Siinä 4. päivän tienukoilla kohteeseen saapui veljeni Toope ystävänsä Aleksin kanssa. Koulupäivän jälkeen lähdin tapaamaan tätä kalman väristä parivaljakkoa heidän hotellilleen. tietenkin se sijaitsi turistihelvettimme sydämessä Kutalla jonne omasta kotoani on vain 2-3km skootteritaival. Kuitenkaan välimatkat eivät täällä vastaa aivan suomalaista käsitystä sillä esimerkiksi kahden kilometrin taittaminen saattaa toisinaan viedä jopa puolisen tuntia.

Kahden kaiffarin kanssa sitten pyörimme heidän lomaviikkonsa ajan enemmän ja vähemmän sateisissa tunnelmissa. Jostain kumman syystä, kun kaks suomalaista saapuu Balille räntäsateesta, oli luvassa koko täälläolo aikamme sateisin viikko. Sattumalta olimme suunnitelleet retkeä Balilaisten riisipeltojen keskelle Ubudiin itävaltalaisvalmisteisen ystäväni Susien kanssa juuri torstaille ja koska Susie ei ole mikään eilisen teeren tyttö hän lupasi ottaa toisen turistipojan takaritsille kun ”aamulla” polkaisimme skootterit matkaan. Tietenkin minun takapenkilleni istahti juuri se helpoimmin kuljetettava kaksi metrinen ja parrakas kaveri. Aamulle suunniteltu lähtö ei kuitenkaan toiminut aivan kuten piti, koska a. satoi b. Roope jätti puhelimen taksiin (joka kuitenkin parin panikoinnin ja puhelun kautta löydettiin) c. oma saldoni loppui d. kolmannen tytön skootteri, jonka oli tarkoitus mukaamme lähteä, päätti rikkoa virtalukkonsa ja erinäisten patenttiratkaisujen kautta saimme senkin lopulta lähtökuntoon. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen n. 2h skootterimatkan taittaminen vain riisipeltojen ja apinapuiston takia ei tuntunut enää kovin turvalliselta. Kylläpä kuitenkin lykästi, että lähdettiin, koska omassa naapurustossamme oli satanut koko kyseisen päivän vettä, kun taas me saimme nauttia semiauringonpaisteesta ja sateettomuudesta.

Riisipellot olivat aika hulppeita ja niiden tuijottaminen saa silmät solmuun. Kaulapussukkaa, retkireppua ja muita turistitarpeita kantava veljeni olisi halunnut asukokonaisuuden korostamiseksi ostaa itselleen riisiviljelijä hatun, mutta tyytyi jättämään sen hyllyyn (lue: maahan), kuullessaan rajusta 30k hintapyynnöstä. (n. 2,5e). Apinametsä oli riisipeltojen lisäksi koko ajan Ubud suunnitelmamme nähtävyyksien listalla, kuten myös temppeli johon pääsimme vilkaisemaan viehättävien kaltereiden läpi. Jostain syystä saavuttuamme apinametsälle rupesimme pohtimaan, kuka tänne oikeastaan halusi lähteä. Minä en ainakaan ollut varsinaisesti viehättynyt varastelevista ja hyökkivistä apinoista, jotka eivät olleet kovinkaan pieniäkään, jotta olisivat näyttäneet edes söpöiltä. Toopekin totesi mammansa kanssa köllivän pikkuapinan muistuttavan lähinnä pikkurabiesta. Kaikesta huolimatta maksoimme 30k (n. 2,5e) pääsymaksun ja astuimme sisään viidakkoon. Olihan se jännä paikka ja metsässä sijaitsi myös apinoille omistettu temppeli jossa oli toivomuskaivo. En yleensä ole huolissani itävaltalais ystävästäni Susiesta, mutta jokin saattaa olla vialla jos kolikolla ei osu 10mx10m laajaan toivomuskaivoon metrin etäisyydeltä.

Apinat: Aleksi, Roope, Susie, Charlotte

Vaikka tällöin oli torstaipäivä eli yleinen Viikonlopun aloitus –juhlapäivä olimme kaikki jokseenkin väsähtäneitä päästessämme illalla kotiin hieman pitkäksi venyneeltä reissultamme. Tai eihän se nyt ihan kauhean pitkä ollut jos ajattelee, että kartat pimeni puhelinten akkujen mukana siinä puolen päivän aikaan ja takaisin piti löytää oman suunnistusvaiston varassa. Ei siis lähdetty mihinkään juhlistamaan ennen kuin seuraavana päivänä, joka myöskin osoittautui sadepäiväksi ja illan tullen tiedossa oli tooga bileet opiskelijaporukalla.

Annika ja mää

Lauantai taasen meni hieman rapsakoissa tunnelmissa mutta ei mitään niin rapsakkaa etteikö samalla voisi shoppailua harrastaa. Mentiin poikien kanssa katsastamaan vähän surffioutletteja, mutta oli Roopekin jo sen verran kiintynyt Kutan katukauppojen parin euron t-paitoihin, että ei ne alennusprosentit ihan sitten riittäneet. Suunnattiin siis takaisin Kutalle jossa missiona oli poikien matkamuisto-ostokset. Roope päätti vetää sen turistihomman sitten ihan kotio asti, kun mukaan lähti paikallisen olutmerkki Bintangin jättilogoilla varustettu paita ja shortsit jotka vedettiin saman tien jalkaan. Ei sillee hävettäny. Kuitenkin siinä meni lauantai ja sunnuntai aika nopsasti ja kai he kävi sitä surffiakin jossain välissä koittaan. Tärkeintä oli kuitenkin saada iholle jonkinlainen bruna, joka kuulemma hätätapauksessa saisi olla myös puna, joka sitte laskeutuu.

Erinäisten pohdintojen jälkeen sain lopulta Aleksin puhuttua ympäri skootterin vuokraamiseen. Asiasta keskusteltiin muutamaankin otteeseen, kun Toope melko hanakasti toivoi saavansa istua vain kyydissä ja toisaalta tälle superturistille olisi riittänyt vain hotellin pooli 4e oluella. Ajattelin kuitenkin, että olisi ihan silleen pikkasen kivempi käydä jotain muutakin kattomassa. Maanantaina en saanut ketään muuta lintsaria lähtemään mukaamme snorkli reissulle Bloo laguuniin. Oli siis erinomainen valinta Aleksilta ottaa skootteri alle ja minä otin yhden jänishousun takapenkille. Poikien suurin huolenaihe liikenteeseen liittyen oli kuitenkin herrat poliisi konstaapelit ja täytyihän sitä nyt kerran päivässä yhteen ratsiaankin sitte ajaa. Täällä kuitenkin käytännössä toimitaan siten, että tarkastetaan onko paikalla konstaapelia joka sattuu istumaan moottoroidun ajoneuvon päällä ja jos tällaista ei ole näköpiirissä voi painaa lisää kaasua. Vältyimme maksuvelvoitteilta.

Bloo laguunista on tässä blogissa ennenkin nähty kuvia joten vaivaudun näyttämään tässä yhden. Koska #paratiisi. Jos en ole täyden ymmärryksen puutteessa, niin pojatkin tykkäsivät paikasta.

Tiistaina koitti Toopen ja Aleksin (Aapen ja Toleksin) viimeinen ilta. Lähdettiin villakämppikseni Anniinan ja itävaltalaisystäväni kanssa näyttämään kavereille vielä Uluwatua, jossa sijaitsee baari nimeltä Singelfin. Paikalla pidetään yleensä yhdet parhaimmista sunnuntai bileistä, mutta sunnuntain puuttuessa tyytyminen oli tiistaihin. Olihan meillä nyt hauskaa, vaikka pienen kauhun hetken ehdin taas kokea kun tajusin n. 2h jälkeen jättäneeni avaimet skootteriin. Jo jonkinlaiseksi käsitteeksi olen kuullut muodostuneen lauseen ”I did a roosa”, joka tarkoittaa avaimien pyörään jättämistä yleisellä paikalla. Käsittääkseni käsitteeksi muodostumiseen tarvitaan ainoastaan avainten unohtaminen pari kertaa yöksi pyörään, avainten unohtaminen Kutalla pyörään sillä välin kun teet ostoksia ja avainten unohtaminen useasti koulun parkkipaikalle. Unohtamiseksi lasketaan myös tilanne jossa parkkipaikan valvoja on ystävällisesti napannut avaimesi talteen kun saavut paikalle kolmen eri Honda Varion avaimet kourassa, joita kaverit ovat lainanneet ja yrität epätoivoisesti saada moposi auki.

Joka tapauksessa oli kiva, että pojat poikkes käymää! Mutta kivointa oli se, että sain Suomesta puuroo. Kaikenlaista tässä kerkes jo välissä tapahtumaan, mutta mm. roadtrippi pohjoiseen vaatii kokonaan oman postauksen. 
Heipamoika!