Just nyt: Teksti-TV 666 – 2

Teksti-TV 666 julkaisi viime syksynä esikois-EP:nsä ”1” ihan älyttömän hypen saattelemana. Tuntui, että kaikki Suomen rock-kriitikot henkäisivät kollektiivisesti helpotuksesta että aiettä tulihan sieltä vihdoin joku kunnon rokkipändi joka on samaan aikaan perinteinen mutta kuitenkin 2010-lukulainen ja ihan omanlainen ja aijai mitä ässiä sieltä hihasta heitellään. Muunmuassa bändin hehkutettua ja hikistä Flow-keikkaa todistaneena voin kertoa, että niissä ylisanoissa ei ole yhtään liioittelua.

Reilun puolen vuoden odottelun jälkeen on ykkönen vihdoin saanut seuraajan. ”2” löytyy jo mm. Spotifysta ja loppuviikosta sitä saa myös vinyylinä. Uusi EP jatkaa tutuksi käynyttä, hypnoottista jumitustyyliä, mutta tällä kertaa tempo on väännetty kautta linjan hieman edellistä nopeammalle. Tai oikeastaan, kun tarkastelee näitä kahta EP:tä rinnakkain biisi biisiltä, en tiedä, onko tempoissa sittenkään varsinaisesti mitään eroa. Mutta nopeammalta tämä uusi tuntuu. Vaikka ehkä se on vaan vähän kevyempi, popimpi ja vaihtelevampi. Onneksi mukana on silti taas yksi kahdeksanminuuttinen eepos, jonka aikana ehtii unohtaa paikan ja ajan, kun se keikalla pärähtää soimaan.

Joka tapauksessa pelot siitä, vieläkö bändi yltää aiemmin asettamalle tasolleen, voi unohtaa. Vaikka ainakaan vielä korvaan ei ole tarttunut yhtä kovia täysosumia kuin viime vuoden Piritorilta taivaaseen, on jokainen biisi tästä nelikosta paikkansa ansainnut.

Ensin olin sitä mieltä, että uusi levy on parempi kuin edellinen, sitten että huonompi, sitten taas parempi. Sitten ajattelin että mitä väliä, kun kumpikin on ihan älyttömän kovia. Mitäpä nuita pakolla laittamaan järjestykseen.

EP on kyllä muutenkin ihan aliarvostettu julkaisumitta. Tarpeeksi tilaa päästä esittelemään bändistä eri puolia, mutta kaikki turha on tiputettu pois. Vain muutaman biisin paljastaminen kerralla jättää myös aina vielä sopivan nälän kuulla lisää. Eihän parempaa voi olla!

Kulttuuri Musiikki Suosittelen
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.