Vätsäri 2020

Vätsärin vaellus

Kesän helle oli selätetty, jonka jälkeen aloimme suunnittelemaan vaellusta Vätsärin erämaan alueelle. Takana oli jo kokemus kesäisestä Kaldoaivista, joten halusimme nyt seuraavaksi testata kivistä erämaata. 3.10.2020 matka alkoi Pohjois-Karjalasta klo 10:40, ja Ukonjärven kohdalla oltiin klo 22:00. Yövyimme autossa ensimmäisen yön ennen vaellusta.4.10.2020 ajoimme Semekurtan alueelle, josta aloitimme vaelluksen.

Ennen vaellusta pakkasimme rinkkaan kaiken mitä tulimme tarvitsemaan viikon aikana erämaassa. Ruuat katsottiin tarkkaan, jotta ne riittävät. Vaatetta ei viikon ajaksi tarvittu paljoa. Ilta alkoi jo hämärtyä klo 17:00 jälkeen, joten tähän aikaan vuodesta vaelluksen haaste oli pimeys. Kesällä pimeys ei ollut haaste.

Sollumusjärvi

Semekurtasta lähdimme kulkemaan tasaista maastoa pitkin kohti Sollumusjärven autiotupaa. Se olisi meidän ensimminen etappi. Matkalla huomasin jo heti yhden poron luurangon ja muutamat luut, joita oli siellä sun täällä. Aurinko näkyi horisontissa vielä muutaman tunnin maalaten taivaan punertavaksi, kunnes joidenkin kilometrien jälkeen valoa ei enää ollut ollenkaan. Nyt kuu paistoi ja valaisi hieman maastoa. Emme käyttäneet vielä otsavaloja. Maasto oli hyvin kivikkoista ja metsää oli paljon ympärillä isoine mäntyineen ja kuivien oksien kera. Matkalla ylitettiin parit purot, kumisaappaat mahdollistivat kahlaamisen. Tällä kertaa emme kulkeneet vaelluskengissä, koska Vätsärin erämaassa tulee olemaan paljon vesistöylityksiä.

Oli pilkkopimeää kun saavuimme tuvalle. Kuu paistoi ja heijastui Sollumusjärven veden pinnalle. Oli täysin hiljaista ja koko ajan halusi tarkistaa, ettei mikään tai kukaan seuraisi tai katselisi meitä. Kahdestaan ei kuitenkaan ollut pelottavaa. Sollumusjärven tuvalle oli loppujen lopuksi helppo matka. Tuvalla oli ennen meitä käynyt pari ihmistä lämmittämässä kaminaa. Käytiin puuvarastosta lisää puuta koriin ja kaasuliedellä keitettiin vettä ja ruokaa. Vesi oli järvessä kylmää ja raikasta. Tuvassa nukuimme yön ja tuli leimusi kaminassa.

5.10.2020 herättiin klo 9:00. Oli valoisaa ja koleaa. Sumua oli ympäristössä. Pari kuukkelia lensi tuvan lähellä, ja ne nahistelivat jotain keskenään. Kaminaan laitettiin tulet ja keitettiin vettä. Aamupalana toimi puuro ja kahvi, lounaaksi teimme pienet burgerit. Pientä tihkusadetta tuli mutta se päättyi hyvin pian. Suunniteltiin seuraavaa reittiä ja etappia. Oli nyt tärkeää edetä mahdollisimman paljon ennen kuin hämärä saapuisi.

Pakattiin rinkat ja siistittiin tupa. Seuraava kohteemme oli Järvenpää. Alkumatka meni hyvin ja heti tuli kuvattavaa. Sumu teki kaikesta niin hienonnäköistä, että ei malttanut olla kuvaamatta. Paljon virtaavia puroja tuli matkalla ja karua sekä upeaa metsää. Matkalla tuli vastaan muutama poro, mutta ne pysyttelivät kaukana. Pysähdyttiin joidenkin kilometrien jälkeen pienelle tauolle katsomaan karttaa.

Pikkuhiljaa ilta alkoi taas hämärtymään, ja täytyi päättää paikka minne jäädä yöksi telttaan. Asetuttiin yhden puron lähelle. Maastossa oli paljon mustikkaa ja puolukkaa. Olimme nyt Pikkukantapääjärven kohdalla yötä. Teimme nuotion, kerättiin kuollutta puuta ja haettiin iso kelopuu istuinalustaksi nuotion äärelle. Jonkin verran satoi tihkuvaa vettä, ei haitannut nuotion äärellä. Tehtiin ruokaa ja juotiin iltateet vettä keittäen nuotiolla. Ruuan jälkeen telttaan nukkumaan. Ensimmäisenä yönä varpaani olivat jäässä mutta onneksi ne alkoivat lämmetä makuupussin sisällä. Puro virtasi melko lähellä ja hiljaisuus vallitsi. Jossain vaiheessa hätkähdin, kun muovipussi ulkona rapisi, se oli kuitenkin vain tuulenvire. Luulin, että jokin eläin tuli pusseja penkomaan.

Vätsärin rajan yli

Aamulla 6.10.2020 herättiin aikaisin, laitettiin aamupalaa, pestiin astiat ja kerättiin puuta nuotioon. Korppi lensi lähistöllä. Metsässä vaeltaessa nähtiin yksi metso mutta se katosi nopeasti piiloon. Saavuttiin Järvenpään vanhalle alueelle, jossa oli enää parit rakennuksen perustat jäljellä. Niityltä jatkettiin metsää kohden, jossa pian Vätsärin raja alkoi. Suuri mäntymetsä avautui meidän eteen, ja jatkui loputtomiin. Matkalla löysin yhden poron jalkaluun, jossa oli sorkat jäljellä. Tutkittiin karttaa ja maamerkkejä ympärillämme. Maasto oli tasaista.

Matka jatkui syvälle rokkolaaksoon. Karttaa sai nyt ahkerammin tutkia kun vesistömerkinnät loppuivat. Löysin matkalla muutamat isot sarvet mutta ne eivät lähteneet painonsa takia mukaan. Sarvet eivät olleet kovin erikoisia, koska niiden päitä oli järsitty ja sarven haaroja ei ollut jäljellä. Jossain vaiheessa oltiin menty väärään suuntaan ~4km. Ei osattu enää sanoa missä oltiin, ja kävelimme kaarevasti jokaisella uudella suuntauksella, ja gps varmennekkin näytti vain kauan aikaa sitten ollutta sijaintia. Kompassi sekoili kyseisellä alueella. Saattoi olla syynä magneettikentän vaihtelevuus?.. Hetken aikaa siinä raavittiin päänahkaa ja lähdettiin tarpomaan vaiston avulla alemmas laaksoa, jossa ensimmäisen vastaan tulevan puron virtaussuunta antoi merkkiä mahdollisesta paikasta.

Alkoi hämärtää, joten oli aika etsiä uusi telttapaikka. Saavuttiin yhdelle hiekkaiselle alueelle, jossa oli pieni lampi lähellä. Asetuttiin siihen ja päätettiin seuraavana päivänä tutkia kirkkaimmin ajatuksin kompassia ja karttaa. Oli jo todella hämärää, joten nuotio piti saada nopeasti syttymään. Lähellä ei ollut kunnolla kuollutta puuta, joten piti vähän matkustaa pimeyteen. Lopulta saatiin teltta pystyyn ja nuotio tulille. Oli aika viileää. Alue oli hieman karmiva sen takia, että mitään ääniä ei kuuunut, lähellä oli pieni lampi, jossa kellui iso puinen risti ja veden pohjaa ei nähnyt. Karmivuudesta huolimatta vedet käytiin joka kerta kattilaan ja kenttäpulloon. Ruokailun jälkeen kävimme telttaan nukkumaan, hieman tihkutti vettä ja tuuli.

Aamulla 7.10.2020 herättiin aikaisin nuotiota tekemään ja ruokaa laittamaan. Karttaa tutkittiin ja telttaa kasattiin samalla. Tässä vaiheessa ruvettiin testailemaan suunnanottoa ympäristöön, jotta tolkku syntyisi. Katsottiin mistäpäin oltiin tälle aukeamalle tultu, purojen suunnat ja täplälammet, joita verrattiin kartan kuvitukseen. Maamerkit alkoivat pikkuhiljaa hahmottaa asioita. Gps alkoi myös toimia puhelimessa ja kompassi myös kauempana kyseisestä sijainnista. Kuukkelit lensi meidän lähellä. Kahvia keitellessä saatiin selkeys alueesta. Jatkettiin siis eteenpäin. Kokonaisuudessa hukkasimme lähes täyden päivän vaellukseen…

Matka eteni hiekkaisen mäntymetsän läpi. Poron jälkiä oli runsaasti maassa ja joitain eläimen koloja löytyi ympäristöstä. Löysin muutamat luut hiekasta. Saavuttiin ison kallion kohdalle, jossa virtasi kapea puro. Purossa oli kalanpoikasia, ehkä taimenen tai kirjolohen jälkeläisiä. Päästiin Karibujärven kohdalle, josta jatkoimme Kolmosenjärvelle. Laitettiin leiri pystyyn järven rannalle, paistettiin lettuja ja keitettiin teetä. Nuotioon oltiin kerätty paljon kuollutta oksaa. Katsottiin kartasta reittiä Tuulipäälle. Kävimme aikaisin nukkumaan klo 20:30. Hiljaista oli jälleen ympärillämme mutta joitain lintuja visersi yössä.

Tuulipää

8.10.2020 aikaisin taas ylös ja aamupuurolle. Aurinko paistoi nyt pari tuntia mutta pilvisyys vei jälleen voiton. Syötyämme jatkoimme matkaa kohti Tuulipäätä. Koitettiin kalastaa siinä samalla mutta kala ei seurannut uistinta. Onkeen sain hurjan pedon. Pienet kalanpoikaset seurasivat matoa, ja yksi pikkuinen nappasi kiinni, joten vedin sen ylös vedestä nähdäkseni, mikä laji oli kyseessä. Emme osanneet varmaksi sanoa mikä laji se oli. Päästettiin pienokainen takaisin veteen kasvamaan. (Ykösellähän tuon olisi voinut syödä.)

Porolauma yllätti siten, että kulki meidän takana. Luultiin, että joku seuraa mutta ne kiersivät vain kaukaa. Aikuisia ja porovasoja oli laumassa. Tuulipäälle kapuaminen ei ollut haasteellista. Nähtiin kallion päältä laajalle alueelle. Äälisselkä näkyi isona kumpuna edessämme. Otettiin kuvia. Yksityisiä lentokoneita lensi muutama kappale hieman kauempana, osa laskeutui veteen ja nousi taas lentoon. Mustikkaa oli myös Tuulipäällä runsain määrin.

Tuulipäältä laskeuduttiin mäkeä alaspäin. Tarvottiin jonkinlainen matka, sitten alkoi tasainen metsä, kunnes taas kivikkoa ja puskaa tuli eteen. Yksi riekko lensi syrjään. Pidettiin lounastaukoa Tuulijärven läheisellä lammella. Ruuan jälkeen jaksoi taas edetä. Ennen leiriytymistä huomattiin hämärässä poro, joka seisoi yhden ison kiven päällä. Näytti, että se olisi jumissa kiven päällä. Kivikon takaa kuului ”mröh, mröh”. Ajateltiin, että se olisi ollut joko villisika tai karhu. Vihelsin äänelle, ja sama ”mröh, mröh” kuului. Ei kehdattu jäädä selvittämään mitä kivikon takana oli. Tuota ääntä ei oltu ennen kuultu. Ajatuksia heräsi paljon; olisiko se ollut villisika, joka äänteli porolle, karhu, joka aterioi poron vasalla, jokin villipeto, joka söi poron vasaa, ja kivellä seissyt poro katseli tragediaa. Näitä ajateltiin ääneen ja kuljettiin seuraavalle leiripaikalle.

Leiri pistettiin pystyyn n. 300 m edemmäs mysteeriäänestä. Oli jo todella hämärää, teltta saatiin pystytettyä nopeasti taas ja puuta kerättiin nuotiota varten. Oli kosteaa, joten nuotio ei meinannut kunnolla palaa. Pian kuitenkin puut alkoivat palaa, ja puuta ei tarvinnut lisätä jatkuvasti. Syötiin kuivalihat ja kaurakorput. Telttaan siirryttiin katsomaan tämänpäiväistä reittiä ja tulevaa etappia. Peten Harrijärvi olisi seuraava paikka, jossa yritettäisiin kalaa saada.

Takaisin tuvalle

9.10.2020 aamulla klo 8:55 ylös teltasta ja samat aamutoimet alta pois. Kuulimme jossain vaiheessa taas sen ”mröh, mröh”-äänen. Ääni kuului vain muutaman kerran, ja sitten ei ollenkaan. Nyt oli takana kolmas yö, kun varpaita ei enää palellut. Keho oli nyt tottunut viielään ilmaan. Kunnon hikoilu alkoi, koska viileys ei ollut enää läpitunkeva. Trangian tiskasin järvessä, jossa näin hyvin pieniä kaloja ja vesikoppakuoriaisia, jotka uiskentelivat kivien lähellä. Leiri purettiin ja jatkettiin kohti Peten Harrijärveä. Pikku Tuulijärven kautta saavuttiin Peten Harrijärvelle.Aurinko paistoi nyt hyvin. Meidän yli lensi lentokoneita jälleen. Riekko pyrähti kauempana. Kalaa koitettiin taas kirkkaasta vedestä saada ylös, mutta mikään ei syöttiä seurannut. (Missä ne kalat oikein on?)

Saarijärven ja Kantapääjärven alueella kuultiin tuttu ”mröh, mröh”-ääni. No selvisikin, että se oli vain urosporo, joka ohjasi laumaansa. Ääni oli kyllä muistuttanut paljon villisikaa mutta eipä ollutkaan. Nyt taas tietää paremmin. Laumassa oli monenväristä poroa. Ne kulkivat hetken aikaa meitä kohti mutta johtaja äänteli taas, ja lauma kääntyi pois juosten.

Kuljettiin Knatapääjärven ohi Siltasalmijärvelle, jossa oltiin oltu alkumatkasta. Ympäristö alkoi olla tuttua. Sollumusjärven tuvalle ei ollut enää kuin muutamia kilometrejä. Matkalla löytyi korpin sulkia maasta. Jossain vaiheessa huomasin ison luurangon. Joko se oli hirvi tai todella iso poro. En osannut varmaksi sanoa mikä se oli. Iso se oli kuitenkin. Olisi tehnyt mieli raahat koko ruho kotiin mutta työmaa olisi ollut valtava raahaamisessa ja putsaamisessa, joten ruho jäi sinne. Kallo oli täynnä kuhisevia matoja, ja haju oli melko karsea. No kuvat sain muistoksi.Viimeisellä kilometrillä alkoi sataa mutta ei voimakkaasti. Huomasin maassa kolon, josta tuli ulos maa-ampiaisia. Ennen en ollut moisia nähnyt tulevan maasta.

Tuvalla ei ollut meidän palatessa ketään. Kaikki oli siten miten olimme asiat jättäneet. Tuhkat otettiin kaminasta pois, ja uudet puut laitettiin palamaan. Laitettiin hieman vaatteita kuivumaan. Matkan aikana olin käyttänyt savetteja puhdistautumiseen. Kylmä vesi ei ollut houkutellut kokopeseytymiseen, joten saveteilla pesin kriittiset alueet, jottei ala sammal kasvamaan kainalossa tai muualla.

Päätimme levähtää tämän yön tuvalla ennen kuin palaisimme autolle. Vaellus ei ollut kovin raskas, ja se oli omasta mielestäni todella helppo. Tämä oli myös viimeinen silaus ennen armeijaa. Nyt on testattu se, että jaksan koko taisteluvarustusta kantaa. Ilta alkoi Sollumuksella hämärtää, ja viimeiset letut syötiin kaasuliedellä. Tupa oli lämmin, astiat tiskattiin järvessä. Uni tuli nopeaa.

Kotia kohti

10.10.2020 aamulla herättiin aikaisemmin kuin erämaassa. Puurot ja kahvit oli herätessäni valmiina. Vedet keitettiin peseytymistä varten. Pesun jälkeen nähtiin kolme kuukkelia pihalla. Hieman syötin niille puurohiutaleita. Olivat melko kesyjä. Puurokipot pestyä pakkasimme rinkat valmiiksi ja käytiin vielä Sollumusjärven saarta katsomassa. Vesi oli todella kirkasta, ja pohdittiin,että miksi tällä alueella ei nyt ollut yhtään kalaa. Veden pinta oli todella tasainen ja yhtään ei tuullut. Yksi pieni hauki nähtiin lähtevän rannasta. Sen olisi varmasti saanut koukkuun mutta säälittävän pieniä ei kalasteta.

Sollumukselta lähtiessä tarkistettiin, että kaasut oli kiinni ja tupa puhdas. Loppumatka tuntui etenevän hitaasti. Yhdellä purolla nähtiin taas yksi pieni hauki, joka pinkoi nopeasti pakoon. Ilma oli nyt hiostava ja ilmeisesti matalapaine oli alueella. Itse matka ei ollut raskas vaan ilma. Juuri kun saavuimme autolle, alkoi satamaan. Vaihdettiin vaatteet ja rinkat putsattin päältä. Auto käyntiin ja hyvästä vaelluksesta sipsipussi auki. Pussi tyhjeni nopeasti.

Mikä onni oli,että sää taas suosi. Juuri kun autolle päästiin niin alkoi koko päivän kestävä sade. Inarissa tilattiin PaPaNa-baarista pitsat matkalle. Kaldoaivin matkalla olin ostanut Lapland special-pitsan, joten tällä kertaa otin myös saman, koska se oli ollut niin hyvä. Klo 16:00 päästiin jatkamaan matkaa Inarista kotiin. Sade jatkui ja hienot sumut oli ympäristössä. Kotona oltiin n. klo 2:30. Pitkältä tuntui ajomatka pimeyden takia. Onneksi oli hyvää kuunneltavaa radiosta.

Saatiin nyt tutustua pieneen osaan Vätsäriä. Vielä on paljon nähtävää ja koettavaa tästä alueesta. Eläimiä ei nähnyt kovin paljoa mutta yhtään ihmistä ei tuolla matkalla tullutkaan. Satunnainen porolauma ilmestyi aina milloin missäkin, parit linnut nähtiin ja hiljaisuus oli valloittava. Seuraavaa reissua pohditaan ja suunnitellaan. Minnehän seuraavaksi askeleet viekään…

Tässä video Vätsärin vaellukselta

Vätsärin matkalta otettuja kuvia voi katsoa tästä klikkaamalla kuvaa alhaalla