Gilit ja sen semmosta

Auringossa ja loputtomissa poutapäivissä on se huono puoli, että suomessa 22-vuotta viettänyt henkilö on jo varhaisessa iässä opetettu painumaan hyvän kelin sattuessa pihalle. Kollektiivinen omatunto ei anna suomalaiselle lupaa jäädä sisätiloihin homehtumaan, kun Arska päättää tulla paistattelemaan pohjoiselle pallonpuoliskollemme kerran vuodessa. Täällä tilanne jatkuu samankaltaisena, sillä vanhat tottumukset ovat pinttyneet syvälle. Samainen omatunto hyvän kelin tuhlaamisesta vaivaa täälläkin, mutta vaivaamaan saattavat jäädä myös tekemättä jääneet hommat koneella kuten mm. yks blogi. No täsä mä ny vihdoi olen.

Pari kolome viikkoa pitäs tässä nyt ottaa kiinni mutta on vähän vaikea päättä mistä sitä alottelis. Kaksi viikkoa sitten ainakin banaanityöläisystäväni Aki paukahti samalle mantereelle Austraalia nimiseltä saarelta. 5kk reissussa ollut heppuli oli onneksi asennoitunut täällä Balilla vaan chillailemaan ja ottamaan hipiälle viimeisen brunan ennen Suomeen paluuta. Tämä helpotti omaa päiväohjelmaani, kun meidän villan uiskenteluallas riitti kaverille aktiviteetiksi koulupäivieni ajaksi. Kaksi viikkoa hurahti kuin paikallisen virittämä mopo ja kyllä meidän pienessä villaperheessä vaan riittää viihdettä täällä. Eerikan kanssa täällä asusteleva Timo, ja nyt Aki sekä ruotsalainen asukkaamme Martin puuhastelivat päivät miesten juttuja kun muijat kävi koulua ja illalla tehtiin sitten aina jotain tärkeää tai vähemmän tärkeää.

Viikko sitten viikonloppuna oli kuitenkin ohjelmassa neljän päivän reissu Gilin saarille.

Matkaamaan lähdettiin torstaina noin 6:15 aamulla, koska matkalippuihin kuului kuljetus kotoolta kohteeseen ja takaisin. Koska on offseason eli turisteja on tällä suunnalla ”vähän”, oli lippujen hinnat helppo saada tingittyä pari kymppiä (€) alaspäin.

Pirteä retkisaattueemme lähdössä paratiisisaarille. (Timo, Eerika, Aki, Martin)

Saman viikonlopun retkikohteeksi olivat valinneet myös noin 50 muuta Asia Exchange opiskelijaa, joten laivat oli jälleen lastattu muutamalla suomalaisella ja parilla kansainvälisellä vahvistuksella. Päätettiin valita kolmesta pikkusaaresta kohteeksi Air, sillä Trawangan on saarista vilkkain ja meitä ei huvittanut tungeksia. Minä ja Aki oltiin varmaan ainoat, joilla majoitusratkaisu oli jo hallussa ja varattu edellisenä päivänä, kun muut lähtivät haeskelemaan halvinta paikkaa jalkaisin. Jostain syystä mökkimme oli kuitenkin sijoitettu suunnistuksellisesti haasteelliseen paikkaan. Loppusummaksi yöpymisille koitui näin talvisaikaan n. 8e/yö. Gileillä ei suvaita autoja ja ainoat moottoroidut ajoneuvot ovat joidenkin onnekkaiden omistamat sähkömopot. Muuten homma toimiikin jalkapelillä tai kärryissä pikkuhepojen kyydillä, jotka hinnoittelusta päätellen ovat melko vaativia porkkanoidensa suhteen. Hepokärryjä ei siis budjettisyistä lähdetty testaamaan, mutta voi että ku oliki mukava paikka kävellä ympäriinsä. Heti perille päästyä huomioimme saaren eriskummallisen ominaisuuden joka oli korvillemme elämysluontoinen. Saarella oli hiljaista kun huopatossutehtaalla. Siinä sitten ihmeteltiin ja ihasteltiin ensimmäinen ilta kun oli niin nättiä ETTÄ.

Rannat Airin länsipuolella olivat autioita, lukuun ottamatta yhtä haikaraa.

Ihana paikka kuulkaa, ihan lämpimästi suosittelen. Täynnä pieniä bungalovimajotuspaikkoja ja lisää rakentuu koko ajan, mutta sitä se turismi teettää. Näistä kolmesta saaresta Trawangan on kehittynein ja siellä on selvästi eniten porukkaa. Tämä huomattiin kun suunnattiin kolmen yön reissussamme viimeisenä iltana yöksi T:lle. Airilla ravintolaa ja turistiä löytyy vierivierestä myös, mutta enemmän itärannalla, kun taas länsirannalle pääsee näitäkin pakoon. Menosta eli kolmannesta saaresta on vaikea mennä sanomaan, kun siellä ei käyty, mutta ymmärsin että paikka on kaikista hiljaisin. Kannattaa siis kimpsut ja kampsut laittaa äkkiä kasaan ja napata lennot Balin kautta Gileille jos vielä haluaa paikan nähdä kauniina ja rauhallisena. Kyllä se ”sivistys” pian löytää tämänkin kolkan.

Kakkospäivää vietettiin yhdessä muun opiskelijaporukan kanssa snorklaamassa, kun muutamia merikilpikonnia piti käydä morottelemassa. Alkoi vähän houkuttaa ajatus kesällä työharjottelusta täällä jossain sukellusfirmassa, kun ei se 10 metriin sukeltaminen nyt kovin vaikeaa ollut. Kävin Annikan goprolla ottamassa vähän videoo pohjassa, kun siellähän ne megakilpparit tietysti vipelsi. Ei ihan kauheen vauhdikkaita otuksia, mutta silti oli siistiä päästä näkemään niin isoja kavereita luonnossa.

Tarkoitus oli sitten lauantaipäivänä lähteä Trawanganille metsästämään meininkiä, mutta pienoinen puhuri yllätti matkalaiset. Ei sitten ollu mikään eilisen teeren myrsky se, kun kattopellit sun muut lenteli kaduilla ja hiekkat oli naamalla kun vähänki käänsi päätää. Luultiin, että myrsky olisi ollut paha Airilla, mutta Trawanganille vihdoin päästyämme kävi ilmi, että saatoimme erehtyä. Kokemuksena tapaus oli mielenkiintoinen, sillä en tiennyt paratiisisaarten muuttuvan parasiittisaariksi, kun paikassa ei ole sähköä ja monen moiset hökkelit ja veneet on maantasalla. Sähkön myötä menettää mm. puhelimen, automaatit = rahat, ja muutamat muut toisinaan olennaisiksi lasketut päivittäiset luksustuotteet kuten valot. Viimeisen päivän rapsakka aamuherätys osoittautui turhaksi, kun odottelimmekin kotiinpaluuvenettämme saapuvaksi noin klo 8:30 suunnitellun lähdön sijasta klo 14 asti. Perus Aasia.

Myrsky Airilla.

Myrskyn jälkiä Trawanganilla.

Sillä välin Balilla.

 

 

Illalla sunnuntaina olimme kotona rättiväsyneinä ja nukahdin puoli 9. Sen pituinen se. 

Gili viikonlopun jälkeen arki jatkui tavalliseen tapaan kun muijat lähtivät taas kouluun ja pojat jäivät kotiin tiskaamaan. Arjesta on hankala ottaa kuvia, mutta se näyttää jota kuinkin tältä: 

Koulun ruokalan sisäänkäynti

Koulun ruokala

Sadepäivä

rantailtapäivä Canggussa villan kanssa

Tässä yksi miljoonista kämppiksistämme, jotka eivät maksa vuokraa; herra katepillar aka. tuhatjalkainen. Note to self: älä tallaa, haisee erikoispahalta ja rapisee.

Tänään elämä palautui takaisin hiljaiseen uomaansa kun Aki jatkoi matkaansa Bangkokiin ja villaperheessä yritetään sopeutua elämään ilman huonoa läppää ja Bintang pulloja arkisin altaan reunalla. Loppukevennykseksi kuvia tämän viikonlopun Tegenungan vesiputousvisiitiltä ja Nusa Duasta.