi korviaan. Tämän selostuksen jälkeinen kommentti oli ”No baby in your tummy! hahha just kidding!”. Että semmosta. Lääkärireissu liittyi siis paperihommiin, jotka täytyi lähettää immigrationiin, että on sitte leimaa täällä työskennellä.

Asuntokin löytyi kun niitä käytiin täällä Aavan autokuljettajan ja yhden työntekijän (tulevan työkaverini) kanssa kiertelemässä! Asun nyt kaksikerroksisen residenssin ylimmässä kerroksen yhdessä huoneessa ja talo on aivan uusi. Näyttäisi olevan myös hyvin tilkitty, mikä on ihanaa, koska se vaikuttaa aina ötököiden ja gekkojen läsnäoloprosenttiin. Ja on ilmastointi ja minijääkaappi! Mopedikin nyt on ja se on se vanha tuttu Scoopy. Tänään olin ottamassa vähän arskaa ja korjaamassa hiukan jo kadonnutta päivetystä rannalla

Biitsiä vasemmalla

ja biitsiä oikealla. Vähän hiljastahan täälä on.

Eilen päivääni piristi, kun joku oli iltakävelyllä elefanttinsa kanssa tässä kotikadulla. Tänään taas en niinkään pitänyt jäätävän kokoisesta keltaisesta käärmeestä joka maantiellä paistatteli päivää. Suunnistusta helpottaa se, että on tasan yksi pääkatu ja sitten on yksi toinen katu. Ihan hyvä, ei tehä tästä liian monimutkasta.

Tässä on kotikatu. Olisin voinut laittaa vähän terävemmänkin kuvan, mutta tässä oli niin paljon kivemmat värit. Eiköhän sen siitä hahmota. 

Semmoinen alku tähän Thaimaaelämään. Vähän on ollut totuttelua nyt villaperhe-elämän jälkeen yksin asumiseen, yksin syömiseen, yksin kaupassa käymiseen, yksin auringon ottoon.. Mutta maanantaina alkaa hommat ja uusi arki. 
Suomi lähetyksestä on yksi ruisleipä jäljellä, vaikka vasta tänään muistin hakea kaupasta voita. Puurot korkkaan huomenna ja irttareiden olemassaolosta ei kannata enää tiedustella.