Ladataan...
plussataan

Pikkujoulukausi. Kuukautiset pari viikkoa myöhässä. Viime viikon tiistaina tein testin, ihan vaan varmistaakseni, että saan nauttia hyvällä omalla tunnolla pari lasi viiniä. Tiesin sen olevan negatiivinen. Mutta ei se ollut. Uusi elämä on taas saanut näinkin pian alkunsa sisälläni. Ensin tuli ilo, sitten ylpeys. Minun kroppani pystyi tähän jo toiseen otteeseen, upeaa! Nyt jo? Olin valmistautunut meneväni tutkimuksiin maaliskuun lopussa. En olisi uskonut tulevani uudestaan raskaaksi.

Ihmettelin, kun tällä kertaa minua ei pelottanut. Viimeksi pelkäsin heti testin tehtyäni keskemenoa. Nyt en osannut pelätä. Vasta lauanataina hiipi pelko mukaan odottavan onneen. Mitä jos käy niin kuin edellisellä kerralla?

Tiedostan, ettei pelkääminen auta, mutten voi pelolle mitään. Luulen tuntevani, kuinka veri valahtaa pikkareihin, käyn heti tarkastamassa tilanteen, ei siellä mitään ole. Haluan niin kovasti, että kaikki menisi hyvin. Että kaiken tämän jälkeen meillä on heinäkuussa pieni rakas vauvamme sylissä. En kuitenkaan uskalla ajatella niin pitkälle, en vielä. Myöskään tällä kerralla emme uskalla kertoa kenellekään. Haluan varjella tätä salaisuutta. 

En lähde miettimään mikä kaikki voi mennä pieleen, tai miten kestäisin toisen keskenmenon. En ehkä kestäisi. Sanoin jo miehelleni, etten enää ikinä halua raskaaksi, koska en osaa muuta kuin pelätä. Pelko ei ole kuitenkaan niin hallitsevaa kuin ensimmäisellä kerralla. 

Huomaan tarkkailevani omaa voinitani alati. Onko minulla pahoinvointia, ovatko rintani kipeät tai turvonneet? Olenko minä raskaana? 

En ole vielä uskaltanut soittaa neuvolaan, ehkä loppuviikosta. Tänään viikkoja olisi vasta 5+6. 

Toivottavasti tämä pieni elämänalku jaksaisi elää. Haluan niin kovasti tavata hänet. En jaksa uutta menetystä. 

Ladataan...

Ladataan...
plussataan

Luulin nujertaneeni flunssan, mutta ei. Eilen illalla olin töiden jälkeen todella väsynyt. Illasta palelti ja koko kroppaa särki. Yö oli kamala. En saanut unta, kun joka paikkaan sattui. Aamusta kuitenkin reippaana ja tunnollisena painuin töihin. Aamupala ei maistunut, ja olin todella väsynyt. Katsoin lämpöni, oho 37,8. Taidanpa lähteä tästä kotiin.

Huomaa miten ihmisen psyyke vaikuttaa fysiikkaan. Suru ja menetys saivat kroppani luovuttamaan. Olen harvoin kipeä, eikä minulla ole ikinä lämpöä. Ehkä surun helpotuttua kroppani alkaa voimaan paremmin. Onneksi minulla on viikonloppu aikaa levätä.

Soitan kohta gynen polille hcg-kontrollistani. Toivottavasti kaikki olisi kunnossa, eikä kyseessä ole kohtutulehdus. Toisaalta eipä ole kohtutulehduksen oireita. Ihme tiputtelivuotoa kylläkin on, mutta siinä ei ole hajua eikä alavatsa nyt mitenkään erityisen kipeä ole. Saispa vaan vuoto loppua, kun alkoi sunnuntaina ja tulee ihme kertarykäyksinä edelleen... Liekö hormonit sekaisin kaikesta tapahtuneesta ja kuukautiset etsivät paikkaansa?

Olen positiivinen kaikesta huolimatta. Minulla on asiat hyvin, vaikka nyt kovasti koetellaan. Maanantaina olen terve, sen olen päättänyt. 

Ladataan...

Ladataan...
plussataan

Rauha, tänään sen koen löytäneeni. Tänään töissä oli samainen gynekologi, joka minut ultrasi neljä viikkoa sitten ja ilmoitti suru-uutisen. Koin hänet jo tuolloin hyvin ammattitaitoisena ja mukavana. Aamulla laitoin ensimmäistä asiakasta käyrälle, kun hän tuli huikkaamaan, että tulisinko käymään hänen huoneessaan. Sydämeni pamppaili, koska tiesin mistä oli kyse. Hän muisti minut! Hänellä käy satoja potilaita kuukaudessa, mutta hän oikeasti muisti minut! Olen otettu. Hän kysyi kuinka jaksoin, ja kertoi, että oli kysynyt endokrinologiaan erikoistuneelta gynekologilta neuvoa tilanteeseeni. Kuulemma puolivuotta yritystä, ja tämän jälkeen voidaan suljettu lähete avata. Todennäköisesti taustalla voi olla ovulaatiohäiriö, jota voidaan tarvittaessa hoitaa. En voi sanoin kuvailla kuinka hyvä mieli minulle tuli tästä lyhyestä kohtaamisesta. Ihana ihminen, ja oikealla alalla. Näitä lääkäreitä tuntuu kohtaavan aina vaan harvemmin. Häntä kiinnosti, hän välitti ja hän muisti nimeni. Iso asia minulle.

Kun kuulin tämän jatkosuunnitelman lääkärin suusta, rauhotuin. Kaikki on hyvin, puolivuotta on lyhyt aika odottaa. Pitää vielä erikseen huomenna häntä kiittää tästä.

Helpotus. Se ehkä on nyt eniten pinnalla. Kaikki on nyt hyvin. Elämä jatkuu, yritys jatkuu, mutta elämässä on muutakin. Nautin harjoittelusta, nautin opiskeluajasta (vielä kun sitä on jäljellä), nautin ihanasta puolisostani, koirastamme, uudelleen alkaneesta kuntosali harjoittelusta, tulevaisuudesta, tuntemattomasta ja alkavasta syksystä. Ihanan jännittävää aikaa, kaikki on mahdollista, ei saa masentua tai lannistua. Asioilla on aina tapana järjestyä, niin on ennenkin käynyt minun elämässäni. 

Ladataan...

Pages