Balin ”arki” on pikkuhiljaa alkanut ja pienten vastoinkäymisten (joiden saapuminen oli vain ajankysymys) jälkeen ensimmäinen kouluviikko ja muut hömpötykset ovat nyt takana. Koulua on kokonaista kolme päivää viikossa ja neljäs päivä vietetään yleensä workshopeissa tai ekskursioilla. Orientaatioviikko ennen varsinaisen opiskelun alkua meni omalta osaltani kuitenkin aivan päin prinkkalaa, koska viime viikon maanantaiyönä heräsin siihen, että illallinen pyrki pääsemään ylös takaisin keskuuteemme. Seuraavat kolme päivää vietinkin sitten melko tiiviisti sängyn pohjalla ja vessan lattialla välillä jutellen pytylle norjaa.

Sairaalareissukin siinä täytyi sivussa tehdä, mutta onneksi täällä on jo ehtinyt tutustua ihan semi hyviin tyyppeihin, jotka tulee hakemaan sut kotoa lääkärin vastaanotolle jos ei pysty yksin lähtemään. Sairaalapedissä en muista olleeni koskaan sen jälkeen kun poistuin 22 vuotta sitten Taysin synnytysosastolta, joten kyllä siinä vähän oltiin jännän äärellä, kun ympärillä pyyhälsi ainakin neljä hoitajaa ja pari lääkäriä. Dengue kuume oli asiantuntijoiden vahvin veikkaus, mutta verikokeiden jälkeen se todettiin kuitenkin turhaksi epäilyksi. Oikeastaan en vieläkään tiedä mikä oli ongelman nimi. Sain mukaani kasan lääkkeitä ja sitten ajeltiinkin takaisin kotiin. Kolmen päivän syömättömyyden jälkeen osasin ajatella ainoastaan makaronilaatikkoa ja ymmärrän nyt kuinka syvästi olemmekaan sen kanssa elämäni aikana kasvaneet yhteen. Koska taloudessamme ei kuitenkaan ole edes uunia, makaronilaatikko ei tällä kertaa käynyt päinsä. Indoruokaan päin kun ei siinä vaiheessa tehnyt mieli edes sylkäistä. Jos jostain voi kuitenkin olla varma niin ainakin siitä, että mäkkiruoka maistuu samalta missä päin maailmaa tahansa. Ironista kyllä, happy meal oli ensimmäinen asia joka pysyi sisällä. Seuraavat päivät alkoi jo näyttää vähän paremmalta, vaikka kauheasti ei energiaa mihinkään riittänytkään. Muut vaihto-opiskelijat olivat siinä vaiheessa jo ensimmäisillä surffitunneilla ja ties millä seikkailulla kun itse tyydyin kirjaimellisesti jäämään rannalle ruikuttamaan. Sairasteluaikana ehti kuitenkin katsomaan melkein kolme kautta Modern familya, että ei sekään ihan hukkaan mennyt.

Viime viikonloppu oli jo lähes elinvoimainen ja maanantaina pääsin ensimmäistä kertaa kouluun! Ensimmäiset tunnit vaikuttivat mielenkiintoisilta ja jotkin opettajat vielä jokseenkin mielenkiintoisemmilta sekä hyvässä, että pahassa. Valitsemiani kursseja ovat mm. International business, South East Asian Economy, International Tourism Management, Global Marketing ja Indonesian historia ja kulttuuri. Kaikille pakollinen on bahasa Indonesian kurssi, joka on ainakin kahden ensimmäisen tunnin jälkeen helpompaa kuin odotin. Mutta toisaalta kieli, jossa ei käytetä olla-verbiä ja verbien aikamuotoja.. How hard can it be? Koulumatka kestää puolisen tuntia skootterilla päristellen ja ruuhkasta riippuen. Aamuisin ollaan lähdetty kotoa aina meidän villan tyttöjen kanssa yhdessä, koska kaikki satutaan olemaan ryhmässä joilla kielitunnit alkavat samaan aikaan. Aamutunneissa on se sekä hyvä että huono puoli, että useimpina koulupäivinä tuntien väliin jää hyppy, jolle pitää keksiä tekemistä. Viime viikolla kävimme isolla porukalla yhdellä aivan huikealla rannalla tuntien välissä, joten ei ihan kauheesti harmittele. Koulun jälkeen ollaan yleensä lähdetty niinikään rannalle ja niitähän täällä piisaa. On surffaukseen sopivaa rantaa, joillain isompaa ja joillain pienempää aaltoa. On chillailuun sopivaa ja auringonottoon kelpuutettavaa sekä rantoja joissa näkee hienoimmat sunsetit. Lisäksi on likaisia rantoja ja puhtaita rantoja, joissa vesi on turkoosia. Sitten ku vielä joskus oppis puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, eli tietää mihin on menossa jos joku kutsuu lähtemään patubalangille. Ehkä neljän kuukauden päästä löydän itseni vihdoin oikeasta paikasta oikeaan aikaan. Ehkä kuitenkaani en.

Google maps on täällä tullut aivan todella hyödylliseksi sovellukseksi. Ei muuta kun napit korviin ja navigaattori päälle etkä lähde sitten yhtään kyseenalaistamaan niitä ajo-ohjeita kun, et kuitenkaan sinne itte osaa. Pahinta on jos joka toinen kerta kuuntelee ja joka toinen kerta ei usko, niin sitä ei sitten enää itsekään usko mistä itsensä löytää. Ensimmäisen kerran kyllä ihan itsenäisesti löysin kohteeseen tällä viikolla! Kävin ensimmäisen surffituntini (!!!) jälkeen ajelemassa Nusa Duassa, jossa muita vaihtareita oli jo harrastamassa kaikenlaisia watersportseja. Eniten odotin banaaniveneilemään pääsyä, mutta oikeastaan retken kohokohta olikin itse retki. Nusa Duaan eli Balin eteläosaan ajetaan uutta meren päälle rakennettua moottoritietä pitkin, joka näkyi myös lentokoneesta kun tänne laskeuduttiin. Sitä oli kyllä huikeaa körötellä tolla mopedilla, vaikka rusketusrajoista kyllä näkee, että sinä päivänä tuli köröteltyä vähän liikaa kun sormet jäivät valkoiseksi ja kämmenselät paloi.

Ensimmäinen surffitunti oli aivan mielettömän siisti ja koska tunti oli varattu perjantaiaamuna kahdeksalta, jostain kumman syystä muita oppilaita ei tunnilla näkynyt. Tähän mennessä parhain kokemus täällä oli kuitenkin tänä lauantaina, kun lähdettiin noin kymmenen hengen porukalla, toisin sanoen Kerobokanissa asuvan vaihtariheimon kanssa, snorklaamaan Blue lagoon bayhin. Matka sinne kesti reilun tunnin, mutta tavallisesti varmaan kuitenkin enemmän. Matkajärjestelyt oli tehty sitten, että pojat toimivat kuskeina ja tytöt olivat kyydissä, koska tyttöjen ajotyyli on yleensä hidas ja turvallinen. Tämä tapa ei kuitenkaan tällä kertaa passannut, sillä eteneminen paikasta A paikkaan B täytyi tapahtua noin 100km tuntinopeudella. Ja kyllähän sen skootterin saa kakspäälläkin aina sen verran kulkemaan. Kokemus motivoi itseäni hankkimaan vihdoin sen uuden kypärän vuokratun lelukapistuksen tilalle.

Blue lagoon bay ylitti kuitenkin kaikki odotukset ja vesi oli täydellisen turkoosia kirkasta ja meressä oli värikkäitä kaloja ja koralleja. Taputin itseäni henkisesti olalle, sillä olin raahannut Suomesta sukelluslasit ja snorkkelini mukaan ja helpotuin siitä, että ei tarvitse mielessäni ylittää sitä kynnystä jossa täytyy pysähtyä miettimään kuinka moni tätäkin vuokrasnorkkelia on imeskellyt.

Muutenkin täällä on oikeastaan menty aamusta iltaan ja vaikka nyt sunnuntaina oli ensimmäinen aamu kun sain viimein nukkua pitkään, olin koko päivän aivan valmis menemään takaisin nukkumaan. Kävimme jo perinteeksi muodostuneella markettireissulla Carre fourissa, josta ostan yleensä kananmunia, mysliä ja jukurttia (=koska rajoittuneet murkinanvalmistusolosuhteet). Takaisin tullessa illan pieneksi piristykseksi pääsi kämmenenkokoinen hämähäkki, joka oli päättänyt tehdä sängystäni tukikohdan. Pieni hälytys villamme viralliselle spiderkillerille Eerikalle, jonka rauhallinen reaktio muodostui sanoista ”missä se luuta on?” ja kun seuraavan kerran uskalsin vilkaista lattialla oli vain märkä läntti.