Death Cab For Cutie: Kintsungi-kiusoittelua

Death Cab for Cutie on viime viikkoina julkaissut ahkerasti maistiaisia tulevalta albumiltaan. Kintsungi ilmestyy 31.3, siis juuri täydelliseen aikaan, sillä olen aina assosioinut yhtyeen musiikin mielessäni jostain syystä aina ensimmäisenä kevätiltoihin.

Seuraava assosiaatio on tietenkin O.C. ja Seth Cohen, se puolestaan ilmiselvistä syistä. Ja kolmas taas Jorm dances, mutta mennäänpä nyt asiaan.

seth-cohen-death-cab.jpg

Uusia biisejä on julkistettu jo neljä, kronologisessa järjestyksessä heti tulevan albumin alusta. Tykkään niistä niin paljon, että vähän jopa yllätyin. Se sielukkuus, joka edellisellä Codes and Keys -albumilla jäi vähän puuttumaan, on näissä kappaleissa tavoitettu tavalla, joka saisi varmasti Seth Coheninkin herkistymään. Jos haluaisin käyttää lisää ympäripyöreitä, kauniita sanoja, sanoisin että ilmavaa, herkkää, täydellisessä tasapainossa melankolian ja kepeyden välillä.

Omiksi lemppareikseni ovat nopeasti nousseet ykkös- ja kakkosbiisit No Room In Frame ja Black Sun, mutta hyvin toimivat nuo kaksi muutakin. Vahva suositus soundtrackiksi valostuviin iltoihin!

https://www.youtube.com/embed/uxTH8GZ4PC4″ width=”420″ frameborder=”0″ height=”236″>

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

Plot twist: Mitä jos Sanni ja Paperi T kirjoittavatkin toisistaan?

Suomalaisessa pop-musiikissa on tällä hetkellä kaksi erobiisien tekijää ylitse muiden: Sanni ja Paperi T.

 

https://www.youtube.com/embed/SYTqLbfoGfE” frameborder=”0″ height=”315″ width=”560″>

Koska me ei olla enää me
ostetaan joululahjat jollekin toiselle
sä et kuulu enää mulle
kun lähdet, en perääsi enää kävele
koska me ei olla enää me

tilitti Sanni jo puolitoista vuotta sitten menestyssinkullaan.

 

Puolisen vuotta myöhemmin Paperi T vastasi:

sen jälkeen ku sä otit sun vaginas ja lähit, oon kirjottanu kännis mun räpit
ja ku ikkunasta hyppää, siin ehtii kelaa vaikka mitä; et taida must enää tykkää

 

Sama linja on jatkunut sittemmin myös Paprun soolosinkuilla, tosin aiempaa synkemmin:

minä ja töölö me ei olla niinku ennen
nyt sä oot vaan hautaustoimistoi ja vanhuksii
me manskulle sammuttiin
viimeistä kertaa vieri viereen
vielä mahduttiin

(Ja huom: kertosäkeen naisäänihän kuulostaa ihan Sannilta. Onko se tiedostamaton valinta? Vai kenties täysin tahallinen ja jopa röyhkeä? Joka tapauksessa päivänselvä viittaus.)

 

välillä mä mietin millane sä oot nyt ilman mua
on elämä yht rimpuilua
Juice sano joskus nii
pullo halpaa punaviinii ja post-punkkii
niil me kostuttii

 

Tässä vaiheessa Sannikin saapui vielä kerran muistelemaan vanhoja:

sun flanellii haluun lainata
pikkupäissään kesäiltana
mulla on ikävä sua
vielä 2080-luvulla

Kulttuuri Musiikki Höpsöä