Instagram ja Snapchat pois puhelimesta – mitä siitä seurasi?

Päätin helmikuussa kokeilla osittaista somelakkoa. En asettanut itselleni mitään tiettyä aikaa kuinka kauan lakossa tulisi pysyä, vaan pyrin etenemään päivä kerrallaan. Kerroin ideasta parille kaverille, jotka ehdottivat, että kirjaisin tuntemuksia ylös ja kirjoittaisin niistä jutun. Tuolloin minulla ei ollut vielä mitään ajatusta oman blogin perustamisesta, mutta nyt minulla on sopiva tilaisuus julkaista mietteitä tuolta ajalta. Tämä aihe ei mitenkään erityisesti ole rajautunut poliittiseksi aiheeksi, mutta näen tämän aika laajana yhteiskunnallisena asiana, koska sosiaalisella medialla on ollut niin suuri vaikutus ja muutosvoima ihmisten käyttäytymiseen sekä viestintään yleensä. Olen huomannut, että aiheesta alkaa nousta pikkuhiljaa erilaisia julkaisuja, viimeisimpänä huomasin Kioskin videon Facebookissa (16.4. julkaistu), jossa Kioskin Jaakko teki itselleen somedieetin. Jaakolla on aika samanlaisia fiiliksiä kuin minulla omassa lakossani. Toimittaja Ronja Salmi käsitteli someriippuvaisuutta Hesarin kolumnissaan, joka on muuten sattumalta julkaistu samana päivänä, kun aloitin somelakkoni. 

 
12.2.2018

Istun autossa kohti Helsinkiä, viikonloppu on vietetty lapsuuden kodissa Pohjois-Savossa. Olin koko viikonlopun flunssassa ja mitään sohvalla makaamista ihmeellisempää en oikeastaan kyennyt tekemään. Puhelin oli lähellä suurimman osan ajasta ja aina, kun pienikin tylsyyden hetki tuli, oli mahdollista selata Instagramia ja Snapchatia. Olympialaiset olivat onneksi toinen viihdyke puhelimen lisäksi. 

Viikonlopun aikana alkaa alitajunnasta puskea tylsistyminen tuohon Instagramiin. Sitä voi selata loputtomiin saakka ja yleensä tuo selaaminen alkaa ennen pitkää aiheuttaa niin sanottua aivojen sulamista. Mikään mitä sieltä näkee, ei ole oikeasti tarpeellista. Mutta silti kädet hapuavat vähän väliä puhelinta käteen ja sieltä kyseinen sovellus auki. Kas, kukaan ei ole viiden minuutin sisällä päivittänyt mitään. Voi mikä pettymys.

Takaisin automatkaan. Takapenkillä istuessa se alitajunnassa muhinut ajatus kirkastuu. Nyt kyllä poistan Instan ja Snapin, ajattelen. Käyn asiasta vähän keskustelua muiden matkalaisten kanssa ja he ovat myös ajatelleet samoin. ”Poista asennus” x 2. No niin, nyt ne ovat pois. Onpa outo olo. Tuntuu vähän kuin olisi osittain eristänyt itsensä muusta maailmasta. Jätin puhelimeen vielä Twitterin ja Facebookin. Twitter voi toimia jonkinlaisena laastarina tilanteeseen, kun voi selata edes jotain informaation tulvaa. Ja uskottelen itselleni, että ehkä on parempi lukea twiittejä kuin katsoa kuvia. Facebook ei aiheuta nykyisin enää ihmeempiä riippuvuuksia, sillä sen sisältö on muuttunut sen verran tylsäksi ettei sinne kirjautuminen monta kertaa päivässä houkuttele enää kovin paljon. Mikäli Facebookissa ei olisi hyödyllisiä työelämään liittyviä ryhmiä ja verkostoja, poistaisin todennäköisesti profiilini sieltä. 

 

Pääsen kotiin ja alan vähän väliä tuntea tarvetta avata Instagramin. Hieman ahdistava tunne. Olen tyytyväinen siihen päätökseen, että oikeasti poistin sovellukset puhelimesta enkä vain kirjautunut ulos. Olisin nimittäin varmasti jo tässä vaiheessa kirjautunut sisään. Kaverini ehdottaa, että alkaisin harhauttaa itseäni aina tällaisissa tilanteissa, kun tekee mieli katsoa Instaa. En vielä ole keksinyt toimivaa harhautusta, mutta illan mittaan alan oikeasti ajatella syvällisemmin asiaa. Ne ovat vain kuvia mitä minun tekee niin hirveästi mieli mennä katsomaan. Kuvia. Ei sen ihmeempää. Tavallaan harhautustekniikkani on mitätöidä kyseisen sovelluksen sisältö. Se toimii tähän mennessä ihan hyvin. 

Ilta- sekä aamurutiineihin on yleensä kuulunut somen selaaminen. Nyt nukkumaan mennessä päätän lukea viikonlopun Hesarit tarkemmin läpi. Tuntuu ihan raikastavalta keskittyä erilaisiin juttuihin paremmin. Tähän auttaa myös se, että olen viimeisen puolen vuoden aikana päässyt taas paremmin kiinni lukemiseen ja luenkin yleensä iltaisin ennen nukahtamista. Lukeminen auttaa myös nukkumaanmenoa, sillä tunnen väsyväni hyvällä tavalla. Uni tuleekin aika nopeasti.

 
13.2.2018

Yö oli hieman hämmentävä. Näin unta, jossa selasin Instan feediä kunnes muistin, että enhän minä saanut tehdä tätä! Muistan myös unessa avanneeni Snapchatin, mutta sulkeneeni sen heti, koska muistin sen olevan kiellettyä. Aamulla olen hyvilläni, että nämä olivat vain unia enkä ratkennut, mutta samalla huolestuttaa. Olenko oikeasti tietämättäni näin koukussa sosiaaliseen mediaan?

Omalla kohdalla sosiaalisen median käyttö perustuu hyvin pitkälti selailuun. Omat julkaisut ovat aika harvassa. Olen sen verran päässyt irti sosiaalisen median maailmasta, että en ota kuvia jokaisesta vastaantulevasta asiasta, en ota kuvia keikoilla, en ole kiinnostunut siitä kuinka moni minua seuraa tai kuinka monta kaveria minulla on tai kuinka moni minun jutuistani tykkää. En siis sinänsä ole koukussa tykkäyksiin ja omiin julkaisuihin. Olen ihan ylpeä itsestäni, että omaan sen verran hyvän itsetunnon, että en perusta onnistumistani ihmisenä sen mukaan kuinka monelle olen relevantti sosiaalisessa mediassa. Täytyy kyllä myöntää, että nykyään minua kiinnostaa kasvattaa LinkedIn-verkostoa, koska siitä voi olla hyötyä työllistymisen kannalta.

Päivä sujuu ihan hyvin, pystyn välttämään houkutukset.

 

 
14.2.2018

Kummalliset unet jatkuvat. Viime yönä näin unta, jossa kerroin ilmeisesti Paula Vesalalle, että olen aloittanut Instagram-lakon. En tiedä miksi ihmeessä halusin unessa kertoa tämän juuri Paula Vesalalle. Aamulla pääsen sängystä ylös vähän reippaammin, kun en jää selaamaan puhelinta.

Sain esimerkilläni innostettua myös kaverini kokeilemaan tätä lakkoa. Lounaalla nauroimme kaverin kanssa sille, että tämä alkaa kuulostaa samalta kuin yrittäisi päästä kuiville esimerkiksi huumeista. Ei toki millään tasolla samassa kategoriassa vakavuudeltaan, mutta jonkin sortin riippuvuus se tämäkin on. Kävimme kaverin kanssa hyvää keskustelua siitä, mitä tällä kokeilulla voisi saada aikaan, ja kuinka tuon sosiaalisen median ”sosiaalisuus” on oikeastaan aika harhaa. Ja kuinka sitten voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi vain sillä, että ei käytä aktiivisesti sosiaalisen median sovelluksia? Meidän kohdalla kyllästyminen sosiaaliseen mediaan johtaa siihen tarpeeseen, että tavattaisiin ja kohdattaisiin ystäviä ja kavereita ihan oikeasti samassa tilassa kasvotusten. Nostalgisoimme tietenkin myös lapsuutta, jolloin ainoita viihdykkeitä kännyköissä oli matopeli ja keksittiin aika helposti sellaista tekemistä, johon eivät kuuluneet tietokoneet. Mielikuvitus taisi olla hieman paremmassa jamassa tuolloin. 

Huomasin päivän mittaan, että en ajatellut tätä somelakkoa koko ajan ja silloin kuin se palasi mieleen, olin tilanteissa, joissa hyvin usein selaan somea. Ratikkaa odotellessa, ratikassa matkustaessa ja muissa hetkissä, kun vaikka odotan jotakuta. Ylipäätänsä täytyy tässä vaiheessa todeta, että Snapchat ei ole aihettanut tähän mennessä ongelmia: ehkä tuo sovellus alkaa todellakin vedellä viimeisiään. Monet ovat jättäneet kyseisen alustan ja siirtyneet vain käyttämään Instagramin stories-ominaisuutta. 

Mietin tätä jo eilen, mutta yksi erityinen asia mitä ikävöin Instasta on Antti Holma! Antilla on niin mahtavat jutut, että todellakin harmittaa, kun en näe hänen päivityksiään. 

 

 
16.2.2018 

Insta is back. Tuli jotenkin sellainen olo, että haluan edes selaimen kautta käydä katsomassa mitä siellä on tapahtunut. Samantien feedissä tuli esille erään tutun kihlautumisuutinen. Tässä tuli todettua se, että jää aika hyvin uutisista paitsi, kun ei ole Instassa. Toisaalta tämän ihmisen kihlautumisella ei ole minulle oikeastaan minkäänlaista vaikutusta, joten onko tässäkin vain kyse siitä, että kaikista täytyy vaan tietää kaikki mahdollinen? Tai pysyä kärryillä puolituttujenkin ihmisten elämästä?

Otin Instan myös takaisin puhelimeen, mutta huomaan tässä koko hommassa sen, että minua alkaa ahdistaa. En nyt sinänsä ole pettynyt itseeni sen takia, että ”repsahdin”. Enhän ollut asettanut itselleni edes mitään rajaa kuinka kauan pitäisi olla ilman. Mutta nyt tuli sellainen olo, että en edes hirveästi nauti tuosta kuvafeedin selaamisesta. Ainoita miinuksia tässä on ollut se, että olen nähtävästi jäänyt ulkopuolelle myös perheen ja sukulaisten keskusteluista, jotka on käyty Instan ryhmäkeskustelussa. Poistin myös sellaisia seurattavia, joiden asioista en ihan oikeasti ole kiinnostunut, mutta joita olen alkanut joskus seuraamaan. 

Ehkä yhteenveto tästä voisi olla se, että tuolla Instan puolella pärjää vähemmälläkin. Varmaan olisi hyvä oppia tämänkin suhteen se kohtuus. Sosiaalisessa mediassa voi olla, mutta se pitäisi pystyä sulkemaan ja keskittyä ihan johonkin muihin asioihin. Aloin toissailtana piirtämään todella pitkästä aikaa. Otin oikein Pinterestistä vinkkejä siihen kuinka piirtää silmät, nenä ja suu ihan kohta kohdalta. Se oli todella mukavaa puuhaa ja jäin vähän siihen koukkuun. Tuntui hyvältä keskittyä tuollaiseen, jossa luon itse jotain ja voin käyttää luovuutta. 

En oikein tiedä mitä tekisin Snapin suhteen. Voi olla, että jätän sen vielä pois. En kuitenkaan voi nähdä sieltä näiden 3-4 päivän ajalta tulleita juttuja, niin ei siinä ole oikein pointtia. 

 

Siihen loppuivat päiväkirjamerkinnät. Nyt pari kuukautta kokeilun jälkeen alan olla taas siinä pisteessä, että voisin palata tuohon lakkoiluun. Yritin lakon jälkeen vähentää somen käyttämistä vaikka kaikki sovellukset olivatkin puhelimessa. Olen ikävä kyllä lipsunut samaan käyttäytymiseen eli puhelin on liian paljon käsissä. Sen seurauksena ja tietokoneen käytön lisäksi olen saanut aiheutettua käsiini jäykkyyttä ja särkyä.

Tämän kokeilun myötä tajusin todella kuinka koukussa itse ja varmasti monet muutkin ovat sosiaaliseen mediaan. Sieltä pois oleminen aiheuttaa ahdistusta, mutta myös siellä oleminen aiheuttaa sitä. Täytyisi todella löytää se kohtuus ja kultainen keskitie. Koen omalla kohdalla ahdistavaksi sen, että pyrin torjumaan pienimmätkin tylsyyden hetket sosiaalisessa mediassa. Siitä on puhuttukin somen yhteydessä, että ihmiset eivät siedä eivätkä myöskään anna itselleen mahdollisuutta kokea tylsyyden tunnetta, vaikka tylsistyminen on aivoille oikeasti hyväksi. Silloin voi pysähtyä ajattelemaan ja pohtimaan asioita ja ehkä keksiäkin uusia ideoita. Olen huomannut, että mielikuvitukseni sekä keskittymiskykyni ovat heikentyneet muutaman vuoden kuluessa, kun sosiaalisen median sovellukset ovat lisääntyneet ja niiden käyttämiseen kuluttaa entistä enemmän aikaa. Sosiaalista mediaa on vaikeaa päästä eroon, koska työelämässäkin some hyppää silmille joka suunnasta ja työpaikat koittavat hyödyntää erilaisia kanavia entistä enemmän. Tilanne alkaa siis olla se, ettei nykypäivänä voi oikein mitenkään kunnolla irtaantua somesta, koska niin moni asia on sidoksissa sieltä tulevaan informaatioon. Tämä ajatus aiheuttaa ainakin minussa ajoittain ahdistusta. 

Aiheuttaako some sinulle riippuvuutta?

 

 

Kuvat: Viivi Saarikko, koira (ei oma :D): Rova