Luukku 13: Christmas Lights

Noniin. Juuri kun ehdin iloita joulukalenterin etenemisestä, seuraava luukku jää kiireessä aukaisematta. Suokaa anteeksi. Pitemmittä puheitta siis itse asiaan.

Kun ottaa huomioon, että Coldplayn maailmojasyleilevä musiikkityyli on kuin tehty joulumusiikkiin, on oikeastaan ihme, että bändi on julkaissut vain yhden joulubiisin. Coldplayn tekemiset eivät kyllä muuten ole juuri viime vuosina enää jaksaneet kiinnostaa, joten varmaan ihan hyvä näin. Varsinkin kun se yksi biisi on silkkaa timanttia.

Christmas Lights on kuin oppikirjaesimerkki nostattavasta kappaleesta. Rauhallisen, pianovetoisen alun jälkeen kappale saavuttaa kertosäkeen ja täyttymyksen vasta puolivälissä, yli kahden minuutin jälkeen. Lopussa mukaan tulee woo-oo-oo -kuoro ja kaiken päällä heiluvat vielä viulua soittavat Elvikset. Obviously. 

Kulttuuri Musiikki Suosittelen